KITINÄNSIETO JA VASTAUKSIA

Jälleen tässäkin heinäkuussa olen ollut töissä kun muut lomailevat. Hyvä niin koska en välitä joukkopsykooseista. En siis tarvitse rentoutumiseeni festareita tai muita normaaleja heinälomarientoja.
Festarithan ovat peiteilmaisu julkijuopottelulle. On kukkaisviikkoa ja muuta kulttuurikesärientoa. Näiden suojissa suojissa on sitten kiva nappailla itsensä turvoksiin muiden mukana. Heinälomarientojakaan en kaipaa koska en muutenkaan tee mitään muutakaan niinkuin muut yleensä.
Töissä on osin mukavaakin. Tosin välillä ottaa korviin. Vaikka autoradio on kiinni niin tunnelma on ihan kuin kansanradiossa. Kyytiin eksyy kitiseviä ihmisiä, näitä mielensäpahottajia. Heidän mielestään Suomi on katastrofissa. Maailma on katastrofissa. Mutta he itse eivät ole katastrofissa tai ainakaan syyllisiä mihinkään katastrofiin.
Sitten he pelästyvät kun kerron että minäkin olen katastrofissa. Taksi tuottaa hädin tuskin kulujensa verran ja muutenkin tässä väsyttää. Hiljaiseksi heidät saa lopullisesti kehottamalla riisuutumaan alasti ja istumaan muurahaispesään. Kas siinä kun polte leviää genitaaleista koko kehoon niin tyhmempikin huomaa että ympärillä kannetaan kortta kekoon vimmatusti. Eikä katastrofista ole tietoakaan. Paitsi palaneen perseen osalta.
Suomi on siis edelleen yhden totuuden maa. Paras esimerkki tästä takavuosilta on Jouko Turkan seitsemän veljestä. Turkan teoksesta kaikilla oli mielipide. Useimmat eivät olleet nähneetkään Turkan teosta saati lukeneet Kiven alkuperäistä tekstiä. Ihmisillä oli vain mielikuva poikajoukosta kiven päällä tai Impivaarasta. Säälittäväksi asian teki että Turkan käsikirjoitus kun on tarkasti Kiven alkuperäistä tekstiä kunnioittava...
Olen kiinnittänyt huomiota keskusteluun työn arvostuksesta. Tutkimuksissa on todettu että viisikymmenluvulla tai aiemmin syntyneillä arvostus on korkein. Meillä kuusikymmenluvun pätkätyön kurittamilla muka ei. Arvostamme kyllä työtä jos sitä on mutta se ei ole pääprioriteetti elämässämme.
Banaaliksi asian tekee tämänhetkinen irtisanomisten aalto. Saamme maksaa kovan hinnan globaalista osaketaloudesta. Yrityksen tuottama hyvä ei enää hyödytä paikallisesti vaan valuu maailmalle. Pörssikurssit ja tulos nousevat mitä enemmän ihmisiä irtisanotaan. Kasvotonta sijoittajaa ei tytärtalouden ongelmat kiinnosta. Eikä ihminen siellä ketjun alapäässä.
Ihmiset ajetaan kirjaimellisesti takaisin Kiven aikaan. Metsäpirtteihin syrjään tai muuten vaan karkuun juoksemaan. Näinhän allekirjoittanut ei tunnusta tekevänsä vaikka metsäpirtissä oleileekin ja paljon juokseekin.
Eläkejärjestelmä ja hyvinvointivaltio on suuri pyramidihuijaus. Henkilöt jotka aikanaan saivat vähentää asuntolainansa korot ja sairas- ynnä matkakulunsa sataprosenttisesti verotuksessaan kehottavat meitä jaksamaan pidemmälle työssä. Jos ihmettelemme miten on perusteltua että heidän eläkkeensä ovat isompia kuin meidän palkkamme saamme lokaa niskaan. Meistä kuulemma ei ole mihinkään kun emme pysty edes vanhuksiamme hoitamaan. Ja niin edelleen.
Teemme niin tai näin niin kitinä yltyy. Valitettavasti osa meistä osaa ajatella omilla aivoillaan. Pyrimme nauttimaan elämästä silloin kun sitä vielä on. Ammattini puolesta voisin kertoa teille loputtomasti tarinoita siitä kun neljänkymmenen kuokitun vuoden jälkeen vihdoin uskallettiin jäädä eläkkeelle ja viikon oleilun jälkeen verisuoni katkesi päästä. Kun piti tehdä sitä ja tätä sitten mutta kun. Perkele sentään kun olisi ajoissa tajunnut.
Suomalaisen työn hinta kun on hilattu pilviin ja työllisten määrä on aivan liian vähäinen jotta pyramidihuijaus toimisi. Suomi on täynnä vastikkeetonta sosiaaliturvaa ja käsittämättömiä yhteiskunnan maksamia etuja kaikille tulotasosta riippumatta ynnä kehitysapua ties minne. 
Vähempään tyytyjiä ei tällä menolla siis ole eikä tule. Kaikki haluavat kaiken ymmärtämättä että henkilökohtainen henkinen hyvinvointi ei suinkaan lähde puitteista vaan vapaa-ajasta ja kyvystä tehdä sillä jotain mielekästä. Mielekäs ei todellakaan ole aina kallista.
Kitinänsietoni siis alenee aina vaan. Lienee terve merkki ?

