APINAN LOKERONVAIHTO

 

 Ylä- ja alakuvalla on viikko väliä, nyt (2.11.) on taas lumetonta.

Ihmisen yksi sisäsyntyisemmistä ominaisuuksista on määrittelyn tarve. Koemme tarpeelliseksi määritellä asiat ja ihmiset omiin lokeroihinsa hallitaksemme kokonaisuuksia paremmin. Ilman vuosikausien henkistä harjoitusta on äärimmäisen vaikeaa nähdä asiat ja ihmiset sellaisenaan kuin ne ovat. Ilman ennakkoasenteita.

   Minulla on takanani vuosikausien henkinen harjoittelu, mutta en silti pysty kokemaan asioita ja ihmisiä sellaisenaan kuin hetkittäin. Esimerkiksi: jos joku on julkisesti vetänyt jonkin poliittisen lipun liehumaan loppuelämänsä ylle, minulla saattaa olla vaikeuksia uskoa mitä hän sanoo, koska luen politiikasta kiinnostuneet - mutta etenkin poliitikot samaan porukkaan. Porukkaan, joka hoitaa vain omia asioitaan vaikka muuta väittää, ja köyhien asian empaattisella hevosella ratsastaa.

   Ratsastaisivat edes homosensuaalisella hevosella, mutta kun ei.

   Kuinka moni luki äskeisen homoseksuaaliseksi hevoseksi ? Valitan, tarkkuutta! 

   Minua on tungettu monenlaisiin lokeroihin. Syöpäselviytyjä ja ultrajuoksija niistä tunnetuimmat. Kustantajani väittää, että myös kirjailijana minut on jo nyt lokeroitu. Vasta kolmen kirjan jälkeen ?

   Onko ihmisen mahdollista vaihtaa lokeroa? Yleensä silloin syytetään takinkäännöstä tai luovuttamisesta, joskus myös luovimisesta. Uusiutuminen tai lajinvaihto eivät siis ole mahdollisia ?

 

Marraskuun alku 2025 muodostui toistaiseksi yhdeksi käännepisteeksi minun elämässäni. Vasemman kantapään ulkosyrjän kipujen myötä lajia on vaihdettava. Minä ja Haglund (Haglundin kantapää- oireyhtymä) päätimme sulassa sovussa, että juoksu siirtyy kakkoslajiksi. Päälajiksi siirtyy pyöräily.

   Olen vielä hiukan prosessissa mihin asti pyöräilyn vien. Mahdollisuudet ovat kilpaileminen gravelpyöräilyssä tai ultrapyöräilyjen ajaminen. 

   200 kilometrin yhtämittainen pyöräily ei ole vielä ultrapyöräilyä, eikä tällaisen pyöräilyn suorittanut voisi kutsua itseään ultrapyöräilijäksi. Aivan kuin kukaan, joka ei ole juossut edes sataa mailia yhtämittaa, ei oikein voisi nimittää itseään ultrajuoksijaksi. En halua viedä lapselta löytämisen iloa, mutta on tiettyjä realiteetteja. Vaaditaan omistautumista ja harjoituskestävyyttä, mutta etenkin rehellisyyttä itseään kohtaan. Ja tuloksia.

   Pitääkö kaikessa aina kilpailla tai suorittaa? Olen pohtinut tätä paljon. Jos vien pyöräilyn pidemmälle, saanko saman kuin ultrajuoksussa ? Mitäs jos vaan omaksi iloksi ja terveydeksi ?

   Toisaalta minua kiihottaa ajatus, kuinka vanha paska (minä) kykenen näyttämään pikkupossuille (nuoremmille liikkumattomille) paikan pyöräjonossa. Nythän on muotia ostaa sähköpyörä ja toteuttaa sillä itseään. Se voi olla oiva tapa löytää pyöräilyn ja "liikkumisen" ilo, mutta ei sovi ajatusmaailmaani. Yksinkertaisesti: arvostan vain omin voimin etenemistä, lajissa kuin lajissa. Käydessäni Pirkanmaalla taannoin, oli hauskaa ohitella sähköpyöräilijöitä pyöräteillä. Sähköpyörä kun ei kulje virittämättä yli 25 km/h, paitsi jos akkurohjoa jaksaa singuttaa kovempaan vauhtiin ihan itse.

   En ole kokonaan juoksukyvytön tai juossut itseäni täysin rikki. On vain valittava: jatkuva aamu-ontuminen jäykkyyksineen vai hyvä fiilis pyöräilyn jälkeen ja seuraavana aamuna.

   Sitäpaitsi olen vasta 61-vuotias. Tarvitsen kävelykykyä ynnä muuta liikkumiskykyä toivottavasti vielä kauan. 

 

APINA

Minut tunnetaan ulkonäöltä Inarin kunnassa varsin hyvin. Apina ei tunne ketään, mutta kaikki tuntevat apinan? 

   Niinpä taannoin kotikylällä täysin tuntematon mieshenkilö pysäytti minut lenkillä ja alkoi arvostelemaan juoksemistani. Kysyi:"Että onko tuo sitä ultrajuoksua ? Juokset erikoisesti." Kun kerroin, että jäähdyttelen ultrajuoksussa, hän alkoi ohjeistamaan, että ei saa lopettaa yhtäkkiä, tulee sydänkohtaus.

   Mistä tätä paskasakkia riittää ? Tai oikeastaan hyvin voin kuvitella, että riittää, ei lenkille ole tunkua... 

   Onko kyseisellä turvonneella Mersumiehellä mitään käsitystä mitä on vaatinut yli 94000 kilometriä juosten 33 vuoden aikana ? Ja onko hänellä kompetenssia arvostella miltä juoksemiseni näyttää ?

