20 VUOTTA ELÄMÄÄ - 20 YEARS HEALTH

 End of Finnish version there is some English too.


Kirjoittaminen on minulle yleensä helppoa - aiheesta kuin aiheesta. Nyt kuitenkin olen miltei mahdottoman tehtävän edessä. Juuri tänä juhannuksena tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä kun astuin ulos Pikonlinnan syöpäsairaalan ovesta.

Taakse jäi tuskien taival, joka kuitenkin päättyi täydelliseen onnistumiseen. Terveyttä on riittänyt siis 20 vuotta ja nöyrästi toivon, että riittää edelleen. Elämän kunnioitus on vuosien varrella syventynyt jo lähes sfääreihin. Niitä ei voi sanoin kuvata. Ei millään mitata, edes kilometreillä.

53378 kilometriä juoksua on jäänyt taakse tänä kahdenkymmenen vuoden aikana. Juokseminen ei ole ollut itsetarkoitus eikä väylä päteä. Se vain on ollut osa minua, tapa elää ja kokea. Tapa pysyä terveenä ?

Aikanaan osin leikkimielisestikin lupasin hoitajille pysyä poissa. Todellisuudessa sitä otetaan mitä annetaan. Sillä on mentävä. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksioikoinen. Omilla valinnoilla ja henkisellä tilalla on suuri merkitys yksilön hyvinvointiin, jopa terveenä pysymiseen. Minulla sanottiin olleen onneakin mukana. Hyvä niin mutta onni vaati rinnalleen raakaa työtä ja luopumista. Halu elää ainutkertaisesti joka päivän ei synny odottamalla vaan tekemällä ja kokemalla tekojen tulokset. Myös tästä eteenpäin.

20 vuotta on mennyt nopeasti. Näinhän sanoo ihminen, joka ensimmäisiä kertoja elämässään huomaa hieman vanhentuneensa.
Vuodet ovat myös olleet kokonaisuudessaan rikkaita. Helvetillisen palkkatyömäärän lisäksi on ollut myös laatuaikaa itselle. Juoksukilometrien lisäksi vaellukset Lapin tuntureilla ja arkinen metsätyö kotinurkilla ovat antaneet perspektiiviä elämän oikeimmasta mausta.

Blogin -otteita pöytälaatikosta- osasto kertoo menneestä pala palalta. Sitä tulen päivittämään tasaiseti kykyjeni mukaan. Tuo osa kirjoittamisestani on ehkäpä sitä itselle rakkainta ja samalla kuluttavinta. Vanhojen kokemusten vahvuus synnyttää usein vaikeuksia nähdä näyttöä kirjoittaessa selkeästi. Kyynelten läpi on nähtävissä matka, joka jatkuu. Hyvä niin.

 Juhannusaattoaamuna kävelin kylpytakki päällä rantaan lämmittämään savusaunaani. Palatessani sieltä ihmettelin mitä Kirsi nauraa kihertää kuistilla. Selvisi että minua oli rantapolulla seurannut jänis. Jänis ei kuitenkaan tullut saunalle asti vaan poikkesi polulta häviten kukkivien suopursujen sekaan.

20 vuotta sitten katselin ikkunasta jäniksiä, jotka söivät ruohoa Pikonlinnan pihassa. Odottelin kotiutuspapereita huoneessani. Kuusi solumyrkkykuuria puolessa vuodessa olivat vaatineet veronsa. Kauan en jaksanut ikkunan edessä seistä. Askelkin oli lyhyt ja matala. Nyt askel on pidentynyt mutta matala se on edelleen.

Tänäkin juhannuksena oli siis aihetta nostaa lippu salkoon. Paitsi että olen huippukunnossa fyysisesti niin myös henkisellä puolella olen yrittänyt parhaani mukaan nöyränä jokaista päivää kunnioittaa. Aina en ole onnistunut, joten tehtävää on vielä.

Kaiken ylläkerrotun valossa on siis aivan sama mitä tuloksia juoksen seuraavissa kilpailuissani. Ajalla ja matkalla ei ole minulle mitään merkitystä. Tämä ei tarkoita sitä etten arvostaisi ennätyksiäni tai voitettuja palkintojani. Olen ylpeä saavutuksistani ja voitetuista haasteista ja minulla on edelleen tavoitteita mutta henkinen kokeminen on etusijalla ennen suorittamista ja menestystä.

