sunnuntai 1. syyskuuta 2013

KUKA OLEN ?


Silloin tällöin on hyvä yrittää vastata itselleen kysymykseen : "Kuka olen ?"  
Kaikki alkaa rohkeudesta esittää kysymys itselleen. Saattaahan olla että vastaukset eivät miellytä. 
Itse koen että en koskaan saa tyhjentävää vastausta ja se on hyvä. On siis tulevaisuutta. 
Jaan nyt kanssanne vastaukseni itselleni syyskuun 1. 2013.

Täytän ensivuonna 50 vuotta. Syntymäpäivänäni toukokuussa olen toivoakseni matkalla juosten. Olen blogissani antanut pieniä vihjeitä mitä vuosi 2014 tuo minulle tullessaan mutta vieläkään en voi julkaista tulevaa matkaani koska järjestelyt ovat kesken. Varmaa on, että jos Jumala suo ja olen terve lähden 12.5.2014 juosten liikeelle. Mistä ja mihin ja etenkin miksi selviää aikanaan. Olen siis ultrajuoksija jolla on projekti. 
Blogin kirjoittaminen on avartavaa siksi että voi jälkeenpäin lukea itsekin mitä on ajatellut. Eli voi tarkistaa onko oma mielikuva itsestä tiettyjen asioiden suhteen oikea. Tai väärä. Myös lukijoiden kommentit ja yksityiset sähköpostiviestit kertovat vastauksia kysymyksiini. Olen siis etuoikeutettu mutta maksan siitä hieman hintaa.
Hintana on tietyntyyppinen yksityisyyden menetys. Tavatessani uuden ihmisen, joka on lukenut blogiani, tietää hän minusta huomattavasti enemmän kuin minä hänestä. Tämä toteutuu vain jos olen kirjoittanut avoimesti ja rehellisesti. Olen avoin ja rehellinen. Mielestäni tämä on ainoa oikea tapa kehittyä ihmisenä. Olen siis jo ennen kirjoittamistani valmistautunut maksamaan hintaa yksityisyyden menetyksestä - tiettyyn rajaan asti.
Tietyillä erittäin urheilullisilla ja ennätyksiin tähtäävillä tahoilla minua pidetään elämysjuoksijana. Tahojen mukaan haen kisoista vain kokemuksia. Jumalan mainitseminen näissä yhteyksissä tuomitaan ja samalla minut lokeroidaan tiettyyn kategoriaan. Tämä ei kuitenkaan muuta juoksemiani tuloksia. Moni on juossut huomattavasti vähemmän ja onneksi myös enemmän.
Minut paremmin tuntevat tietävät että olen täysin säälimätön itseäni kohtaan tietyissä harjoituksissani. He tietävät että varmasti juoksen jokaisessa kilpailussani kaiken ulos itsestäni. Yritän varmasti aina maksimin tilanteen huomioiden. Pelkkää elämysmatkailua juoksuni siis suinkaan ei ole. 
Kaksikymmentä vuotta sitten sairastettu syöpätauti on hidastanut tuloksien tekemistä mutta siihen en koskaan ole vedonnut. Se on osa elämääni kuten juoksukin. Olen siis elämäntapajuoksija. Tätä nimitystä voin käyttää koska olen juossut kohta 60.000 muistiinmerkittyä kilometriä viimeisen 20 vuoden aikana. Mielestäni elämäntapajuoksijaksi ei voi kutsua itseään muutaman vuoden ja muutaman tuhannen kilometrin juossut. Vaaditaan uhrautumista juoksulle. 
Elämäntapajuoksijaksi ei harjoitella vaan kasvetaan vuosien myötä. Tämä osaltaan selittää kiinnostukseni hiipumisen pelkkiin tuloksiin ja ennätyksiin. Mielestäni on sisältököyhää yrittää vuodesta toiseen parantaa jotakin luvulla määriteltyä rajaa samalla itse vanheten siinä sivussa. On oltava muutakin joka kantaa vuosien yli mutta tuloshakuisuus on osa minua edelleenkin.
Omalla kohdallani juoksu elämäntapana merkitsee tapaa liikkua, etenkin luonnossa. Juoksu antaa mahdollisuuden olla yhtä ympäröivän luonnon kanssa. Ultrajuoksu antaa mahdollisuuden mitata itseään suhteessa ympäröivään. Loputtomasti.
Mitä pidemmälle juostaan sitä vähemmän olennaisia asioita pysyy kyydissä. Riippumatta vaikka nukuttaisiin välillä ja jatkettaisiin taas seuraavana päivänä. Karsimisen tuloksena olennainen elämästä jää esille. Ilman juoksua karsintaa ei voi tehdä. Tämä pätee valitettavasti myös ihmisiin. Voittajat ovat lopulta yksinäisiä mutta osaavat vastata kysymykseen oliko kaikki sen arvoista. Juokseminen on siis vieläkin minulle pyrkimystä täydelliseen yksinäisyyteen. Ero aiempaan tulee siitä että en halua jäädä yksin. Hetki siis riittää. Tuo hetki voi olla jopa kuusi päivää - tulevaisuudessa vieläkin enemmän. Pyrin siis pitkälle.
Vanhetessani osa mustavalkoisuudestani on onneksi kadonnut. Silti yksin ylämäessä itselleni ei ole edelleenkään muuta vaihtoehtoa kuin ylöspäin. Luovuttaminen ei tule kysymykseen. Kokemuksia saa ja kovemman kärsimyksen kautta ne entisestään syvenevät. Kaikelle on kuitenkin aikansa eli jatkuvaa piinaa on hyödytöntä itselleen asettaa. Joskus saa sen mistä luopuu. Harjoittelussa levon ja rasituksen suhteen määrittämisessä näin vanhemmiten olen siis läksyni oppinut. Osittain. Siksi edelleen motivoidun kokeilemaan uuttakin - erehtymisen uhallakin.
Pelkkä projekti tulevaisuuden haaveena ei riitä elämänsisällöksi. Olen jo vuosia sitten löytänyt elämälleni sisällön. Tämän blogin historiaa tutkien saa varsin hyvän kuvan siitä mistä kaikesta tuo sisältö muodostuu. Osittain sisältö muodostuu teistä, arvon lukijat. Olen siitä kiitollinen. Yhdessä maailma saattaa muuttua piirun verran paremmaksi. 
Loppujen lopuksi tekemisillämme tällä pallolla on varsin vähän merkitystä. Vain henkisellä jalanjäljellä on. Uskon vakaasti että hyvä ajatus jää elämään läpi sukupolvien. Ja luo uuden hyvän ajatuksen yhä uusien ihmisten keskuuteen. 
Jalanjälkien välissä on askel. Se on minun tapauksessani juoksuaskel. Illuusio hetkestä ilmassa yksin. Se antaa lopullisen vastauksen. Ehkä myös teille.