   Kyseistä tapausta ennen olin istunut kirjoittamassa neljättä kirjaani kuusi tuntia melkein putkeen. Ei ihme, että näytti erikoiselta: kankea ja jalkakipuinen yrittää saada liikettä niveliin.

   Asiantuntijoita tuntuu riittävän. Vuosien varrella heitä ei ole näkynyt lenkillä tai kilpailuissa. Miettikää mitä ammattiurheilijat saavat kestää, jatkuvaa alaspainamista ja vähättelyä.

    Mutta mitäs näistä, kommentoijat kommentoi - ne on ihan muut jotka pystyvät liikkumaan pitkiä matkoja omin voimin. 

 

 

VIIKKO 42.

Ma- 100,65 km pyörällä - 4.10. Nellim - Etelä-Ivalo - Nellim

Ti- 31,53 km pyörällä - 1.23.  Lyhyt Kessi.

Ke- Lepo

To- 40,67 km - 1.51. Missevaarantie.

Pe- Lepo

La- Juoksua 5,15 km - 40 min. Polkua.

Su- Juoksua 5,15 km - 34 min. Polkua.

 

VIIKKO 43.

Ma- Juoksua 14,03 km - 1.37. Kylää.

Ti- Pyörällä 40,80 km - 1.55.  Illalla kävelyä Kirsin kanssa 2,87 km - 40 min.

Ke- Lepo

To- Juoksua 10,11 km - 1.09. Kylää.

Pe- Pyörällä 30,82 km - 1.33. Päätie ja soraa.

La- Su- Lepo. Metsästyskävelyitä. 

 

VIIKKO 44.

Ma- Läskipyörällä 10,22 - 51 min. ajoaika, lisäksi metsästyskävelyitä. Haapakuru.

Ti- Juoksua 10,03 km - 1.10. Kylää.

Ke- Juoksu 5,09 km - 35 min. Kylää.

To- Lepo

Pe- Pyörällä yksin 45,49 km - 2.01. Päätie.  

       Pyörällä Kirsin kanssa 19,61 km - 1.22. Päätie plus soraa.

--- Kuukausi vaihtui--- 

La- 40,71 - 1.59. Kessi, Laulumaa.

Su- Metsästyskävely Kirsin kanssa 6,64 - 1.39. Nellim Haapakuru.

 

LOKAKUUN SUMMAUS

Pyörällä 340,75 km - Juoksua 65,92 km 

 Vuosi 2025 tähän asti: Pyöräilyä 4276 km ja juoksua 638 km.

 

Kirsin kanssa lenkillä.

 

 

Nuo hiljaiset maat, jossa ihminen on pelkkä haihtuva hengitys.

Nuo paikat, missä ajan raja katoaa ja lopuksi kaikki on yhtä - mennyt, oleva ja tuleva.

 

 

 

LINTU VAI KALA

 

Näitä ei pitäisi kirjoittaa. Ikäänkuin nostan kädet pystyyn etukäteen. En kuvittele, että ihmiset ymmärtäisivät, ei edes tarvitse yrittää ymmärtää. 

   Pitäisi olla hiljaa, sekä minun, että ihmisten.

*** 

Inarista lähti kolmen hengen miesporukka isolle kirkolle työasioissa. Nuorin, jo perheenisä, ei ollut koskaan käynyt Helsingissä. Hän ihmetteli ihmisten määrää ja sitä, mihin kaikki ovat kiirehtimässä. Vanhempi porukasta selitti, että katso nyt: "täällä on bussit, metrot ja paikallisjunat - eivät nämä ymmärrä, että Inarissa on ajettava autolla miltei joka paikkaan."

   Lisäisin ihmettelijälle vielä, että suurin osa suurissa kaupungeissa asuvista ei ymmärrä kalastuksen ja metsästyksen merkitystä meille rajaseudun asukeille.

   Inarissa ei ole julkista liikennettä muuten paitsi välillä Ivalo - Inari toimii bussiyhteys - kaksi kertaa päivässä. Tätä täydentävät aika ajoin lentokenttäbussit ja koulubussit, mutta paikat niihin on tilattava etukäteen. 

 Meiltä Nellimistä Ivaloon, lähimpään kauppaan esimerkiksi, ei pääse muutoin kuin taksilla ja omalla autolla. Niin ja tietenkin omin jaloin, eli myös polkupyörällä ja tietyin ajoin hiihtämällä. Soutaakin voi yrittää. Uimalla kukaan ei tietääkseni ole yrittänyt.

   Elämäntapamme suurkaupunkilaisten kanssa ovat tietyiltä osiltaan täysin erilaiset. Syynä täysin erilaiset elinympäristöt. Samassa maassa!

*** 

Jotkut liputtavat sähköpyöräilyn puolesta. Noloa on ainoastaan paino, siis liputtajien paino. Sitä tuntuu kertyvän vuosi vuodelta. Se on sääli. Kriteerini on, että ainakin miehen on nähtävä kullinsa kun katsoo alaspäin. Vatsa, eli maha, ei saa olla tiellä. Joskus tähän lainalaisuuteen vaikuttaa lämpötila tai perintötekijät. Eli sen kulloinenkin koko. Naisten näkymiin en puutu.

   Paino ei ole ongelma, kun sähkö vie. Ongelma siitä tulee sitten kun on metsästysreppu, kaksi asetta ja tarve edetä pöpelikössä. Tai luomupyörällä 11 prosentin ylämäkeen. Puhumattakaan suksista.