Asennettani menestymiseen yritän teille kuvata seuraavalla tarinalla. Hämeenkyröläinen  Paavo Yrjölä  voitti 1928 Amsterdamissa olympiakultaa. Juhannuksena sain lahjaksi yhden kolmestatoista hiilipiirrosvedoksesta, jotka hänestä tehtiin 30-luvulla Saksassa. Kasvokuva on alunperin tehty lehteen, valokuvia tuolloin ei aina ollut saatavilla. Kultamitalinsa Paavo kuitenkin lahjoitti 1940 kultakeräykseen, kunniakirja lienee vieläkin Yrjölän sukutilalla. Jokaisen urheilijan suurin unelma olympiavoitto - silti hän oli valmis luopumaan mitalistaan. Tässä tapauksessa maansa puolesta. Jos kaikilla kotonani olevilla pytyillä ja mitaleilla olisi jotain arvoa vastaavassa tilanteessa niin tekisin itse samoin. 

Juoksemiani kilometrejä ja kokemuksiani niiden varrelta en kuitenkaan lahjoittaisi vaikka pystyisinkin. Jaan ne kuitenkin mielelläni, osin tässä blogissa.

Olen voittanut kerran ja se riittää. Saanut siitä parhaan palkinnon ilman mitalia ja kunniakirjaa.

Olen voittanut elämäni.

VIIKON 25. HARJOITTELU

Ma-Lepo
Ti- 18 km poluilla - 2.04
Ke-Lepo
To- 8 km tiellä- 55 min.
Pe-Lepo
La- 19 km puolet poluilla- 2.02
Su- 15 km puolet poluilla- 1.37


yht. 60 km - 6 tuntia ja 38 min.


Ensimmäinen kevennysviikko kohti kilpailua. Keho alkaa osoittaa toipumisen merkkejä mutta mitään ylimääräistä keveyttä jaloissa ei vielä tunnu. Aikaa on vielä runsaasti ennen kisaa ja onhan itsestäänselvää, että monien viikkojen harjoitusrasitus ei poistu yhtäkkiä. Olen luottavainen ja rauhallinen - tästä odotuksesta on kokemusta.
Nöyrä mielenkiinto pysyy kuitenkin yllä vuodesta toiseen.  Sillä niin vaikeaa on kunnonajoitus, kokemuksesta huolimatta...


20 Years Health


We are celebrating midsummer this time of year here in Finland. The sun won´t go down at all. It is party for summer and light.
This year for me it means 20 years after cancer. It was midsummer eve 20 years ago when I left hospital. After half year chemotherapy it was time to born again. Steps were short and low those time.
Now 20 years and 53378 K´s after I still humble every day grateful. I try to focus and taste a real life taste. As well as running, also wandering in Lapland´s tender wilderness and nearby home outings. As well as do some firewoods or just enjoy quiet trails.
Helth is also state of mind. It is very important how you see things in your life. I try to learn every day and be positive.
Now I am target oriented to my next 24-hour race.  But It not really matter how many kilometers or placement. I have won once. Without any trophys or certificates of merits. I have won my life.

Paavo Yrjölä (1902-1980) Vedos hiilipiirroksesta. Lahja Anja ja Detlev Liebingiltä.

UNELMAA TOTEUTTAMASSA

Prologi

Paavo Nurmi 1897 - 1973
9 kultamitalia -  3 hopeaa - 22 maailmanennätystä (1921-1931)

Olympiarenkaita on viisi. Turku, Ruissalo. Kuuvannokka.

Turku, Ruissalo,  Kuuvannokka. Paavo Nurmen harjoitusmaastoja.

Pysähtyikö "Suuri Yksinäinen" koskaan yksinäisillä harjoituslenkeillään miettimään elämän mielettömyyttä ?

