Toivon, että Pirkon huikea työ syövänhoidon tason nostamiseksi Tampereella huomioidaan. Keskussairaala-ajoista ja -mentaliteetista tähänpäivään on ollut pitkä ja kivinen tie. Kansainväliset kontaktit ja opetus mahdollistavat minunkaltaiseni selviytymistarinat. Olenhan syöpähoitojen jälkeen juossut yli 50000 km ja perustanut yrityksen, joka työllistää itseni lisäksi myös yhden henkilön. Kortta kekoon on siis kannettu, joten Jyrki Katainen, ota rennosti - sole pokha mikhän - sanoisi lappilainen.
Täysin omiin arvioihini perustuen aavistelen, että Pirkkokin on uransa aikana joutunut laskemaan kymmeneen useastikin. Pulleavatsaiset poliitikot kun mielellään kategorisoivat opetuksen tuloa tuottamattoman toiminnan piiriin. Ei ymmärretä lääkärin pitkän taipaleen jatkuvia koulutustarpeita. Lisäksi syövänhoito on lääkekuluiltaan varsin kallista, spesifien solunsalpaaja- yms. hoitojen myötä. Tähän kun vielä lisätään varsin suuri tarve kuvantaa ja tehdä verikokeita on kuuluisa hinta/laatusuhde koetuksella.
Tilaisuudessa tapasin ilokseni joitakin minuakin hoitaneita hoitajia, onhan väki toki vaihtunut lähes parissakymmenessä vuodessa mutta elävänä esimerkkinä onnistumisesta on aina mukavaa olla.
Toivottavasti toimintaa ei tehosteta liikaa rahanäkökulmasta ettei inhimillisyys enempää kärsi - se on jo sillä rajalla. Hoitoonpääsyajat venyvät ja kiireessä sattuu vahinkoja. Poliitikkojen on helppo puhua löysiä tehostamistarpeesta - kahvia ja pullaa riittää aina mutta riittääkö kompetenssi? Pitäisi ehkä luottaa asiantuntioihin - niihin jotka työtä tekevät ja sen myös osaavat.
Aamulehden alakerrassa 27.2. kaipaa tietokirjailija Pertti Ranta suomalaisten ulkoiluun tehoa. 96 prosenttia aikuisista suomalaisista ulkoilee ja kertoja henkeä kohden kertyy 170 vuodessa eli melkein joka toinen päivä. Kirjoittaja pohtii artikkelissaan eri lajeja ja kysyy eikö meilläkin ulkoilu ja liikunta voisi olla yksinkertaisesti vain kivaa. Hän väittää, että nykyihminen kaipaa ulkoiluunsa elämyksiä ja haasteita. Perinteiset lajit eivät riitä vaan pitää kuulemma kalliokiipeillä, frisbeegolfata, geokätköillä tai mönkijäajella. Kirjoittaja väittää siis ulkoilun ja liikunnan olevan tehotonta.
Mielestäni tässä on taas yksi toiminnan tehostaja vailla kompetenssia. Juuri silloin kun mukavasta ja välittömästä liikunnasta aletaan tehdä paineistettua, vaativaa, tulokseen ja elämykseen tähtäävää toimintaa mennään täysin väärään suuntaan. Hektinen arki työ- ja perhe-elämässä ei useimmille vaadi enää rinnalleen tehopumpattua ulkoilua. Tuijottelua sykemittareihin ja taulukoihin viimeisen päälle varustautuneena.
Liikunnassa ja ulkoilussa pitää olla liikunnan himoa, pakkovapaata omasta itsestä tulevaa motivoivaa voimaa hikoiluun tai raittissa ilmassa rauhallisestikin liikuskeluun - laji on vapaa.
Mielestäni traditiossa pakonomaisesti pysyminen on turhaa. Jokainen sukupolvi kehittää uusia lajeja ja vapaa-ajan harrasteita ja näitä tulisi tukea ja näihin kannustaa. Pääasia on, että ollaan ulkona ja liikutaan ja koetaan.
