15. PÄIVÄ

Takana 850,98 km
Tänään juoksin 52,82 km johon aikaa 6:42 tuntia.
Päivän kokonaisaika 9:30 tuntia.

Olemme Piippolassa. Matka jatkuu kohti Iisalmea.

Päivän vierasesine ojassa : vihreä kumikana (koiran lelu) ja uistin, otettiin talteen (uistin siis)
Päivän lintu: viherpeippo ? (ja se kumikana...)
Päivän biisejä : Elo / Rain Is Falling ja etenkin When The Lights Go Down
                           AC/DC  / Touch Too Much

Taustaksi:

Olen maannut autiotuvassa lukemattomia kertoja ja kuunnellut yöllistä sateen ropinaa kamiinantorvessa. Sateen tussahtelua kuolpunaan hirsiseinän vierellä tai huopakattoon.
Joskus olen käynyt ulkona yöllä ja katsellut taivasta kiireettömästi yrittäen tulkita koska taivas sulkeutuu.
Uneni läpi aamulla olen saattanut aistia muiden tuvassaolijoiden lähdön aikaisin kun vielä sataa kaatamalla ja tuuli vonkuu nurkissa.
-Ei tänne makaamaan ole tultu ! Ylös puurolle ja maisemia katselemaan !
Ähkintää ja nuhjausta varusteiden kanssa.
-Kylläpä siellä sataa...perkele sentään...
Ovi sulkeutuu ja tulee hiljaista.
Kun tuntia myöhemmin keitän kahvia sade lakkaa. Viivyttelen lähtöä. Siivoan tupaa ja teen puita seuraaville.
Polku imee veden ja maa alkaa kuivamaan. Tuuli tyyntyy.
Laitan repun selkään ja nautin kosteasta ilmasta. Aurinko alkaa pilkahdella.
Pari tuntia reippaasti käveltyäni saavutan aamullisen porukan.
He ovat kahvitauolla. Läpimärkinä ja väsyneinä. Kengät kurassa. Puukot roikkuvat uumilla hyödyttöminä.
Vaihdetaan sananen. 
Illalla en enää heitä tapaa mutta olen näkevinäni kiikareilla heidät leirinteossa ennen laaksoon laskeutumistani. Siellä minua odottaa tyhjä tupa.
Illalla juon kahvia yksin pimeässä tuvassa. Oikaisen lavitsalle. Päivä on ollut pitkä.
Alkaa sataa uudestaan ja tuuli yltyy.
Hymyilen surumielisesti ja nukahdan lämpöön.

Tänään :

Aamulla satoi ja oli viisi astetta lämmintä. Olimme yöpyneet suonlaidassa levähdysalueella. Yöllä sade herätti minut ja kurkistin kaihtimen alta suon märkyyteen. Nukahdin uudestaan.
Jo yöllä aavistin että tulee märkä päivä. Aamiainen ja releet ylle. Tienpäälle.
Lähtiessä meni hiljainen kiitos yläkertaan - jalka oli oireeton. Kolmet housut. Tämäpä kulttuuria.
Tuuli puhalteli vasempaan poskeen. Pikkuhiljaa pientareella. Rekkoja. Vesisuihkuja. Välillä hiljainen hetki jolloin töyhtöhyyppä ja kuovi surkeasti kuorossa valittavat märkyyttään.
Kirsi laittaa lämmintä lihalientä ja minä vaihdan vaatteita. Kaivan kaapista täysin vedenpitävät housut. Ne ovat löysät ja raskaat juosta mutta ei auta. En jää tuiverruksessa henkiin muuten.
Kun olen juossut vajaa kolmekymppiä Kirsi laittaa ruokaa. Paistettua lohta ja cous-cous.
Tauko venyy.
Toimittaja Ilomäki soittaa paikallisesta viikkoraporttia. Siis ei pubista vaan Hämeenkyrön Uutisoivasta. 
Ilomäki toteaa että olet puolivälissä. Ajatus menee väsyneen ja uitetun miehen silmästä sisään. Niin todellakin. En ole yhtään itse sitä ajatellut.
Tauko venyy edelleen. Väsyttää. Laitan tekstiviestejä puolivälistä läheisimmilleni. Saan vastauksia.
No niin. Aika mennä taas. Terskanperältä Uljualle. Jos joku ei käsitä niin kehotan tutkimaan karttaa.
Uljualla porkkanakakkua ja kahvia kahvilasta. Kirsi lukee lehteä. Minä valun vettä.
Mennään nelostietä. Olen aivan poikki jo ennen Pulkkilaa.
Käännytään tielle 88. Väännän hanskoja kuivaksi. Otan välipalaa. Matkaa on yli kymmenen kilometriä jäljellä Piippolaan. Piennar on kapea ja epätasainen mutta asvaltti pitää ja kallistuskulma on oikea.
Sanon Kirsille että mennään neljän kilometrin pätkissä. Päivän taistelu tuulta ja vesisadetta vastaan alkaa painamaan. Päivän toiset tossut ovat täysin märät.
Sitten saan tarpeekseni. Vedän kielen kitalakeen ja otan luurit korville. Kitarasoolo ja There Is Fly On The Wall...
Sitten vauhti nousee hieman.
On pakko vielä kerran vaihtaa sukat ja muuta vaatetta. Ihmeekseni sade lakkaa. Kirsi keittää kahvia.
Matkailuautomme lattialämmitys tuntuu mukavalta. Ulkona on vain seitsemän plussaa. Pohjalliset ovat kuivuneet lämmittimen päällä parissa tunnissa ja laitan ne kuiviin, päivän kolmansiin kenkiin.
Tielle takaisin. Heti tulee pari rekkaa ja märällä tiellä vesi lentää. Säilyn kuin ihmeen kaupalla suhtellisen kuivana.
Juoksu alkaa yhtäkkiä sujua. Käsittämättömän helppoa. Reisi muistutti päivällä mutta nyt se on hiljaa.
Mistä ihmeestä näitä voimia tulee päivästä toiseen ? Kunpa saisin niistä osan jaettua teille jotta selviytyisitte jostakin mistä teidän pitää selviytyä.
Piippolan suoralla näkyy kirkko pitkään. Korvissa soi When the lights go down...I know the way that I feel is wrong so wrong but I got to carry on when You are not around...
Päivä päättyy shellin matkaparkkiin.
Kun kirjoitan tätä kirkon kaksi ristiä piirtyvät piviselle taivaalle. Olen harjoitellut hyvin ja elänyt osan elämästäni pelkästään juoksulle. Se ei kuitenkaan pelkästään kelpaa vastaukseksi minulle.

Nyt on totisesti aika juosta vaihteeksi elämälle. Jospa saisin annettua jotakin takaisin ja samalla jaettua kaikille teille jotain mikä kantaa päivässänne.

Lopuksi :

Ihminen on usein aikansa ja aikataulujensa vanki niin ettei ymmärrä ympärillään saati itsessään tapahtuvista asioista mitään.

Edelleen esitän joka ilta itselleni saman kysymyksen kuin alussa.

Miten ihmeessä jaksan juosta huomisen ?
Tähän mennessä on asia aina selvinnyt.
Jälkiä menneestä havaitsen itsessäni toki jo mutta silti kone käy yhä yskimättä pahemmin.
Asia selviää yrittämällä juosta huomenna taas.

Klikkaamalla jotakin kuvista saat ne isompina jonoon katsottaviksesi.