   Minä en pilkkaa lihovia. Pilkkaan ymmärtämättömyyttä omaan terveyteen. 

   Minua on syytetty empatian puutteesta. Siis kyvystä asettua toisen asemaan. Eniten ovat syyttäneet ne, jotka ovat ensin hakeutuneet seuraani. Sitten vuosia myöhemmin he ovat yhtäkkiä ilmoittaneet, että eivät halua olla kanssani missään tekemisissä. Ehkä he haluavat valita samanmielisyyttä. 

   En tiedä. Minulle kelpaavat kaikki ihmiset sellaisenaan. Mutta täytyy kestää mitä sanon.

*** 

Suomen ympäristötavoitteet ovat täysin utopistiset. Mielestäni ei pitäisi syyllistää niitä harvoja haja-asutusalueiden asukkeja, joiden mielestä koko Suomi kannattaa pitää asuttuna.

   Kuten aiemminkin olen todennut: sähköautoon ei ole varaa, eikä sähköpyörä houkuta. Kun en enää pysty itse polkemaan, niin antaa olla.

*** 

Me suomalaiset olemme enemmän eri mieltä kaikesta juuri nyt. Enemmän kuin aikoihin. Isänmaallisuudesta heilahtaa natsikortti helposti. Ihmiset sotkevat täysin käsitteet natsismi, fasismi ja kansallissosialismi.

   Vasemmalla unohdetaan, että kansallissosialismissa on arvoja oikealta ja vasemmalta. Oikealla unohdetaan, että Suomen itsenäistyessä porvarit olivat hiukan vastahakoisia vallan luovuttamisesta eduskunnalle. He olisivat halunneet valtionhoitajan. 

  No, nythän on nähtävissä mitä hyvää "kansanvalta" on vuosien mittaan kansalle tuonut. Ei juuri mitään, koska valta on ollut kaikkialla muualla kuin kansalla itsellään.

   Minä kannatan laajaa vapautta kaikilla elämän osa-alueilla. Valtio, joka kahlitsee kansalaistensa toimintaa on epäuskottava. Sääntösuomi on juuri tällainen.

   Olenko lintu vai kala? Ette saa selvää. Jos haluatte päästä minusta eroon, niin lähettäkää rahaa. Sitten muutamme Espanjaan.

*** 

   Lintu vai kala - molempia on viimeaikoina täällä rajaseudulla syöty. Itse pyydettyjä.

*** 

Miksi näitä ei olisi muka saanut kirjoittaa. Siksi että keskuudessamme on ihmisiä, jotka haluavat kaataa Suomen hallituksen siksi, että se ei tunnusta Palestiinaa. Jumalauta! Siellä on sodittu koko minun elinaikani. Haloo? Kaataa Suomen hallituksen, joka yrittää edes jotenkin huolehtia suomalaisten asioista. (välillä erittäin kyseenalaisin keinoin)

   Minulle eivät siis sittenkään kaikki kelpaa. Siis kaikkien mielipiteet, mutta ihmiset sellaisenaan kyllä. 

   Jos tekään ette ymmärrä, niin voin lohduttaa: en minäkään. 

   Mutta sentään epäilen, siis ajattelen. (Duvido, portanto penso. - Fernando Pessoa) 

 

 

VIIKKO 38.

Ma- Sauvakävelyä Kirsin kanssa 4,68 km - 1.03. Metsässä.

Ti- Pyörällä 40,19 km - 1.47. Puolet soraa.

Ke- Pyörällä 51,27 km - 2.04. Asvalttia.

To- Pyörällä 31,14 km - 1.20. Soraa.

Pe- Juoksua 8,18 km - 55 min. Poluilla.

La- Lepo

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,44 km - 59 min.

Pyörää yhteensä 122,61 km. 

 

VIIKKO 39.

Ma- Juoksua 10,06 km - 1.13. Polkua. Juoksua takana 94627 km laskien vuoden 1992 alusta.

Ti- Pyörällä Konesniemen kierto, kolmasosa soraa 117,16 km - 5.13. Myrskytuuli.

Ke- Pyörällä 40,55 km - 2.06. Ensimmäiset 20 km Kirsin kanssa.

To- Lepo

Pe- Pyörällä Kirsin kanssa Kempele - Oulu - Kempele, 23,58 km -  1.32.

La- Lepo

Su- Pyörällä 63,15 km - 2.28. Tampereen puoleinen Pyhäjärvi ympäri.

Pyörää yhteensä 244,44 km. 

 

VIIKKO 40.

Ma- Pyörällä 40,30 km - 1.48. Loppu pimeässä, Ylöjärvi - Tampere etc.

Ti- Pyörällä kahville Kirsin kanssa 20,78 km - 1.17.

Ke- Lepo

To- Pyörällä 53,25 km - 2.07. Hämeenkyröä, paljon soraa.

Pe- Su- Lepoa, matkustusta.

Pyörää yhteensä 114,34 km. 

 

VIIKKO 41.

Ma- Juoksua kotona vesisateessa 8,12 km - 54 min.

Ti- Pyörällä Kirsin kanssa 20,96 km - 1.26. Pääosin soralla.

Ke- Juoksua 8,24 km - 52 min. Poluilla

To-Pe- Lepo

La- Metsästyskävelyitä yht. 10 km.

Su- Lepo, metsällä ja kalasssa. 

Pyörää yhteensä 20,96 km.

 

SYYSKUUN SUMMAUS

Pyörällä 709,55 km ja juoksua 48,30 km. 

 

 SARJASSAMME TALLISSA

Mönkijän paisuntasäiliö alkoi vuotaa keskisaumasta. Vaihdoin uuden tilalle, kuvassa vanha säiliö kyljellään etutavaratelineellä. Säiliö sijaitsee mielenkiintoisessa paikassa mittariston alla.