VIIKKO 30. PALAUTTELUT

Ti- 13 km - 1.30
To- 14,5 km - 1.40
Pe- 10 km - 1.16
La- 9,5 km - 1.06
Su- 13 km - 1.46
Yhteensä juoksua 60 km - 7 tuntia ja 18 minuuttia

Kaikki juoksu hiekkatiellä tai poluilla. Kaikki lenkit sisältävät lyhyitä kävelypätkiä haasteellisessa umpimetsässä tai muuten vaan laiskottelun takia.

VASTAUKSIA

1. Minulta kysytään jatkuvasti miten olen toipunut 1000 mailista eli 1622 kilometristä jotka juoksin Nuorgamista Hankoon.
2. Jotkut blogiani lukevat ovat julkisesti kertoneet joskus tulevaisuudessa tähtäävänsä kuuden päivän juoksuihin, Suomen päästä päähän juoksemiseen  tai jopa 3100-mailin kilpailuun New Yorkiin kuten minäkin.

Johtuen noista kahdesta ylläolevasta  kerron mielelläni kokemuksistani rehellisesti. Lisätäkseni ymmärrystä haaveiden tiellä...

Osasin odottaa että toipuminen on hidasta. Osasin odottaa että toipumiseen liittyy vahvoja henkisiä kokemuksia. Sanalla sanoen osasin odottaa vaikeuksia.
Hämmästyttävää on edelleen aaltoileva väsymys. Seitsemän viikkoa on kulunut siitä kun lopetin silloin viimeisen viikon 456 kilometriin. Tällä viikolla juoksin kevyesti 60 kilometriä, joka väsyttää minua yhtä paljon kuin että olisin juossut 120 kilometriä ! Tosin helteellä ja palkkatyöllä on osuutensa mutta olen hyvin tietoinen mitä kropassani tapahtuu.
Käytän matematiikkaa ymmärryksen lisäämiseen. Juoksin siis kesäkuussa 560 kilometriä. Heinäkuussa tulee noin 200 km. Yhteensä tämä on 760 kilometriä eli keskiarvona 380 kilometriä kuussa siis kahden viimeisen kuun aikana. Vuosikeskiarvoni kuitenkin on 511 kilometriä kuussa koska olen juossut heinäkuun loppuun mennessä todennäköisesti noin 3582 kilometriä.
Levoksi tuo 200 km ei riitä. Myöskin 380 km on liian paljon vaikka sitä suhteutetaan vuosikeskiarvoon.
Pyrin kuitenkin hyötymään juoksemistani 1622 kilometristä. Jos aion nostaa tasoani niin että kykenen juoksemaan vuonna 2016 lähes sata kilometriä päivässä 52 päivän ajan on minun oltava rohkea. Mutta ei tyhmä. 
Toistaiseksi en usko koskaan pystyväni juoksemaan 3100 mailia 52 päivässä mutta se on toinen tarina josta kuulette joskus myöhemmin.
Henkisellä puolella olen kokenut syvää melankoliaa, sitäkin aaltoina huomattavasti pidempään kuin olin kuvitellut. Kaikille niille jotka suunnittelevat huimailuja Suomen päästä päähän tai muuten vaan korostan ottamaan tarkasti huomioon että todella pitkiä matkoja juostaan pitkään vielä senkin jälkeen kun on päästy perille. Hinta voimasta on maksettava. On oltava voiman arvoinen.
Valmistautumiseksi ei riitä se että häädetään perhe tiehensä ja juostaan kotioloissa harjoitusviikoissa mahtavat määrät kilometrejä ja loppuaika maataan ja syödään. On osattava myös olla harjoittelematta. Ja on osattava luoda mielikuvia tulevasta ajasta. Myös itse tavoitteen jälkeisestä ajasta. Ja etenkin on löydettävä sisäinen voima. Henki itsestään.
Minä olen mielestäni selvinnyt hyvin. Tästä on kiittäminen Kirsin pitkämielisyyttä ja omaa kykyäni järjestää mielekästä tekemistä harjoittelusta vapautuvalle ajalle. Myös palkkatyön määrän lisäys on tuntunut tässä vaiheessa hyvältä, tämä illuusio ei kuitenkaan kauan jatku - älkää huolestuko.
Tulevina kuukausina kuntoutuminen jatkuu, juoksun määrä kasvaa varmasti syksyllä mutta varsinainen harjoittelu alkaa vasta marras-joulukuun vaihteessa.
Elokuun lopussa suuntaan pohjoisen tuntureille. Tulee olemaan rentouttava kokemus kun ei tarvitse harjoitella vaan voi vain juosta päämäärättömästi jos huvittaa.

HYVÄ BIISI

Blogien päivittymisessä seuraajien listoille on edelleen ristiriitaisuuksia ja viiveitä. Paras lääke on oma aktiivisuus; kannattaa kurkata kuka mitäkin on postannut ja koska - riippumatta listoista.

Lukekaapa siis edellinen OIKEAN KÄDEN PERINTÖKIN jos luulitte että pidin kahden viikon tauon kirjoittamisessa.