Suuri Yksinäinen

Urheilukirjakokoelmastani löytyy kaksi kirjaa Paavo Nurmesta. Yksin Aikaa Vastaan (Karikko-Koski, 1975) ja Juoksijain Kuningas (Raevuori, 1997).
Molemmat kirjat kertovat suuresta urheilijasta, ihmisestä joka menestyi niin urheilussa kuin elämässäänkin mutta jonka sanotaan olleen sulkeutunut, epäluuloinen ja yksinäinen.
Kaikki voittajat ovat tietyllä tapaa yksinäisiä. Saavuttaakseen jotain, josta muut vain unelmoivat on heidän täytynyt luopua paljosta muusta. Usein tuo muu on normaalia elämää.
Kestävyysjuoksussa menestyäkseen on uhrattava aikaansa harjoitteluun ja siitä toipumiseen. Ollakseen henkisesti vahva  normaalista elämästä on raivattava häiritsevät tekijät pois luodakseen ajan ja tilan keskittymiselle.
Jokaisen voittajan takana on kuitenkin tukena ihmisiä. Heitä tuskin kukaan raivaa tietoisesti minnekään. Joskus heikommat sortuvat kyydistä pois. Ne jotka eivät oikeasti ole sydämellään mukana jäävät sivuosaan.
Kyllä - voittajat ovat yksinäisiä. Onko uhraus sitten sen arvoinen ? Sen jokainen päättäköön itse. Itse on päätettävä uhrauksiensa laajuudesta. Yksin ei kuitenkaan tarvitse olla. Kohtelemalla toisia kuin itseään toivoisi kohdeltavan. Olemalla läsnä.

Paavo Nurmi oli mielestäni ensimmäinen, joka oivalsi erään juoksemisen salaisuuksista. Jos aikoo menestyä, ei koskaan saisi olla kovin kaukana vauhdista. Nimittäin siitä vauhdista kun muut jäävät. Tai siitä vauhdista, joka riittää omiin unelmiin. Vaikka kilpailukausien jälkeen Nurmi piti pitkänkin lepokauden ei hän silti koskaan unohtanut vauhtia.
Nurmi myös osasi jakaa  peruskunnon ja kilpailukunnon harjoittelun kahdeksi eri osa-alueeksi. Juostessaan maastossa hän piti luontaista lajinomaista voimaa yllä läpi vuoden.
Kaiken kaikkiaan tuon ajan ravinnon ja työelämän rajoitukset huomioon ottaen hän menestyi lähes käsittämättömän hyvin. Hän myös ymmärsi vanhenemisen vaikutukset vaikka niitä vastaan loppuun asti kamppailikin.

Nurmen menestyksen salaisuutena pidänkin juuri paitsi tinkimätöntä harjoittelua myös etenkin hänen henkisten kykyjensä poikkeuksellisuutta. Juoksussa menestyvän ei tarvitse olla avoin optimisti laumasielu. Sulkeutunut, epäluuloinen ja yksinäinen kelpaa mainiosti.
Kyse oli lähinnä siitä mitä Nurmen pään sisällä tapahtui. Ja sitä me emme koskaan saa tietää. Se onkin kaikkein kiinnostavinta.
Meidän on siis luotava omat unelmamme. Omista lähtökohdistamme. Käyttämällä omaa päätämme - ainutlaatuisesti.

YHTEINEN KOKEMUS
 
Kun herätyskello lauantaina soi 03.00 Villa Gårdsbackassa Helsingissä olisimme Kirsin kanssa mieluummin nukkuneet mutta vierivä kivi ei sammaloidu. Aamiainen, kamat autoon ja nokka kohti Turkua. Olimme menossa tukemaan kahta ultrajuoksijaa matkalla Helsingistä Turkuun.
Tällaisilla yhteisillä kokemuksilla on valtava positiivinen voima. Oli hienoa saada jakaa kaunista kesäaamua ultrajuoksun merkeissä upeiden ihmisten seurassa. Tässä lajissa ei suinkaan aina ole yksin asiansa kanssa!
Jari Tomppo ja Petri Haavisto toteuttivat siis unelmiaan juoksemalla Paavo Nurmen kunniaksi Helsingistä Paavo Nurmen patsaalta Turkuun Paavo Nurmen patsaalle. Oheisia linkkejä tutkimalla asia avartuu ja ymmärtämys haasteen mittavuudesta selkiytyy.
Tämä ei ollut kilpailu vaikka kello kävi ja jopa reittiennätyskin syntyi. Tärkeämpää oli kokemus ja kunnioitus suurta urheilijaa kohtaan. Ultrajuoksu oli taas osoittanut voimansa.  Saattaa ihmiset ulos yhteen hymyilemään. Kokemaan perustelematta. Liikkumaan ja löytämään rajansa.
Launtain  päätteeksi suuntasimme Kirsin kanssa Ruissalon kylpylään. Paavo Nurmen harjoitusmaastoissa sunnuntaina kävellessämme ihastelimme Ruissalon kauniita maisemia ja rikasta kasvi- ja eläinmaailmaa. Olimme loppujen lopuksi varmoja ettei "Suuri Yksinäinen" ollut ollenkaan onneton. Kuten ennen sanottiin: "Kel´ onni on, se onnen kätkeköön." Tänä päivänä maailma on avoin. Kyse onkin enään omista päätöksistä.
Ne onkin syytä tehdä ennekuin on liian myöhäistä.