 

MUUTA MUKAVAA 

Etelänreissun saalista.

 

Lukemisen arvoinen kirja.

 

 METSÄSTYSMAISEMIA

 

Tänään 13.10. ajoin pyörällä 100 kilometriä. Aikaa kului 4 tuntia ja 10 minuuttia. Miten viikko jatkui, sen saatte selville seuraavasta blogipäivityksestäni. 

   Blogia ei olisi ilman teitä, tilastoista näen, että luetaan kyllä. Nykyisin hieman harvasta päivitysvälistä huolimatta.

   Pitäkää lippu korkealla.

   Jedem das seine.

 

HILJAINEN KIITOLLISUUS

 

 

Pysähdyin katsomaan aamuruskoa mielessäni hiljainen kiitollisuus. Olen tullut pitkän matkan tänne Inarin Lappiin, jossa mieleni palaset ovat kuin itsestään hakeutuneet paikoilleen. Heräämällä jokaiseen päivään ajatuksella, "tästä tulee nätti päivä" , on usein tullut nätti päivä. Enkä tarkoita säätä, se on mitä kulloinkin sattuu olemaan.

--- 

   Tarkkaavaiselle lukijalle voi herätä kysymys: Mitkä ovat mieleni palasten oikeat paikat?

   Minä en kirjoittanut oikeista paikoista mitään, kirjoitin vain että paikoilleen. Se riittää, koska: 

 

Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle, ja muista mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen.

Niin pitkälle kuin itsestäsi luopumatta on mahdollista, pysy hyvissä väleissä ihmisten kanssa.

Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi ja kuuntele muita. Myös tyhmiä ja tietämättömiä. Heilläkin on tarinansa kerrottavanaan.

Vältä äänekkäitä ja hyökkäileviä henkilöitä. He ovat piina sielulle.

Jos vertailet itseäsi muihin, voit tulla turhamaiseksi ja katkeraksi, sillä aina on olemassa suurempia ja mitättömämpiä ihmisiä kuin sinä itse.

Iloitse saavutuksistasi samoin kuin suunnitelmistasikin.

Säilytä kiinnostus elämäntyöhösi, olipa se kuinka vaatimaton tahansa. Se on todellista kiinteää omaisuutta ajan ja onnen vaihteluissa.

Harrasta varovaisuutta liiketoimissasi, sillä maailma on petkutusta täynnä. Älköön se kuitenkaan tehkö sinua sokeaksi sille, mitä hyvyyttä on olemassa.

Monet ihmiset tavoittelevat korkeita ihanteita ja kaikille elämä on täynnä sankaruutta.

Ole oma itsesi.

Varsinkaan älä teeskentele kiintymystä. Älä ole ivallinen rakkauden suhteen, sillä kuivuuden ja turvattomuuden keskellä se on ikuista kuin ruoho.

Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista asioista.

Kasvata ja vahvista henkeäsi suojaamaan sinua äkillisen epäonnen kohdatessa, mutta älä masenna itseäsi kuvittelemalla.

Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyden synnyttämiä.

Terveellistä itsekuria unohtamatta, ole lempeä itseäsi kohtaan. Olet universumin maailmankaikkeuden lapsi. Et vähemmän kuin puut ja tähdet. Sinulla on oikeus olla täällä.

Ja olkoon se sinulle selvä tai ei, maailmankaikkeus joka tapauksessa kehkeytyy niin kuin sen tuleekin. Sen vuoksi, säilytä rauha Jumalan kanssa, olkoonpa kuvasi hänestä mikä tahansa.

Ja mitä lienevätkin toimesi ja rientosi elämän hälisevän sekasorron keskellä, säilytä rauha sielusi kanssa.

Ole tarkkaavainen.

Koeta olla onnellinen.

    -Teksti on Sain Paulin kirkosta Baltimoresta vuodelta 1692.

 

 

Vielä tarkkaavaisempi lukija on saattanut kiinnittää huomiota blogini aloituskuvan yläpuolella olevaan blogin muuttuneeseen esittelytekstiin:

Jäähdyttelevän ultrajuoksijan ja pyöräilyyn innostuneen kirjailijan ajatuksia matkan varrelta. Perspektiivinä sairastettu syöpä vuosimallia 1993 ja 32 vuotta kestävyysjuoksua. Lukijalta toivotaan kommentteja, vuoropuhelu on rikkaus.

Jäähdyttelevä ultrajuoksija ja pyöräilystä innostunut kirjailija?

Innostuminen ei ole vielä kuntoa. Tämä on vanha kestävyysurheilun lainalaisuus. Päivästä toiseen. Loppuun asti on harjoiteltava. Sama pätee mielen palasten paikkoihin. Ei ole olemassa mitään oikeita paikkoja, vaan täytyy tehdä niinkuin hyvältä tuntuu. Jos haluaa saavuttaa jotakin, on matkalla tehtävä usein paljon asioita. Nämä asiat eivät todellakaan tunnu aina hyvältä.

   Oman todellisuuden tavoittelemisen sijaan ihmiset tavoittelevat omaa totuuttaan. Omaa totuutta on vaikeaa löytää, sillä ympäröivä yhteiskunta määrittelee sinulle erittäin perustellusti oikean totuuden: työtä, työtä ja työtä. Milloin itsesi eteen, milloin perheesi eteen, mutta useimmiten yhteiskunnan eteen. On työskenneltävä yhteisen edun puolesta. Missä se etu on? Miksi monissa kirjoituksissa halutaan yksilön etsivän etuoikeuksiaan? Eivätkö perinteiset oikeudet enää riitä, tasa-arvoiset oikeudet.

