Aamulehden 22.9. lukijapalstalla kaupungin yksi apulaispormestareista sekä suunnittelupäällikkö päihde- ja mielenterveyspalveluista vakuuttivat yhteen ääneen kirjoituksessaan että Tampere on sitoutunut pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen. Esille tuotiin tilasto, jonka mukaan vuonna 2008 Tampereella oli 214 pitkäaikaisasunnotonta ja kolmea vuotta myöhemmin 96. Vuodessa asunnon oli siis saanut keskimäärin 39 taivasalla asujaa.
Samalla palstalla oli myös mielipide kaupungin pormestarin ja apulaispormestarien palkankorotuksista. On esitetty 3,5 % jolloin apulaispormestarin palkka kuussa on 6590 euroa ja pormestarin 14828 euroa. Samalla kun kaupunki pyrkii kaikintavoin palveluissaan säästämään.
Ottamatta kumpaakaan kirjoitukseen sen enempää kantaa totean, että usein asunnottomuus on oma valinta. Pitkän ajautumisen tulos. Eittämättä näiden vahvasti denatoroitujen henkilöiden elämä taivasalla on välillä surkeaa mutta myös vapaata yhteiskunnan kahleista. 1920- luvulla isommissa kaupungeissa oli yksinkertaisia heittohommia näille hamppareille ja pimppareille. Kosketus elämään säilyi tuohon aikaan edes jotenkuten varsinkin kun yhteiskunta ei aivan yhtä tehokkaasti pitänyt kädestä kiinni kuin nyt. Tänä päivänä pelastusarmeija, kirkko ja sosiaalipuoli pitää huolen alkeellisimmista tarpeista. Voi siis vaan antaa mennä alamäkeen. Tippa ei tapa ja ämpäriin ei huku ?
Kysyttäessä monikaan näistä syrjäytyneistä ei välttämättä myönnä valinnan veneen alle muutosta olleen vapaaehtoinen. Usein asuntoa tarjottaessa ei säännölliseeen elämään paluu vastuineen houkuta vaan lipsahdetaan takaisin. Kaverit on kivoja ja millään ei ole mitään väliä. Vapaus voittaa ja mieli on vapaa päihteiden kahleista huolimatta ?
Lukiessani Joe Grantin mainiota Alpine Works-blogia huomioni kiintyi erääseen 16-vuotiaaseen kommentoijaan, joka kertoi juoksevansa viikossa 85 mailia (136 km) ja aikuiseksi tultuaan haluaisi asua autossaan ja juosta vuorilla; hieman Anton Krupickan tyyliin. Eli vapauden kaipuu tässäkin palaa vahvana nuoren ja oman kertomansa mukaan tulevan ultrajuoksijan mielessä.
Esimerkit kertovat kodittomista mielistä. Puliukon ja ultrajuoksijan yhdistää vahva addiktio. Eri asia on toki jos juo tai juoksee itsensä hengiltä. Kumpikin vaatii pitkäjännitteisyyttä ja harjoittelua. Addiktio ei ole tässä jutun juoni vaan vapaa mieli ja millä se saavutetaan. Päihteet ovat keinotekoista kemiaa ja ostettavia. Liikunnan mukanaan tuomat endorfiinit ilmaisia ja väsymyksen kautta tiivistettyjä. Vapaita radikaaleja on molemmissa tapauksissa välillä liikaa ja krapula asian mukainen. Kaipuu lajiin palaa molemmissa tapauksessa suorituksen jälkeen vahvana. Mieli on koditon ja haluaa aina vain lisää.
Jo vuosia sitten nuorempana taksinkuljettajana hain kyydin "liekkimajasta" eli alkoholistien suojasta. Kolme herraa oli matkalla kaupungin keskustassa sijaitsevaan rautakauppaan ostamaan kaapinsaranoita. Eli oikeasti spriitä. Ajeltiin siinä läpi kaupungin ja pyysin anteeksi ja sanoin että on pakko avata ikkuna kun happi loppuu. Etupenkin kaveri kysäisi että eihän me pahalta haista. Totesin että saattaa olla joltain aamusuihku väliin jäänyt. Herroille syntyi keskenään kiista siitä kuka oli viimeksi käynyt suihkussa. Lopulta toinen takapenkkiläisistä muisteli pari kuukautta sitten käyneensä ja asia ratkesi yhteisymmärryksessä. Kyyti maksettiin ja herrat siirtyivät puistoon lintuja syöttämään ja virvokkeita nauttimaan.
Vaatii rautaista mielenhallintaa valita elämässään erilailla. Onpa kysymyksessä sitten juominen tai juokseminen. Juomisesta ei ole kokemusta mutta romanttinen käsitys päivästä päivään juoksemisesta ja vapaana autossa asumisesta on hieman ruusuinen. Valitseminen toisin vaatii vahvaa filosofiaa ja pääomaa. Sekä henkistä että aineellista pääomaa. Eli työtä - ja paljon.
Menneellä tilikaudella yrityksessäni tyydyin 4500 euroa vähäisempään tulokseen vuodessa saadakseni juosta enemmän ja turvatakseni työntekijälleni hyvän ansiotason. Omaa palkkaa ei voi korottaa säästöjen keskellä rypevässä taloustilanteessa. Jos oikeasti jotakin haluaa on jostain tingittävä. Sensijaan usein saa sen mistä luopuu. Vastalahjaksi saa vapautta. Ja kodittoman mielen.
VIIKON 38. HARJOITTELU
Ma- otsalampulla pitkän työpäivän päätteeksi 10 km hiekkatietä ja polkua - 1.01
Ti- hieronta / lepoa / offroad ajoa (With Can Am you can...)
Ke- poluilla 10 km - 1.01
To- hiekkatiellä 8 km - 54 min.
Pe- työpäivän jälkeen 17 km hiljaisilla poluilla - 1.50
La- 13 km kohisevat polut - 1.24
Su- 13 km hiekkatietä - 1.21
yhteensä 71 km - 7 tuntia ja 9 minuuttia
Tiistaisen hieronnan diagnoosina vakava nelipäisten reisilihasten plus takareisien ylirasitustila. Lihakset vastasivat käsittelyyn hyvin ja perjantaina meno jo hieman maistui.
Kausi on ollut pitkä ja onneksi loppuu kahden viikon päästä Kolin Vaarojen Ultraan. Hieman olen väsynyt henkisestikin tähän ns. ohjelmalliseen harjoitteluun. Toisinsanoen valmistautumiseen.
Toisaalta olooni olen kokonaisuutena tyytyväinen ja etenkin ensivuoden uusien haasteiden myötä motivaatiota riittää tulevaisuudessakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti