KAUKANA MUTTA KOTONA

VIIKKO 35 KUVIN JA SANOIN ; klikkaa kuvia niin ne suurenevat peräkkäin katsottavaksi...

Ma- Keskipäivällä töiden välissä 10 km - 1.06; osittain poluilla.
Prioriteetti on vaihtunut - lenkki ei saisi jäädä tekemättä.

Ti- Aamu 10 km - 1.05 tiellä tasaista.
Ensin lenkille sitten töihin. Mieli askartelee jo lähdössä Käsivarteen.
Tapaan töiden jälkeen ennen lähtöä Harrin. Tapasin hänet ensimmäisen kerran 1983. Harrilla ei ole koskaan huonoa päivää vaikka syytä voisi olla.
Harri on hengityskoneessa. Kone painaa viisi kiloa akkuineen. Akuissa elämää on kolme tuntia, sitten on löydyttävä pistorasia.
Juodaan kahvia. Harrin äiti on leiponut. Harri sanoo että vaatii paljon juosta Suomen halki. Minä sanon hänelle että se vaatii yhtä paljon kuin että sinä istut siinä etkä juokse.
Katson häntä silmiin. Hän nauraa ja sanoo ettei hän kulu jos otetaan kuva.
Mielessäni ajattelen niitä ihmisiä jotka valittavat että on tylsää ja tasaisen harmaata, ei ole tekemistä ja masentaakin vielä.
Harri kävi Ruotsin risteilyllä kesällä. Ei yhtään huonoa päivää. Mies on neljäkymmentäkolme vuotta vanha ja elävä esimerkki siitä että lihassairautta sairastavan ei kannata kymmenvuotiaana allekirjoittaa sitoumusta että ei laiteta koneeseen.
Harri Leskinen on facebookissa. Tykätkää. Kerrankin on aihetta !

Ke- Aamulenkillä Menkijärvellä 5 km verryttelyä - 39 minuuttia.
Tutustun korsumuseoon ja taistelulinjaan juostessani. Pudistelen ajomatkan väsymyksiä. Yöllä satoi todella rankasti mutta aamu on kaunis.

Iltapäivällä Nivalassa 10 km - 1.02.
Onnin kanssa hissukseen rupatellen. Mies on ennätyskunnossa. Kun kirjoitan tätä olen jo saanut viestin että ennätys maratonilla tuli ! Itse arvioin että 3.29.45. mutta vielä Nivalan laihtuva poika paransi juoksuaan tuostakin ...

To- Kemissä Markon kanssa 11 km - 1.07.
Tässä on toinen ennätyskunnossa oleva nuorempi hirvas. Berliinissä kyyti on taatusti kylmää. Arvioin että 2.59.45. Maratonilla siis.
Käydään syömässä rantapaviljongissa ja jatkan sitten Lidlin kautta matkaa Käsivarteen.
Tähän on tultu. Saksalainen ketju myy suomalaisia elintarvikkeita omiin kääreisiinsä pakattuna halvemmalla kuin suomalainen ketju. Voi voi. Sieltä ostetaan mistä halvalla saadaan. Ruoka on kallista eikä sen ostamiseen todellakaan pidä kytkeä isänmaallisuuden rasitteita.

Pe- Välitunturit. Vuoskun tieltä Sarvisoiville. 20 km - 3.00.
Vihdoinkin kotona. Henkisessä kodissani.
Huohotan ylös rinnettä. On ollut jo pakkasta koska maassa on punaista mutta nyt on lämmintä kaksitoista astetta. 655 metriä merenpinnasta. Huikaiseva maisema. Hiljaisuus. Kiitollisuus.