    Tässä on seitsemän vuotta vanha kirjoitus, jossa annetaan ohjeita "vallan verkostoissa" navigoimiseksi. Kirjoittaja Minja Koskela on sittemmin osannut navigoida itsensä vallan verkostoon.

   On hämmästyttävää, miten suomalainen luotettava media on ryhtynyt tuottamaan totuutta todellisuuden raportoinnin sijaan. Koti, uskonto ja isänmaa- ajattelu tuomitaan, suomalaiset ensin- ajattelu on äärioikeistolaista ajattelua nykystandardin, eli tuotetun totuuden mukaan. Tätä totuutta saamme kuulla päivittäin suomessa valtakunnan mediasta.

   Onko se totuutta?

 

"Duvido, portanto penso." 

   Lause on neljännen, parhaillaan työn alla olevan kirjani motto. Se on portugalia ja tarkoittaa "Epäilen, siis olen." 

   Lause on muunnelma Descartesin lauseesta: "Cocito, ergo sum." Eli "Ajattelen, siis olen."

    Kuinka väärässä Descartes olikaan!

--- 

 

Hiljainen kiitollisuus aamuruskossa. Metsästysreissulle menossa läskipyörällä. Mies, ase, reppu ja polkupyörä. Omin voimin, vapaana pakosta.

   Polkupyöräilystä innostuneena olen joutunut miettimään aionko kilpailla pyöräkilpailuissa. Tarjolla olisi erilaisia gravel- eli sorapyöräilykilpailuja tai omatoimisia kestävyystapahtumia, brevettejä. Viimeksimainitut eivät ole virallisesti kilpailuja, vaan tiettyjen matkojen ajamiseen on aikarajat.

   Pitääkö kaikessa kilpailla?

   Ei, mutta itseään vastaan kyllä. Itsensä voi aina ylittää, vapaana pakosta.

 

 

Viikko 35.

Ma- Aamulla juoksua 8,06 km - 59 min. Päivällä hieronta.

Ti-  Pyörällä asvaltilla 84,72 km - 3.27. Kova tuuli ja sade 60 km jälkeen.

Ke- Juoksua 10,18 km - 1.12.

To- Lepo

Pe- Pyörällä pääosin soraa 53,52 - 2.17. Takavaihtajan vaijeri irtosi, onneksi oli työkaluja.

La- Lepo

Su- Juoksua 10,06 km - 1.07.

Pyörällä 138,25 km. Juoksua 28,31 km. 

 

Viikko 36.

Ma- Pyörällä Siikajärventien loppuun rajalle 51,05 km - 2.26. Hiekkatietä.

Ti- Juoksua 10,05 km - 1.12.

Ke- To- "Lepoa"

Pe- 20,01 km juoksua asvaltilla - 2.20.

La- Lepo

Su- Kirsin kanssa pyörillä Ivalossa 33,68 km - 2.20.

Pyöräilyä 84,73 km. Juoksua 30,06 km.

 

Viikko 37.

Ma- Pyörällä soraa 41,44 km - 1.39.

Ti- Pyörällä asvalttia 84,85 km - 3.22.

Ke- Kanalinnunmetsästys alkoi. Kävelyä metsässä 10,13 km - 3.13.

To- Lepo

Pe- Läskipyörällä metsälle 40,17 km - 3.17.

La- Pyörällä soraa, hieman kovempaa vauhtia 30,12 km - 1.08.

Su- "Lepoa" Metsästyskävelyä ja puolukanpoimintaa.

Pyörällä 196,69 km 

 

 Kuvat suurenevat jonoon katsottaviksi jotakin kuvaa klikkaamalla.

 

ERIPARISIA

 

Selvitäkseen järjissään tiedon tulvasta ihmisille on kehittynyt kiivas tarve määritellä kaikki. Hyvänä esimerkkinä on vaatimus kulttuurisensitiivisyydestä ammattilaisille. Mutta olenko minä, blogikirjoittaja, kolumnisti ja kolme kirjaa kirjoittanut jäähdyttelevä ultrajuoksija ammattilainen kirjoittaessani?

 

Kun kirjoitan tätä, sataa vettä. Vettä on satanut yli kaksi viikkoa lähes päivittäin - enemmän ja vähemmän. Nellimjoki, jonka varrella asumme, on kymmenen senttiä vaille kevään tulvarajasta. En muista näiden kymmenen pohjoisen vuoden aikana tällaista syksyn alkua. 

   Ylävesistö on ääriään myöten täynnä. Tällä tarkoitan itärajan kupeessa olevaa erämaajärviketjua, johon on yhteys kotijoestamme. Tämä järvi- ja jokiketju on Inarijärven taimenen luontaista lisääntymisaluetta ja maisemallisesti rikas.

   Vettä riittää, syyskuussa alkava kanalinnunmetsästyskausi kertoo sitten riittääkö lintuja ammuttavaksi. Kylmä kevät, kylmä kylmä alkukesä ja hirvittävän kuuma loppukesä eivät lupaa hyvää. Nyt viimeistään on kaikkien etelän isoissa kaupungeissa asuvien syytä lopettaa lihansyönti ja polttomoottoriautoilu, jotta linnut lisääntyvät paremmin. 

   Jos joku ei ymmärtänyt, niin täytyyhän meitä poloisia pohjoisen villi-ihmisiä tukea luontaiselinkeinoissamme. Syksy on meille kulta-aikaa. Saamme metsästä marjoja ja herkkutatteja. Lisäksi olemme kyllästyneet taimenen, siian ja harjuksen syömiseen kesän mittaan, joten syksyn hirvi- ja lintusaaliit tuovat hyvää vaihtelua ruokapöytäämme. 