Kuvia tapahtuneesta, Jaana Tomppo

Kuvia tapahtuneesta, Kirsi ja Pasi

Muuta juttua

Videota

Lisää videota


VIIKON 24 HARJOITTELU

Ma - Lepo
Ti- reipasta 8 km tiellä 41 min. plus 1 km verryttelyä.
Ke- poluilla 13 km 1.30
To- 8,5 km 54 min., väsynyt
Pe- poluilla 15,5 km 1.43
La- 31 km - 3.00 - maantiellä Jarin ja Petrin kanssa.
Su- 8 km tiellä tasaista 48 min.
yhteensä 85 km - 8 tuntia 36 min.

Määrä laski mutta teho nousi. Very Good. Tästä on hyvä aloittaa kevennys kohti Onnin 2. kierrosta .


Epilogi

Jari Tomppo (oik.) ja Petri Haavisto

Suden hetkellä ihmiset yhteisellä asialla.

Takana molemmilla reilut 164 km ja vasemmalla Tero Töyrylä, joka tämän aikanaan aloitti.

 

SYNTYJÄ SYVIÄ

-Ei se synny synnyttämättä... (rauta-aika, Holmberg)

Mielekästä tekemistä ? Harrastuksia ? Perustelematta ?

Hektinen arki ja työelämän tuskat vaativat ilman muuta vastapainoa. Mielekästä tekemistä. Harrastuksia vailla perusteluja.
Yksilön elämässä tässä maailmassa on valtavasti asioita jotka on pakko hoitaa. Ajallaan. Niihin on järkisyyt ja perustelut. Niin onkin sitten kohtuullista, että kaikkea muuta ei tarvitse perustella järjellä. Näitä ovat omalla kohdallani radioamatööritoiminta ja ultrajuoksu.
Jos joku kysyy mitä järkeä on rakennella antenneja ja pitää niillä yhteyksiä ympäri maailmaa tai mitä järkeä on juosta 24 tuntia samaa lenkkiä niin vastaus on sama : ei mitään järkeä.
Mutta kuitenkin molemmat ovat mielenkiintoisia ja omaa itseä kehittävää toimintaa. Radioamatööritoiminnassa oppii ymmärtämään erilaisia materiaaleja ja sähkön suureita. Elektroniikkaa ja ties mitä. Myös kielitaito kehittyy. Ja pitkäjännitteisyys.
Ultrajuoksu vaatii myös pitkäjännitteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Kunnon kasvamisen ohella muu jaksaminen lisääntyy. Itsetuntemus kasvaa. Omat rajat selviävät ennen pitkää.
Maailmassa kaikki ei voi olla mielekästä. Nykymenossa mielekkyyteen ja työssä jaksamiseen kiinnitetään jo liikaakin huomiota. Kukaan ei kohta enää halua tehdä mitään likaista tai raskasta.
Pallerosukupolvi on syntynyt. Vuokrataan mökki ja valitetaan jälkeenpäin että hintaan ei olisi pitänyt kuulua hyttysiä ollenkaan. Tai että armeijassa ei ole mielekästä. Käykääpä kysymässä veteraaneilta oliko mielekästä... Myös fyysisesti ollaan täysin valmiita jo kolmekymppisinä;  koska lapsena eikä myöhemminkään ole ulkoiltu ja touhuttu pihalla ollaan osteoporoosissa ja sydänkohtauksen partaalla varsin varhain. Eikä jakseta. Ei mitään. Mikään ei kiinnosta. Eikä ainakaan liikunta. Tulee hikikin. Ja kastuu.
Ei se kuulkaa synny synnyttämättä ! Menkääpä välillä ulos ja sotkekaa itsenne perusteellisesti. Hikoilkaa ja väsykää. Taistelkaa hyttysten kanssa. Maistakaa elämän maku turpeesta ja metsän lehdistä. Ja mielekkyys syntyy - syntyy syntyjä syviä. Elämää kantavia.