La- 21 km - 3.38. Ropijärvenperän kautta Koarvevarrille; 733 metriä merenpinnasta.
Ajoin Vuoskulta saunaan Ropin pirtille, joka on tarjonnut konstailematonta retkimajoitusta ja muuta palvelua jo vuodesta 1965. Suosittelen mutta ei krominkiiltoa hakeville. Paikka matkailuautolle maksaa 6 euroa plus sähkö 3 euroa yöltä eli erittäin edullista kuten mökkimajoituskin. Ja se sauna plus Naimakkajärven kristallinkirkas vesi !
Heräsin aamulla väsyneenä. Päätin jo ennalta että en juokse enempää kuin noin 20 kilometriä.
Monissa retkeilyoppaissa reitti Ropinsalmelta Ropijärven perälle on tuomittu märkänä ja soisena;  pusikkoisen vaikeana. Kuka on niin hullu että lähtee sitten kesä- ja heinäkuussa sulamisvesien nostamille soille sääskien imettäväksi lämpöön ?
Juoksin lähes kuivin jaloin Juovvavarrin ja Paihkasvaaran sivuitse mönkijäreittiä. Haastavaa on, sen myönnän kyllä.
Tunturissa oli lievää sumua joka tietenkin hälveni paluumatkalla. Aamuvirkut ryntäilijät saavat tukehtua aamupuuroihinsa - tämä on kokeneiden kulkijoiden vaikea valtakunta. Minäkin lähdin liikeelle vasta 11.00 ja sekin oli liian aikaisin.  Aurinko kun poltti sumun pois vasta puolilta päivin mutta ei ylhäältä tunturista.
Maisemat palkitsivat silti. Vaikka olen väsynyt en silti olekaan aivan niin huonossa kunnossa kuin luulin.
Kuinka rauhallista täällä onkaan. Mahdollisuus kokea Jumala luonnossa.
Ajatus on 1914 Hankolaisen kauppiaan Carl Saudingerin. Hän pystytti Hyvinkään Sveitsin suojelualueelle kyltin : "Havaitse Jumala luonnossa - Se Gud i naturen"
Ulottuvuus on voimakkaasti läsnä tunturin loppumattomassa autiudessa. Kuten syöpääkään ei selätetä niin tunturiakaan ei huiputeta. Käydä huipulla voidaan mutta ihminen lähtee ja huippu jää. Sama on syövästä parantumisen kanssa. Syöpä lähtee ja loppumaton rakkaus elämään jää. Tai sitten ei.
Siinäpä vastaus miksi olen täällä juoksemassa.

Su-Norja, Salluoaivi 1052 metriä merenpinnasta. 16 km - 2.50.
Piti mennä vain pikkuisen puistelemaan... Tämä on isojen poikien leikkejä. Huipulle kavutessa matkalla oli poikittaisia ja pystysuoria kivikiiloja. Maanvyöryn vaara oli voimakkaasti läsnä. Kokemus on opettanut varomaan ja kivilajien tuntemus on eduksi.
On upeaa juosta vapaasti kevyellä varustuksella huikaisevan hienossa auringonpaisteessa korkealla. Tunturien väliin jäi joukko purppuransinisiä järviä ja pari eri putousta kohisi matkamusiikiksi.
Pelkkää nousuakin kertyi noin 4 km ja nousumetrejä arviolta 1500, mukavasti näillä seuduilla.

Huipulla, vasemmalla puolellani horisontissa on Saana-tunturi, Kilpisjärvi ja Malla.

Kenkäperspektiivistä alaspäin juostessa.

Kaikenkaikkiaan palkitseva viikko. Asia jatkuu ensiviikolla mutta välillä täytyy paistaa makkaraa. 
Viikon vitsi oli että sain Kilpisjärven kaupasta ostamilleni pyykkipojille vuoden takuun ja oikein takuukuitin - on aikoihin eletty; hyvä Sini-tuote !

Juoksua yhteensä 103 km - 14 tuntia 38 minuuttia; kokonaisaikaa : tunturilenkeistä voi pyöreästi vähentää 45 minuuttia maisemienkatselua niin saa käsityksen etenemisestäni edes suurinpiirtein. 

Muuten mukavaa mutta vanhempana (50 vuotta) teuraana kaipaan elastisuutta edelleen. Sen puutteen huomaa etenkin alamäissä loikittaessa. Kuivuva liha korvaa kuitenkin puutteen osittain.

KOHTI VIIMEISIÄ RAJOJA JUOSTEN

Olen juossut 22 vuotta ja 64299 kilometriä. Monet ovat juosseet enemmänkin. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava että erittäin monet myös huomattavasti vähemmän. Omista lähtökohdistani katsottuna useimpien kärsivällisyys olisi loppunut jo aikoja sitten.
Liekki ei ole itsellänikään palanut tasaisesti. Intohimo harjoitteluun on ollut monasti koetuksella. Milloin mistäkin syystä. Terveys,työ ja muut elämän pienet murheet. Joskus on tuntunut jopa että alkaa riittämään - tämä on nyt tässä. Mutta sittenkin olen aina palannut tekemään matkaa juosten eteenpäin.
Ultrajuoksua viimeiset kuusi vuotta. Ilman taukoja. On ollut jotenkin helppo taival alkaen 50 km juoksusta tähän tuhatmailiseen asti. Selkeät tavoitteet, harjoittelu ja sitten tavoite. Toipuminen ja uudestaan. Nälkä on kasvanut ja uteliaisuus omiin kykyihin myös.
Käytännössä olen toipunut noin kymmenessä viikossa hyvään perusjuoksukuntoon kisasta kuin kisasta. Nyt on toisin. Tuhat Mailia Elämälle onnistui hienosti mutta toipuminen on ollut huomattavasti hitaampaa kuin olin kuvitellut pessimistisimmissäkin (hieno sana...) arvioissani. Oma arvioni on että toipuminen ottaa kohdallani kolme kertaa tavallista enemmän aikaa. Tähän on tyytyminen. Voisin puhua jopa taantumisesta mutta ehkäpä se on ennenaikaista vaikka juoksu tällä hetkellä onkin todella raskasta ajoittain. Yleensäkään en kestä minkäänlaista fyysistä rasitusta omien toleranssieni mukaan katsottuna lainkaan kuten ennen. Jatkuva väsymys seuraa päivästä toiseen. Toisaalta olen erittäin tietoinen että toleranssini ovat vaativat itselleni.
Henkisesti voin hyvin. Yhä paremmin. Varsinkin nyt kun ensiviikolla suuntaan matkailuauton pohjoiseen kohti Käsivarren suurtuntureita ja Norjaa. Illuusio arjen vapaudesta alkaa ja sen myötä uusien vastausten etsintä. Kysymys on taitojen riittävyydestä. Jos/kun taidot eivät riitä on otettava itsestään irti vähän enemmän. Juuri tähän haen vastausta. Mikä on kohdallani vähän enemmän ?
Olen vuosikausia löytänyt vastaukset avarasta tunturista. Hiljaisesta yksinäisyydestä. Korvissa ujeltavasta tuulesta ja jääkylmistä kirkkaista vesistä. Noilla kivikkoisilla rinteillä on syntynyt päätös toisensa jälkeen. Päätökset ovat toistaiseksi pitäneet. Viimeisin vei minut halki Suomen ja taakseni jäi 1622 kilometriä juosten.
En koskaan muista olleeni näin väsynyt lähtiessäni Yliperään. Ylikuntoinen. Huonokuntoinen. Palautumaton. Voimaton. Siksipä olenkin päättänyt jättää pitkät reppujuoksut tekemättä ja keskittyä perusasioihin tutuilla mutta vaativilla reiteillä.
Olen ilmoittanut alkavani harjoittelemaan Unkarin 6-päivän juoksuun vasta joulukuussa. Jos aion juosta joulukuussa 500 - 600 km on minun pikkuhiljaa lähdettävä liikeelle jo nyt. Tässä kuussa tähän mennessä yhteensä juoksemani 130 km ei oikein vakuuta - se pitäisi mennä viikossa joulukuussa - vieläpä helposti...
Tilanne onkin kohdallani juuri nyt mielenkiintoinen. Seuraava kilpailu on siis toukokuussa ensivuonna juostava 6-päivän juoksu. Kaukana siintää haave 3100 mailista, jonne Unkari on kevyt välitavoite. Toisaalta en itse pysty päättämään koska haavetta pääsen yrittämään. On siis valmistauduttava ja oltava valmis.
Olen siis matkalla kohti viimeisiä rajoja ultrajuoksussa. Tämä ei tarkoita juoksun loppumista tai palon sammumista. Tälle matkalle tai näille rajoille siirryttäessä kilpailu on tauonnut ennenkuin se on alkanutkaan. On vain ymmärrys voimasta ja uudesta alusta päivästä päivään. 
Matka on loputon - minä en.