   Jos joku ei vieläkään ymmärtänyt, niin täytyyhän meidän metsäläisten kulttuuria ymmärtää. Pitää olla kulttuurisensitiivinen.

 

 

Olin viikolla työlounaalla Inarilainen-lehden päätoimittajan kanssa. Kirjoitan kolumneja kyseiseen aviisiin ja saan suoraa palautetta niistä, pääosin hyvää ja kannustavaa. Lukijoista joku oli epäillyt minua perussuomalaiseksi. Toistettakoon nyt tässä: olen poliittisesti sitoutumaton.

   Jos jotakin olen, niin positiivinen konservatiivi. Tämä tarkoittaa, että suhtaudun positiivisesti käsillä olevaan hetkeen. Maailmassa(ni) on kaikki hyvin melkein koko ajan. Melkein. Konsevatiivi-sana kohdallani tarkoittaa, että kaikkea ei tarvitse keksiä uudelleen. Eikä etenkään määritellä.

   Määrittelystä käytännön kuvitteellinen esimerkki. Jos joku Inarin kunnassa asuva järjestää jonkin tapahtuman kaikille ihmisille, niin se on sitten kaikille. Erikseen ei tarvitse määritellä, että tilaisuuteen ovat myös tervetulleita sateenkaari-ihmiset ja yli yksivuotiaat suomenpystykorvat, joiden häntä on vasemmalle kiepillä. Ketään ei nosteta toisten yläpuolelle, eikä kenellekään hakemalla haeta etuoikeuksia. Siis etuoikeuksia.

   Oman ihmiskäsitykseni mukaan me kaikki olemme tasavertaisia mutta emme tasa-arvoisia. Koska kaikki eivät pysty kaikkeen. Meillä on samat oikeudet, samat velvollisuudet ja samat mahdollisuudet. Viimeksimainittuja kaikki eivät pysty hyödyntämään ja se heidän itsensä on hyväksyttävä.

 

 

Tapasin eilen pitkän pyörälenkin kahvitauolla Ivalon kahvila Kuuputissa erään entisistä töistään minulle tutun henkilön. Hän on vasemmistolaisuuteen näkyvästi suuntaunut ja on käynyt kimppuuni Facebookin keskustelussa, joka koski woke-ilmiötä, ja sivusi cancel-kulttuuria. Meillä oli erittäin ystävällismielinen ja rakentava keskustelu. Tämä pieni sivujuonne kertoo elävän esimerkin siitä, että eriparisten ihmisten tulisi enemmän tavata toisiaan naamatusten Facebookkiin ulostamisen sijaan. Näin kaikilla olisi parempi mieli.

 

Edellisessä blogitekstissäni käsittelin pelkoa itsensä rikkomisesta urheilussa. Viime viikolla tajusin, että minulla on tällä hetkellä pää, elimistö ja jalat eriparia. Pääni ja elimistöni on harjoitettu kestämään ultrajuoksujen päiväkausien yksitoikkoisuutta. Nyt, koska olen juossut murto-osan normaalista, jalkani eivät kestä.

   Eilen kävin faskiahieronnassa. Koska 6.8. hierottiin lihakset auki, olikin yllätys, että ne olivat edelleen auki. Sensijaan faskiat, eli kalvot, eivät. Eivät todellakaan - auts. Kehitys on autsista huolimatta käynnistynyt. On kai pakko hyväksyä, että yli kuusikymmenvuotiaana elastisuus entisestään heikkenee. Ilman ulkoista apua ei pärjää, mikäli aikoo liikkua paljon. Paljon on minulle normaali - teistä en tiedä, kertokaa.

 

Toisin kuten eräs länsirajan juntti on väittänyt, hillasato oli meillä Inarissa huono. Osittain syytän itseäni, sillä vasta sorsastuksen yhteydessä löytyi ylimennyttä korpihillaa mutta ei sorsia.

 

   Sienisyksy on hyvä. Herkku- ja punikkitatteja riittää. Punikkitatti onkin ainoa punikki minkä hyväksyn. Olen pahoillani, isoisän opetukset kantavat edelleen: idästä ei tule koskaan mitään hyvää.

   Kehotan yhteistyöhön. Jako lahtareihin ja punikkeihin ei toimi enää. Eriparisuus on rikkaus, josta löytyy keskitie.

   On löydyttävä. 

 

Ja kyllä, olen ammattilainen, sanomisen vapauden ammattilainen.

 

VIIKKO 34.

Ma- Juoksua asvaltilla lyhyellä kierroksella 11,01 km - 1.19.

Ti- Asvaltilla pyörällä 40,18 km - 1.44. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 2,48 km - 35 min.

Ke-Pe- Lepo

La- Juoksua poluilla 8,24 km - 1.02.

Su- Läskipyörällä Kirsin kanssa 21,87 km - 1.57. Tarkistettiin marjapaikkoja, lopuksi satoi rakeita.

Kaikki pyöräily 62,05 km - 3:41 - Kaikki juoksu 19,43 km - 2:22.

 

 

GRAVELPYÖRÄÄN MAANTIERENKAAT, CONTINENTAL GP 5000 ?

Gravel- eli sorapyörän ja maantiepyörän erot eivät maallikon silmään erotu. Gravelissä ajoasento on pystympi ja pyörän geometria erilainen kuin maantiepyörässä. Keskeinen ero on renkaissa. Graveliiin voi ahtaa lähes 50 millimetriä leveät kumit, joissa on karkeampi kuvio. Maantiepyörässä renkaat ovat sileät ja 32 millimetriä alkaa olla paljon.