VIIKON 23. HARJOITTELU

Ma- 9 km - 59 min. - päivän muiden touhujen päätteeksi illalla myöhään, periksianatamattomuus, osa polkua.
Ti - 31 km - 3.13 - Ailin lenkki. Aili oli Kirsin isoäiti, joka maatalon emännyyden ohella toimi kotiavustajana ajaen mopolla kesät talvet työmatkojaan. Lenkki on kunnianosoitus vanhan kansan sitkeälle työihmiselle. Vanhuksia auttaakseen Aili lähti mopollaan kelissä kuin kelissä. Työn mielekkyydestä ei keskusteltu. Lumityöt, puunkanto ja lämmitys ennen varsinaisia työtehtäviä tulivat tutuiksi.
Lenkki on polveilevaa Hämeenkyrön kansallismaisemaa, uuvuttavia suoria ja ylämäkiä, osin peltoaukeita kauniine näkymineen. Kirsi toi vettä tankattavaksi juomavyöhön 20 km kohdalle eli ei valittamista huollossa.
Ke - 13 km - 1.27 - poluilla
To- 7 km - 49 min. - tiellä, väsynyt
Pe- 20 km - 2.11 - poluilla ja metsäautoteillä. Euforiaa.
La- 14 km - 1.35 - osin poluilla, vaisua
Su- 28 km - 2.58 - tiellä ja Ylöjärven harjun kuntoreitillä Lamminpään hautausmaalle ja takaisin. Vauhdinvaihtelua 5.30 min/km jopa 10.30 min/km asti. Ensin paistoi sitten satoi. keskivauhti 6.23. Testasin myös kisakenkiä. Nike Zoom Vomero 7 ei toimi alkuperäisillä fitsole 3- pohjallisilla minulla lainkaan. 
Kuulun nimittäin siihen jalkaholvinsa alasjuosseiden sarjaan, joka käyttää ortopedin taipuisia pohjallisia. Lisäksi käytössä on footbalance-pohjalliset, jotka hinta-kestävyys-suhteeltaan ovat varsin surkeat. Ortopedin pohjallisilla on juostu vuodesta 1995 eivätkä ne vieläkään ole rikki...
Toisaalta juoksen jalkaterää vahvistaakseni ilman kenkiä ruoholla, hiekalla tai lumella aina välillä alle kilometrin matkoja kerrallaan.

Yhteensä 122 km - 13 tuntia ja 12 minuuttia

Hyvä viikko. Edelleen säästäen kilometreissä. Fyysinen kuorma on korkea mutta sopiva, koska lepoon on ollut hyvät mahdollisuudet.
Radioamatöörimaston ja antennien rakentelu on kuormittanut jonkinverran ylimääräistä mutta toisaalta muu mielekäs tekeminen antaa mahdollisuuden olla ajattelematta juoksua ja tulevaa kisaa liiaksi.

Juoksija säätää pyykkitelinettä ? Tosiasiassa  OH3GWO säätää  testiputkessa olevaa GM3VLB HEX -antennia, jolla jo tästäkin korkeudesta saatiin yhteys esimerkiksi Ukrainaan, Bulgariaan ja Saksaan. Huomaa uudet suomiverkkarit ja reinot...

Syntyjä syviä, ei se synny synnyttämättä.  Vieressä oleva ristikkomasto on 12 metriä pitkä ja sen sisältä nousee keskiputkea, joten kokonaiskorkeus pystyssä on 30 metriä antenneineen. Kuvassa etualalla kääntömoottorin putki ja poikkipuomi ovat vielä ilman antenneja. Todellisuudessa tätä tehdään haalarit päällä ja metallinvahvuudet ovat melkoisia.

Go out and do something !

Above you have some pictures of my another hobby - radio amateur world. Fix and test some new equipment and some mast repairings. My antenna rotator was broken in winter and now it is time for new Yaesu G-1000. Maybe I put up this time one vertical for HF and one for 2 meter band. Maybe no yagis this time.  And up there will be Hex-loop also. But not for laundry...
Sometimes is good for brains to do something else than running. Though I run day after day - consistently. Balance in your life is nearly everything.
Even in Finland we have new generation of young people who does not pay attention of nothing. They are always tired and without any interests. Also they have quite bad physical condition. They really don`t want any sports and athletic in their daily life. So they are very finished with their life. Even on the age of 30 ! What a pity. And waste of opportunity to live one time life rich.
So go out and sweat it out ! Feel the taste of life in woods and enjoy your`s.