Viikko 34.

ma- 8 km tiellä - 53 min.
ti- 8 km tiellä - 54 min.
ke - lepo
to- 8.5 km poluilla ja umpimetsässä - 1.00.
pe- lepo/migreeni
la- 8 km tiellä - 48 min.
su- ap. reilu tunti kävelyä sienimetsässä Kirsin kanssa. ip. 11.5 km poluilla - 1.21.
yhteensä juoksua 44 km - 4 tuntia ja 47 minuuttia

 

PAREMPAA TEKEMISTÄ

Minulta kysyttiin juostessani halki Suomen Tuhatta Mailiani Elämälle että eikö ole parempaa tekemistä.
Kysyjälle vastasin mutta kysyjältä en kysynyt - että eikö juokseminen olekaan hänen mielestään parempaa tekemistä ?
Ihmettelen usein ihmisiä, jotka sanovat että ei ole tekemistä. Siis aika ei kulu ? Ja minä kun luulin että se kuluu kuluttamattakin. Kertokaa mistä saa tunteja lisää vuorokauteen !
Riippuu tietysti yksilöstä ja hänen valinnoistaan mikä on parempaa tekemistä itse kullekin. Mielestäni pääasia on että on tekemistä. Ja mielekästä sellaista.
Kokonaan toinen asia on mitä seuraa jos on valinnut niinkin haavoittavan lajin paremmaksi tekemiseksi itselleen kuin ultrajuoksun. Tällä tarkoitan juoksun koukuttavaa vaikutusta niin henkisesti kuin fyysisesti.
Koska itselläni prioriteetti on ollut - harvinaista kyllä - aivan muualla kuin juoksussa viime aikoina olen kokenut kovia juurikin juoksun puutteen takia. Jos jokin on perkeleestä niin se että terveenä ei lenkille ehdi. Tai kuten minun tapauksessani ei pysty päivän muun aktiviteetin jälkeen menemään.
Rakennustelineillä oman palkkatyön sivussa keikkuminen vie ajan ja voimat. Sensijaan siitä saa hyvän mielen kun tietää auttavansa toisia ja tekemällä heille sellaista mihin he eivät enää ikänsä puolesta oikein sovi.
Olen tarkoituksella valinnut nyt näin. Tunnen itseni senverran hyvin että sitten kun siirryn päivittäiseen juoksemiseen ja myöhemmin harjoitteluun, niin aivan varmasti löydän tämän positiivisena edestäni.

Viime maanantaina olin Tampereen Mediapoliksen Tv-studiossa yhdessä pitkänmatkankävelijä Mirja Kärnän ja vapaasukeltaja Simo Kurran kanssa Ylen Inhimillinen Tekijä-ohjelman nauhoituksissa. 
Jakso tulee ulos 12.9. Jos katsotte sen ymmärrätte ehkä hieman enemmän ultrajuoksustani ja sen henkisestä puolesta.
Palaan asiaan vielä blogissani ennen jakson lähetystä kunhan saan Yleltä lisää materiaalia ja linkin ohjelman sivuille ennakkoon.

Sitä ennen : Jos ette keksi parempaa tekemistä niin lähtekää lenkille juoksemaan...


Viikonloppuna soi Hämeenkyrön kirkossa komeasti Denise Wardin johtama puhallinorkesteri Musica ja Miscantti kuoro. Ohjelmassa oli muunmuassa allaoleva teos, jossa on klassista ja progea sekaisin.

VIIKON 33. JUOKSUT

Ma- ilta 5 km - 31 min.
Ke-14 km - 1.34
La-12 km - 1.20
Su- 5 km - 34 min.
yhteensä 36 km - 3 tuntia ja 59 minuuttia

Tämä käy huonosta harjoittelusta.

Apupoika Tane on Belgiasta.

Sade tulee.

KÄRSIVÄLLISESTI KOHTI SISINTÄ

Olen julkisesti ilmoittanut että haluaisin olla mukana 2016 New Yorkin 3100-mailin juoksussa. Edes mukana oleminen ei matkan tässäkään vaiheessa ole itsestäänselvyys. Vaaditaan kärsivällisyyttä, kuten sitä on vaadittu viimeisten 20 vuoden aikana juoksemalla päivästä päivään - tavalla tai toisella.
Sri Chimnoy Marathon Team järjestää joka vuosi noin neljälletoista juoksijalle mahdollisuuden yrittää selviytyä äärimmäisestä ultrajuoksusta. 52 päivää aikaa, 18 tuntia päivässä ja 3100 mailia. Siis mailia. 4989 kilometriä.
Tuossa juoksussa jokainen päivä on vain uusi alku. Eilistä eikä mennyttä ei ole. Taakse pitää jäädä noin 95 kilometriä joka päivä. Enemmänkin saa juosta. Jokainen voi pohtia miltä tuntuu aloittaa uusi päivä kun jokaisena menneenä päivänä kehossasi on 95 juostun kilometrin rasitus kertautumassa. Niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Järjestäjät varaavat vuosittain 8 - 10 paikkaa vanhoille mestareille jotka ovat jo aiemmin juosseet matkan läpi. Jokaisen vuoden helmikuussa ilmoitetaan ketkä juoksevat. Myös uudet tulokkaat saavat varmuuden vasta silloin. Paikkoja on auki tulokkaille siis vain 4 - 6 vuosittain.
Järjestäjät edellyttävät vuosikausien harjoittelua ja kokemusta. He myös tuovat selkeästi esiin että kyseinen kilpailu voi normaalille ja keskitasoiselle juoksijalle aiheuttaa pysyviä vaurioita ja kehityksen taantumista. On siis ymmärrettävä mitä haluaa ja mihin on ryhtymässä.
Minä olen ymmärtänyt. Olen ilmoittanut haluavani juosta vuonna 2016. Vielä en tiedä olenko edes jonotuslistalla. Oikeastaan en ole siitä edes kiinnostunutkaan vielä. Olen kertonut kuka olen, mitä matkoja olen juossut ja etenkin olen kertonut mitä ajattelen. Mitä ajattelen että minulle annettaisiin mahdollisuus yrittää. En siis ole kertonut yrittäväni juosta kilpailua läpi. Olen vain luvannut juosta loppuun asti. Olen siis luvannut olla oma itseni.
Olen juossut itseni rikki ensimmäisen kerran vuonna 2011 kun juoksin 48-tunnin kilpailussa Kaustisilla 243 kilometriä. Seuraavan kerran rikoin itseni perusteellisesti 2013 Unkarissa juostessani 6-päivän kilpailussa 545 km. Kolmas kerta oli sitten tänä vuonna 1622 km 27 päivän aikana.
Rikki henkisesti. Ei siis fyysisesti. Jokaisena noista kerroista turhaa on karsiutunut pois sisimmästäni. Jäljelle on jäänyt ydin ja vain se mitä tarvitaan. Jokaisen kerran jälkeen tarvitsen aina vain vähemmän. Tuollaiset juoksut karsivat pois ylpeyden ja loputtomuuden tunteet. Ne osoittavat kuinka hauras on ihminen loppujen lopuksi.
Jäljelle jää kyky ymmärtää paikkansa ainutkertaisessa elämässä. Jäljelle jää halu katsoa syvemmälle sisimpään. Jäljelle jää voimakas tarve kehittyä. Ei niinkään juoksijana vaan juoksevana ihmisenä. 
Mitä onnellisuuteen lopuksi oikein tarvitaan ? Mitä järkeä tässä kaikessa on ? Mikä koko elämän tarkoitus on ?
Vastausten löytymiseen minä tarvitsen nyt juoksua. Jos juoksu loppuisi minulta lopullisesti esimerkiksi vammautumisen myötä etsisin toisen tavan keskittyä olennaiseen. Nykyisin minulle riittää ultrajuoksu, kirjallisuus ja kirjoittaminen ja luonnon kanssa yhtä oleminen. Ihmissuhteet ja avuksi oleminen muille tuovat päiviini lopullisen hohdon.
Tänä hektisenä aikana jopa ultrajuoksusta on tullut eräänlaista muotia tehokkuuden ja äärimmäisyyden symbolina. Monet lahjakkaat nuoret siirtyvät maratonin kautta sadalle kilometrille ja siitä edelleen 24-tunnin kilpailuihin. He saavuttavat nopeasti erittäin hyviä tuloksia. 
Toivoisin kärsivällisyyden riittävän pidemmälle. 6-päivän juoksun jälkeen kannattaisi siirtää katsetta eteenpäin. Kymmenen päivää ja sitten tuhat mailia. Ja vieläkin pidemmälle...
Jos näin tekee huomaa kuinka paljon uhrauksia ultrajuoksu vaatii. Ja huomaa myös että mikään ei enää tapahdu hetkessä. Pelkästään tulosten ja fyysisyyden perässä juoksemalla asia ei etene kovinkaan pitkälle.
Tarvitaan henkisiä voimavaroja ja rohkeutta. Rohkeutta ylittää rajat palaamatta.
Palkinnoksi saa sitten tietää mikä on elämän tarkoitus. Älkää edelleenkään kysykö minulta mikä se on. Olen edelleen matkalla selvittämään sitä mutta lupaan kertoa kun olen ehdottoman varma. Ennen sitä minun on juostava.
Ja paljon.

VIIKKO 32.

Ma- kävelyä Kirsin kanssa tunti.
To- illalla myöhään 10 km tiellä - 1.07.
La- 10 km - 1.04. Ellivuoren Pirun lenkkiä kiertäen.
Su- Ap. kävelyä Kirsin kanssa tunti. Ip. 10 km - 1.01. Ellivuoressa osittain tiellä.

yhteensä juoksua 30 km - 3 tuntia 12 minuuttia

Kuten allaolevista kuvista näette olen tehnyt menneellä viikolla paljon muutakin. 30 asteen helteessä rakennustelineillä ja päälle tavalliset työt.
Juoksu on tarkoituksella sivuosassa vielä ensiviikon mutta sitten prioriteetti vaihtuu.

Nuorimies Rikon kesätyöt jatkuvat.

Räystäslautojen vaihtoa ja maalausta ettei eläkeläisten tarvitse enää vanhoilla päivillään kiipeillä.

Kumma että teline ei kaadu - ehkä nojaan sopivasti eteenpäin...

Vanhuus tuo standardeja tullessaan. Tampereen Aluetaksin johtokunta palkitsee.

Vuoricaravanissa tulokahvilla. Alueen uusi sauna muuten on tosi hyvä. Käykääpä tutustumassa.

Ellivuoren luontoarvot ovat kohdallaan.

LINKKEJÄ KIINNOSTUNEILLE

Sri Chimnoy Marathon Team

Vuoricaravan Ellivuori

RAUHA

Kun yövuoro alkoi illalla puoli kymmenen seisoin laiturilla ja katselin kahta kaakkuria. Mikään ääni maailmassa ei voita kaakkurin iltahuutoa pienellä metsäjärvellä. Lintuja oli kaksi ja ne tervehtivät kahta muuta laskeutujaa. Peilityynellä järvellä aika pysähtyi kanssani hetkeksi kuuntelemaan. Joutsenpari meloi ojan suulla vilkuillen kaakkureita epäluuloisesti. Hiljaisuus.
Puhelimeni soi. Taksi seisoi pihassa lähtövalmiina. Langattoman verkkoyhteyden varassa olevaan auton tietokoneeseen tuli viesti ja tunteeton kone hälytti kännykkääni. Näytössä luki ajo tarjolla. Minun oli mentävä. Linnut saivat päättää itse.
Yönaikana taakseni jäi lähes neljäsataa kilometriä Tamperetta ja ympäristökuntia. Iloisia ihmisiä menossa tai tulossa. Myös vähemmän iloisia ja enemmän väsyneitä. Elokuun lämmin ja pimeä ilta. Kosteaa lämpöä ja yöperhosia.
Arviolta 30000 nuorta kokoontui Blockfest-musiikkitapahtumaan. Mukana pyörivät myös hieman aikuisemmatkin lauantai-illan viettäjät. Pestessäni aamulla taksia kaupunkitallissa kuljettajalle valmiiksi tunsin itseni väsyneeksi. Minun ammatissani näkee ja kuulee olivatko juhlat onnistuneet. Ja myös haistaa. Vaikkapa taksin kumimatoista. Kaupunki oli aamulla kuin sodan jäljiltä. Kaikkialla tyhjiä vielä keräämättömiä tölkkejä, hampurilais- ja makkarakääreitä ynnä muuta roskaa epämääräisten märkien lätäköiden välissä. Yöllä ei satanut. Lokkien juhlat.
Ajoin kotiin vanhalla vihreällä yksityisautollani ja sammutin moottorin kotipihaan. Hiljaisuus oli läsnä edelleen. Joutsenpari oli herännyt ja tonki laiskasti vesikasveja kauempana lahdella. Teorian mukaan kun joutsenten määrä on lisääntynyt niin ne hakevat uusia elinalueita. Ne hakevat rauhaa. Kuten minäkin muuttaessani tänne viisitoista vuotta sitten.
Söin aamiaisen ja menin nukkumaan. Lähes kahdenkymmenen tunnin valvomisen jälkeen. Vaikka nukuinkin edellisenä aamuna pitkään. Sanonnan mukaan öisin tekevät töitä vain köyhät ja mulkut. Nyt olen jäävi sanomaan tuohon mitään. Kuljettaja perheellisenä ansaitsee välillä päivätöitä. Ansaitsee ihmisen elämää yövalvomisen sijaan. Siispä sitten minä. Välillä öisinkin.
Iltapäivällä herättyäni kahvin jälkeen pääsin vihdoin juoksemaan. Kaksikymmentäkuusi astetta ja kosteus kuin kansansaunassa. Kolmen kilometrin jälkeen tulin kolmostielle. Odottelin sopivaa väliä ylittää tie. Usein käy niin että oman kaistan puolelta autot loppuvat mutta kaukaa lähestyy jo lisää. Tulee käveltyä valmiiksi keskiviivalle ja kun viimeinen auto on mennyt ohi niin sitten pääsee. Joskus hidastavat vaistomaisesti. Ihmettelevät että mitä tuo tuossa toikkaroi ja huitoo kädellään että menkää, kaasua perkeleet. Ajattelevat että eikö se malta odottaa rauhassa vuoroaan. Turvallisesti.
Mutta kun ne polut ovat siellä toisella puolella tietä. Ja pitäisikö sitä elämässäkin odotella että voittaa lotossa tai joku hoitaa hommat. Että joku tulee ja järjestää asiat ja ajatukset. Sanoo että tässä se on elämän tarkoitus. Tee näin niin pääset perille. Ainoa oikea suunta on edessä. Eikä sitä tiedä onko siellä turvallista. Turhaa on odotella. Itse on mentävä.
Lämmin. Oikeastaan on helppoa kun ei tarvitse harjoitella juuri nyt. Silti juoksen standardiin. Kaitajärven lenkillä. Tarvitsen hikeä huuhtoakseni yön ulos itsestäni. Ja mielestäni. 
Käytän voimaa harvoin harjoitellessani. Vasta sadankahdenkympin tai yli viikoilla joutuu sillointällöin keskittymään. Nyt ei tarvitsisi. Mutta se tekee hyvää. Loppumatkasta täytän juomavyön lenkin varrella olevasta kaivosta. Kaksikymppiä täyttyy.
Suihkun jälkeen paistan voissa sian ulkofilettä. Salaattia omasta maasta. Kurkkua ja tomaatteja. Pastaa. Oliiveja. Syödessäni näen kaupungin kadut silmieni edessä. 23,2 prosenttia maailman väestöstä pitää uskontonsa nojalla sikaa saastaisena eläimenä. 31,5 prosenttia eli kristityt taas ei. Ottaen huomioon että juutalaisia on vain 0,2 prosenttia ovat he saaneet paljon palstatilaa vuosien aikana luvatun maansa kanssa. Niin tai näin voisin kaupungin öisiä katuja katselleena sanoa että sika on ihmiseen verrattuna erittäin siisti.
Saadaksenne tästä prosentit täyteen täytyy teille kertoa vielä että hinduja on 15 prosenttia, budhalaisia 7,1, luonnonuskontoja 5,9 ja muita 0,8. Nyt olemme melkein perillä mutta vielä puuttuu 16,3 prosenttia maailman väestöstä. He ovat uskontokuntiin kuulumattomia mutta uskonevat kai johonkin. Tuleeko tästä mitään ilman uskomista mihinkään ?
Ultrajuoksijana pyrin täydelliseen yksinäisyyteen juoksun askelten kanssa. Tämä ei tarkoita eristäytymistä vaan saattamista itsensä juoksun avulla tilaan jossa kohtaa voiman. Voima ei ole elämän tarkoitus. Jos tietäisin mikä on elämän tarkoitus en olisi tässä. Olisin kertonut sen teille jo aikapäiviä sitten ja silloinhan täällä ei olisi enää ketään. Kaikkihan olisivat silloin toteuttamassa elämän tarkoitusta, eikö niin ?
Kaakkurit ovat järvellä tänäkin iltana. Puhelin - se on kiinni. Olkoon voima kanssanne mitä ikinä elämällänne teettekään.

VIIKKO 31.

Ti- 6 km - 40 min.
To- 15 km - 1.46
Pe- väsynyt
La- aamupäivällä päänsärkyä
Su- 20 km - 2.25. Kaitajärventien standardi.

yht. 41 km ja 4 tuntia 51 minuuttia.

HEINÄKUUN SUMMAUS

Juoksua 200 km - 23 tuntia 4 minuuttia

Viimeksi olen juossut noin vähän kuukauden aikana lokakuussa 2012.

Vuosi yhteensä 3582 km tähän asti.      

Missä kukin kahlaa ?

Kaitajärventie