   Uteliaisuuttani kokeilin Continentalin GP 5000 maantierenkaita Orbeani alkuperäisille vanteille. Continentalit ovat 28 millimetriä leveät. Käytin sisäkumeja, koska en halunnut sotkea litkun eli tiivistysaineen kanssa. Asennus sujui ongelmitta ja Continental nousi vanteille kauniisti. Painetta ajoon laitoin 6. Gravelissä 45 millimetrisessä Continentalissa käytän painetta noin 4.

   Kapea rengas rullaa asvaltilla hyvin. Kiihtyvyys ja tehopainosuhde paranee. Pito oli satellakin hämmästyttävän hyvä. Siirtymät soralla sujuivat ongelmitta. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

   Mutta!

   Minä asun Nellimissä. Minulla on tasan kolme vaihtoehtoa kun lähden kotoa: päätie Ivaloon asvalttia, Siikajärventie itärajalle tai Kontosjärventielle haarautuen, soraa ja Nellimintie loppu Virtaniemeen tai Kessiin, soraa.

   Ivaloon ajettaessa pystyn gravelrenkailla hyödyntämään vanhan päätien sorapohjia jonkinverran. Lisäksi lähes kaikki pyörälenkkini lähialueilla välillä 15 - 50 kilometriä sisältävät soraa.

   On muutakin.

   Kuten maantiejuoksussakin, maantiepyöräilyssä olen tottunut hyödyntämään polkuja ja kapeita hiekkateitä reittejä yhdistellen. Tämä ei onnistu kapeilla maantierenkailla, vaikka niissä pistosuojaus onkin. Lapin sora on karkeaa ja joukossa on isompia kiviä vanteita hakkaamassa.

   Vieläkin on muuta.

   Juoksuvuodet ovat opettaneet, että yksitoikkoisuus ajan mittaan tappaa motivaation ja liikunnan riemun. Maantietä maantierenkailla polkiessasi olet maantien vanki. Et voi lennosta vaihtaa reittiä sorateiden kautta kulkevaksi.

   Ja sitten on vieläkin muuta.

   Todellinen ero maantierenkaan ja hyvän gravelrenkaan rullaamisessa asvaltilla on pieni. Ne ihmiset, jotka kyttäävät miten saisivat keskinopeutensa 26,5 km/h nousemaan 26,7 km/h - en kuulu heihin. Tarvetta itsetehostukseen ei ole näillä kilometreillä, eikä näillä saavutuksilla. 

  Niinpä minulta saa ostaa kaksi Continental GP 5000 koossa 28-622. Taitettavilla renkailla on ajettu kokolailla tarkaan 128 kilometriä. Halvalla, rengas maksaa tarjouksessa 52 euroa. Minulta saa kaksi yhden hinnalla plus postikulut.

   Tai jos sittenkin ostaisi maantiepyörän gravelpyörän ja läskipyörän kaveriksi ?

   Mitähän Kirsi sanoisi.

   Täytyy kysyä.

Tässä Orbea 45 millimetrin renkailla.

Tässä 28 millimetrin renkailla.

 

PELKO

 

Kaatosateessa plexit huurteessa.

 

"Kaiken kokeneena voin sanoa, että vielä on jotain kokematta."

- Matti Nykänen

 

Alla on kaksi mukavaa harjoitusviikkoa, oikeastaan liikuntaviikkoa. Parhaiden päivieni perspektiivistä katsoen en nyt harjoittele lainkaan. Tässä on virhe. Parhaat päiväni ovat nyt, juuri tänään. Myös huomenna, jos se minulle suodaan.

   Mitä haluan sanoa?

   Haluan sanoa, että liikkuminen on mukavaa, mutta parasta on pitää itseään kunnossa elämää varten. Yli kolmenkymmenen vuoden prässin jälkeen itseni rääkkääminen ultrajuoksuissa ei oikein innosta juuri nyt. Olen uhonnut, että vielä juoksen kilpaa. En ole kertonut kenen kanssa. Itseni?

   Nykyisissä ultrajuoksuformaateissa minua vaivaa eniten nukkumattomuus. Nukuin Kauhajoella 2022 juoksemassani kilpailussa alle 20 tuntia kuudessa päivässä. Tulos 603 kilometriä on ennätykseni, mutta en välttämättä halua kokea samanlaista tunnetta aivoissani enää. 

   Nukkumattomuudella on kriittinen vaikutus myös sydänterveyteen. Näillä kilometreillä voi jo käyttää järkeään keskusyksikön ja keskuspumpun toimintojen turvaamiseksi.

  Joku nuorempi ja kokemattomampi voi sanoa, että ultrakoskinen on tullut vanhaksi, alkanut pelkäämään.

  Vanhuutta en myönnä, mutta pelon kylläkin. Viisi viikkoa sitten oikea pohkeeni räjähti lenkillä. Vaiva ei estänyt pyöräilyä, mutta normaalia elämää kylläkin. Aiemmin vasemmassa jalassani oli suraalihermon tulehdus. Se vaikeutti normaalia elämää, en pystynyt kunnolla edes kävelemään. Sama oli pohkeenkin kanssa.

   Mottoni mukaan en luovuttanut, mutta annoin hieman periksi. Tilasin hieronnan. Kuudes kahdeksatta maatessani hierontapöydällä kokenut Juho Jumisko totesi: "En ole koskaan hieronut tällaisia jalkoja." Vastasin, että et tietenkään, tapaammehan ensi kertaa.