And please, just give me a call if you hear me on bands, 73`by OH3GWO, pasi
 

HÄTÄILEMÄTTÄ

"Maalata hätäilemättä - se on onnea."  

- Taiteilija Helene Schjerfbeck (1862-1946)


Viikon 22. harjoittelu

Ma- 13,5 km - 1.27
Ti- 24 km - 2.52 - Jyrälänvuoren raskaassa maastossa, tahtoharjoitus.
Ke- 22,5 km - 2.29 - osittain poluilla, periksiantamattomuus
To - Lepo
Pe-  21 km - 2.05 - vauhtileikittelyä, josta puolet poluilla. Min. / km : 6.30, 5.50, 6.19, 5.47, 6.50, 5.53, 5.37, 5.30, 5.06, 5.23, 5.21, 5.25, 5.53, 5.53, 5.58, 6.27, 5.23, 5.59, 5.07, 5.17, 9.44
(viimeinen kilometri umpimetsää hiljaa)
La- 21 km - 2.32- sateen liukastamaa kivikkoista ja mutaista polkua puolet.
Su- 18 km - 1.54- tiellä ja ulkoilureitillä

yht. 120 km - 13 tuntia ja 19 minuuttia - 1 lepopäivä

Usein sanotaan, että virheistään oppii. Mieluummin kuitenkin menestyksestä ammentaa positiivista energiaa tulevaisuuteen. On siis tervettä myöntää, että on tässä mennyt hyvinkin aina välillä.
Lähtiessäni harjoittelemaan kautta 2012 varten päätin olla hätäilemättä. Päätin myös harjoitella niin, että aina on pikkuisen varaa kiristää. Sekä määrää että tehoa. Päätin siis säästellä kokoajan hieman. Tällä pyrin harjoittelun tuottavuuteen. Kuitenkin skaala on ollut laaja ja myös erittäin väsyneenä on juostu erittäin hiljaa ja erittäin pitkään - jopa peräkkäisinä päivinä.
Nyt ollaan sitten tässä. Kisaan on jäljellä reilu kuukausi eli  tämän viikon jälkeen kaksi hieman kovempaa viikkoa. Uutta tuskin luodaan enää paljon mutta sensijaan nyt on kunnon esiinkaivamisen kannalta ratkaisevan tärkeä aika.
Tultuani viikon viimeiseltä harjoituslenkiltä kotiin olin erittäin hämmästynyt. Ja myös erittäin tyytyväinen. Olen erittäin hyvässä kunnossa jo nyt. Sen osoitti perjantain harjoituksen helppous ja siitä palautuminen. Myös väsyneenä ja energiahukkaisena juoksu tuntuu etenevän entisiä aikoja paremmin.
Tämä ei kuitenkaan vielä riitä mihinkään. Kuntoa on syytä esiinkaivaa vielä seuraavien viikkojen aikana. Ja sitten lopullisesti se noussee levossa. Kysehän on viimeisten viikkojen aikana siitä kuka uskaltaa levätä tarpeeksi.
Blogini oikeassa yläkulmassa on sähköpostiosoite, johon aina välillä saan palutetta ja yhteydenottopyyntöjä. Tulevaa kisaa ja sen tavoitteita on käsitelty myös sähköpostitse jo pitkään. Itselläni ei tuleva 24-tunnin Onnin Kierros ole ollenkaan aktiivisena mielessä vielä. Omat tavoitteeni ja niihin suunniteltu harjoittelu oli selvillä jo viime joulun räntäsateissa. Pala palalta olen kasannut niitä. Pitkillä yksinäisillä lenkeillä olen luonut mielikuvia ja tehnyt päätöksiä. Olen edennyt hätäilemättä. Se on ollut onnea.
Tulevassa koitoksessa katsotaan sitten paitsi kunnon myös psyykkisen kestävyyden raja. Minä aion katsoa rajat aivan loppuun asti. Hätäilemättä. Se on minun onneni.

Toukokuun harjoittelu

Yhteensä juoksua 395 km - 45 tuntia 25 minuuttia - 5 lepopäivää

Lempi, kipsiveistos.  Seija Kellosalmi (1943-2011)  Aikanaan äitini oli talitiaisille katkera kun ne nokkivat Lempin naaman.  Askeleet, Voitot ja Ennätykset  -  mitä väliä niillä on.  Pääasia on että olet ollut onnellinen ajassasi.