VIIKKO 35. HARJOITTELU

Ma- 9 km 58 min. Kotitiellä ja poluilla.
Ti- Lepo; hiekan lapiointia kärrystä kotitielle.
Ke- 16 km - 1.45. Kohisevat polut.
To- 10 km - 56 min. Osittain poluilla, yritys reippaampaan.
Pe- 19 km - 2.03. Kivituhkaista ulkoilureittiä ja hiekkatietä.
La- 7 km - 45 min. Kevyt ravistelu, erittäin väsynyt. Päivällä lapiohommia pari tuntia.
Su- illalla 19 km - 2.00 tiellä ja vaativalla polulla + 1 km barefoottia Merreleillä - 7 min.

yhteensä 81 km - 7 tuntia ja 34 minuuttia

ELOKUUN 2013 SUMMAUS

juoksua yhteensä 422 km -  49 tuntia ja 37 minuuttia

Unkarin kuuden päivän juoksun jälkeen olen juossut 1103 kilometriä. Heinä- ja elokuun harjoitteluun olen enemmän kuin tyytyväinen. Varsinkin kun olen juossut "sisäistä" ääntäni vastaan sekä määrän että tehon ylittäessä mukavuusrajan viikottain.
Menneellä viikolla juoksussa oli pilkahduksia paremmasta. Varsinkin voima-arvot ovat parantuneet ja juoksuni "vauhdit" omasta näkökulmastani ovat nousseet hiukan. Edelleen vaivaa palautumattomuus silloin tällöin yli normaalien rajojen mutta niitähän ei ultrajuoksussa lasketa - eihän ?
Nimeni löytyy Vierumäen 24-tunnin juoksun starttilistalta. Juoksu toteutuessaan on kuudes 24-tunnin kilpailuni. Ennen Unkaria en ajatellut osallistua tänä vuonna enää ollenkaan mihinkään kilpailuun mutta uteliaisuus voitti.
On hyvä tilaisuus testata kehon toimintaa 6-päivän juoksun pitkäaikaisvaikutuksia silmälläpitäen.
Ennätykseni 24-tunnin juoksussa on 177 km eli siitä lähdetään parantamaan pikkuisen. Ainakin yritetään.
Olossa on kuitenkin lievää samankaltaisuutta vuoden 2011 48-tunnin juoksun jälkeiseen Bisletin 24-tunnin juoksua edeltäviin tunnelmiin. Silloin ennätys Bisletillä parani mutta eväät huipputulokseen oli syöty jo etukäteen. Tämä ilmeni lievänä ylikuntona.
Vierumäen starttiin on kolme viikkoa. Nyt ei voi enää kuin aloittaa kevennys mittapuuni mukaan vähäisistä mutta itseä tyydyttävistä harjoitusmääristä. Enempään en nyt yksinkertaisesti pystynyt enkä myöskään uskaltanut vammojen pelossa. Pieniä kolotuksia on siellä täällä mutta niistä selvittäneen seuraavan kolmen viikon kevennyksen aikana.

VIDEO KÄSIVARRESTA

Ohessa video, jonka kuvasin lippalakin lippaan kiinnitetyllä kameralla Käsivarren harjoitusjakson aikana. Vajaa kymmenminuuttinen kuvaa erästä helpohkoa nousua lenkilläni. Katsoja saa perspektiiviä nousuun koska olen kuvannut muutamaan kertaan myös taakseni jäänyttä rinnettä. Pahoittelen että kamerakulma on hieman liian alas mutta näin tulee maaston pohja hyvin esiin. Puheet harjoitteluni vauhtien keveydestä saavat ehkä uutta näkökulmaa eikä jääne epäselväksi mistä potkun jalkoihini hankin...




Tulevaisuudessa, ehkäpä 2015 syksyllä voisin olla kiinnostunut järjestämään harjoitusleirin halukkaille Kilpisjärvellä. Leiri palvelee mainiosti esimerkiksi Vaarojen Ultraan valmistautumista. Oheisen videon maasto on tyypillistä avotunturijuoksun alustaa. Laita sähköpostia jos kiinnostuit.

SEURAAVA BLOGIPÄIVITYS TULEE VIIKON 37. LOPUSSA. 
SIIHEN ASTI MENKÄÄHÄN TERVEENÄ !

6 kommenttia:

  1. On rohkeutta olla oma itsensä. Olet myös valinnut tien jota haluat kulkea, vaikka osin se on tullut menneisyyden sanelemana. Aina on helpompaa olla oma itsensä, kulkea omia teitään...

    Mielestäni elämänkatsomuksesi ja ajatuksesi ovat aitoja. Sisältäsi tulevia. Se on tärkeintä, ei se, mitä muut ajattelevat.

    Sinä ja minäkin ajattelemme esim. uskon asioista melkoisen eri tavalla, mutta se ei estä meidän ystävyyttä - päinvastoin. Tärkeintä on sittenkin toisten ihmisten kohtelu, arvostaminen - ei arvojen arvostelu. Ole ylpeä arvoistasi! :)

    Tsemppiä ja terveyttä!

    Ps. Vielä tuloshakuinen, mutta ehkä joskus itsekin elämäntapajuoksija... oikeastaan todennäköisesti - sitten kun olen vielä harmaampi. ;)

    VastaaPoista
  2. Luen mielenkiinnolla kirjoituksiasi ja kunnioitan sitä, että pystyt olemaan oma itsesi. Täytän itsekin 50 ensi vuonna ja olen päättänyt olla ensi vuonna paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen.

    Olen itse sairastanut syövän vuonna 2007, pääsin silloin kohtuullisen helpolla, mutta aina se tuolla alitajunnassa on mukana. Tarkoitukseni on kirjoittaa juoksemisestani viimeisten reilun kymmenen vuoden ajalta blogissani kunhan ehdin. Tarkoitukseni on käsitellä samalla syövän jälkeen juostua ensimmäistä maratoniakin.

    Tsemppiä valitsemallesi tielle!

    VastaaPoista
  3. Jokaisen tulee olla oma itsensä, upeita kilometrejä kohti tulevaisuutta sinulle. Ihan varmasti ne kilometrit tulevat olemaan sinulle hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja jos jollain sanalla sinua haluaisin kuvailla, niin se olisi "tasapainossa", sie olet varmasti sinut itsesi kanssa.

      Poista
  4. Hei.

    Selailin tekstejäsi joskus aiemmin ja nyt (onnekseni) löysin tämän blogisi uudestaan. Kirjoituksistasi huokuu jokin sisäinen rauha, jota saa ammennettua myös omaan tekemiseen ja elämiseen.

    Eniten hassua siinä on se, että oma tekeminen nyt on juuri sitä ennätysten jahtaamista. Niin mun on kuitenkin nyt hyvä. Toivoisin sinun iässäsi omaavan samanlaista tyyneyttä elämää kohtaan. Vielä minulla ei ole ja sekin tuntuu oikealta.

    Onnea ja menestystä tuleviin projekteihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista kaikille !

      Taru; ennätysten ja menestyksen jahtaamisessa ei ole mitään vikaa kunhan muistaa yrittää kasvaa ihmisenä siinä sivussa. Kun matkaa pidennetään tarpeeksi olet loppujen lopuksi tyhjäksi karsittuna itsesi edessä. Mistä voimaa sitten saat onkin toinen tarina ja siitä juuri onkin tässä blogissa kysymys.

      Poista