   Vuosikausia olen kyennyt pitämään lihastasapainon hyvänä ilman ulkopuolista apua. Ulkopuolisella tarkoitan suhtautumista kehon ulkopuolelta tuleviin asioihin. Olen harjoittelussani kiinnittänyt huomiota ravintoon, palautumiseen, olosuhteisiin, välineisiin, mutta etenkin rytmiin. Näin olen kyennyt liikkumaan vuosikaudet suuria määriä. Nyt en enää onnistunut. Voitte kuvitella miltä tuntui hieronnan jälkeen. En hetkeen muista kävelleeni ilmassa!

   Pelko itsensä rikkomisesta on kehon suojakeino. Olen ylittänyt rajat monesti. Ja kauas. Myös liian kauas. 

   Metsästyskausi alkaa, on mukava poimia marjoja ja sieniä Kirsin kanssa ja kalastaa. Kaikissa näissä mainituissa on terveistä jaloista ja kävelykyvystä perustavaalaatuista hyötyä. Miksi siis rikkoisin itseäni vielä enemmän?

  Tunteena pelko on kauhea. Pukiessasi lenkkivaatteita ylle alat pelätä. Ottaessasi ensimmäiset askeleet alkaa takaraivossa jyskyttää kysymys: koska jokin paikka pettää? Luottamus omaan kehoon, omiin voimiin, on kateissa.

   Luottamuksen kykenen palauttamaan. Vaatii aikaa ja rauhallista liikkumista. Lisää hierontaa. Mutta etenkin lisää järkeä. 

   Viimeksimainitulla en tarkoita, että pitäisin ultraurheilua järjettömänä. Jokainen yrittää toteuttaa omia unelmiaan ja se on suuri rikkaus. kannustan yrittämään, antamaan kaikkensa. Mutta jokainen maksaa myös itse laskunsa.

   Minä koen, että olen saanut enemmän kuin antanut. 

   Kaiken kokeneena voin minäkin sanoa, että vielä voin jotakin kokea - mutta enää ei ole pakko.  

 

Ranteessa Tommy Hillfiger ja tangossa Coros Dura. Tyyli kuitenkin täytyy säilyttää, eli Jupiterin hanskat.

 

VIIKKO 32.

Ma- Pyörällä kovempi lenkki 22,21 km - 48.27. Hiekkatietä.

Ti- Lepo

Ke- Hieronta. Täysin tukossa, ensimmäinen hieronta yli kymmeneen vuoteen.

To- Pyörä 54,49 km - 2.24. Kontosjärventien kierros.

Pe-La- Lepo

Su- Pyörällä asvaltilla 70,24 km - 2.47.

      Pyörällä Kirsin kanssa 24,74 km - 1.33. Asvalttia ja hiekkaa. 

Yhteensä pyörällä 171,70 km - 7:33 - vertikaalista nousua 1828 m.

 

 

VIIKKO 33.

Ma- Juoksua asvaltilla 6,14 km - 43 min.

Ti- Pyörällä 44,55 km - 2.04. Kastuin täysin kaatosateessa.

Ke- "Lepo" (kävelin töissä ruohonleikkurin kanssa koko päivän)

To- Juoksua poluilla 7,08 km - 50 min.

Pe- Lepo

La- Juoksua Pyhävaaralle 12,02 km - 1.33.

Su- Lepo = kävelyä mustikka- ja sienimetsässä riittävästi. 

Yhteensä pyörä 44,55 km - juoksu - 25,25 km - kaikki ajassa 5:10. 

 

 

Inarijärveltä.

Mustikkaa ja sieniä.

Tyypillistä polkua Pyhävaaralla.

COROS DURA

Koska minulla on ennestään hyviä kokemuksia Coroksen brändin toimivuudesta kokonaisuutena, hankin Duran. 

   Dura on Coroksen ensimmäinen pyörätietokone. Akunkestoksi luvataan 120 tuntia, joka on huikea. DC Rainmakerin testien perusteella ollaan lähempänä sataa tuntia, joka sekin on huikea. Kokemuksieni mukaan lenkillä saa pari prosenttia lisää aurinkoisella säällä.

   Duran ominaisuudet ovat riittävät ja siihen voi kytkeä esimerkiksi Garminin sykevyön, kadenssianturit ja wattipolkimet. Ainoa miinus on Duran kartta, joka on minulle riittävä mutta hifisteille ei. Duralla voi kuitenkin mainiosti suunnistaa ja se nielee isotkin GPX tiedostot puhelimen softan kautta käytettäväksi mukisematta.

   Minä ostin Duran Coroksen pohjoismaisesta verkkokaupasta suoraan. Laite saapui vajaassa viikossa Göteborgisssa sijaitsevasta varastosta. Maksoin sen Klarnalla verkossa ja sain 30 päivää korotonta maksuaikaa. Lähetyskuluja ei ollut.

   Suosittelen. Hinta / Laatusuhde on mielestäni erinomainen. Synkronointi Stravan kanssa on helppoa ja Duran hallinta Coroksen softassa Android-puhelimen kautta helppoa. 

   Ostakaa mukaan myös muutama ylimääräinen tankokiinnike, jos teillä on useita pyöriä. Verkosta voi löytää myös yhteensopivan etuvalon, jolloin Duran voi kiinnittää valon päälle, alkuperäiseen kiinnikkeeseen. 

 Tässä vielä linkki DC RAINMAKERIN testiin. 

Tässä tangossa Dura ja ranteessa Leijona.

 KUVAT SUURENEVAT SELAINVERSIOSSA NIITÄ KLIKATTAESSA.