Ranta mainitsee myös mönkijäajelun. Tällä hän tarkoittanee endurotyyppistä off-roadajoa metsässä reitillä ohjatusti. Tässä lajissa kunnollisissa ajovarusteissa ohjatusti ajaen pääsee tutustumaan maastoajon saloihin. Kun on hikipäässä vinssannut mönkijää suosta ylös pari tuntia ja pujotellut kallioiden ja puiden yli / ali, niin varmasti tietää liikkuneensa. "Ajelu" on hieman lapsellinen termi tälle harrasteelle... Kuitenkin nuotiolla makkaraa paistaessa koetaan luonnonrauhaa vaikka konevoimalla liikutaankin. Tämä on yksi tapa ulkoilla, eikä vaadi toiminnan tehostamista.
Tietokirjailija on tervetullut kanssani lenkille vaihtamaan ajatuksia - meillähän vieraslenkit ovat aina minimissään 20 km ja näin talvella umpihangessa. Mönkijälläkin pääsee ajelemaan, kunhan osoittaa hallitsevansa rotaxin v-2 moottorin hevosvoimat turvallisesti. Kirsi voi näyttää mallia paljonko kaasua kannattaa painaa, etteivät ranteet veny liikaa. Tulee mukaan siis naisnäkökulmaakin ilman kukkahattua... Olisihan se sääli huomata jälkeenpäin, että tehoa olikin liikaa - jopa miehelle, joka sitä ulkoharrasteisiin kaipasi.
Löysät puheet toimintojen tehostamisesta osoittavat sanojansa täydellisen kompetenssin puutteen. On yksilön oma ja erittäin henkilökohtainen asia mille tasolle jonkin harrasteen vie. Kuinka paljon tehoa siihen uhraa.
Sensijaan yhteisen hyvän nimissä olisi valtakunnan hiekkalaatikolle (eduskunta) saatava leikkimään aitoja töitä edes joskus tehneitä ihmisiä. Kaikenlaisia poliittisia broilereita ja nousevia oraita siellä kedolla käy ja kukkii. Maalaisjärkeä omaavat ja ihmisten aidon hädän tunnistavat ovatkin sitten harvassa.
Olisi rohkeuden aika. Investoimisen ja kuluttamisen aika. Työpaikkoja luovan Suomen aika. Terveen ja nuorena eläkkeellejäävän Suomen aika. Nuorten työllistämisen aika. Ulkoilun aika.
Nämä kulkevat käsi kädessä - me suomalaiset emme. Miksiköhän ?
 | ||||
| Allekirjoittanut tehostaa paikallisia asuinoloja. Pöntön voi ostaa myös valmiina viedä lähimetsään vaikka lasten kanssa. Aina parempi on tehdä se itse kuten me. Koska olet viimeksi ajatellut ympärilläsi olevaa luontoa ? |
VIIKKO 9. "HARJOITTELU"
Ma - 8 km - 50 min.
Ti - 8 km - 56 min.
Ke - Lepo - yskää
To - Lepo - nuhaa
Pe - Sairas - päänsärkyä, nuhaa
La - Lepo -nuhaa
Su - Lepo - ei uskaltanut mennä lenkille, huomenna menen satavarmasti !
yht. 16 km 1 tunti 46 min.
No perkele sentään! Tuntuu olevan ohdakkeiden tie tämän vuoden alussa. Hiukankin kun juosta rytkäyttää lähemmäksi 100 kilometriä per viikko niin aina tulee kipeäksi. Nyt ottaa hermoihin. Eli särkee jalkoja ja vetää suonta. Ja kohta vetää suonta myös päästä ellei hitaiden maantiekilometrien määrä ala kasvaa.
On ollut joskus ennenkin vaikeaa. Ennenkuin blogia edes pidin. Jakaminen tosin helpottaa.
Eli on kokemusta. Eli ei pitäisi olla elimistön ylirasittunut. Ei pitäisi olla mikään muukaan vinossa. Voin yleisesti hyvin - jaksan vielä kirotakin. Näissä kuvioissa oma motto puree. Koskaan ei saa luovuttaa mutta joskus pitää antaa hieman (vähän) periksi.
Nyt on joskus. Mutta vain hieman (aivan vähän!).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti