sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

ERÄMAAN KUTSU


Kirjoittaessani tätä kaksi poroa syö takapihallamme Nellimissä horsmia. Luonto on elämässäni iholla jatkuvasti ja tähän elämään sain seuraa Onni Vähäahosta viikoksi Käsivarren Lapin ja Norjan kauneimpiin maisemiin.
Onni oli jo viisi vuotta sitten kirjoittanut haaveestaan päästä  Käsivarren tuntureille ja Norjan vuorille. Nyt sekä aika että mies olivat kypsiä. Juokseminen ja kiipeily noissa maisemissa vaatii hyvää kestävyyttä mutta etenkin oikeaa lähestymistapaa - ei tarvitse kaatua kuin kerran kunnolla niin huonolla onnella juoksut on juostu.
Tutustutin Onnin vuorilla liikkumisen perusteisiin, miten luetaan säätä ja erilaista kiveä sekä otetaan jatkuvasti huomioon luonto samalla yrittäen olla osa sitä. Olen hiukan jäävi sanomaan miten onnistuimme mutta voit lukea itse Onnin ajatuksia kokemastaan hänen blogistaan. Linkki on tämän tekstin lopussa.

Annan kuvien puhua puolestani ja tyydyn sanomaan että Onnissa on valtavasti potentiaalia olla luonnon kanssa yhtä juuri oikealla tavalla. Viikkomme aikana Onni näki käytännössä myös elämäntapani yksinkertaisuuden. Mitä elämä on matkailuautossa asuen ja päivästä toiseen tunturissa ja vuorilla, eli luonnossa liikkuen ja etenkin sitä kunnioittaen.

Oli suuri kunnia saada esitellä erämaata sellaiselle, joka oivaltaa sen kutsun.

Kuvatekstit palvelevat kiinnostuneita paikkojen kuin myös suhteellisuudentajun suhteen. Kuvat eivät aina kerro rinteiden jyrkkyydestä tai muista vaatimuksista mitä luonto kulkijalle asettaa.

Onni Saanan takana Saanajärvellä, ensimmäinen tunturilenkki ja heti kädet pystyssä. Hyvä !
 
Kolmen valtakunnan kierros, aloitamme laskeutumisen Goldahytalle ennen kolmen valtakunnan rajapyykkiä Norjan puolella. Horisontissa Barras ja Pältsan ja muut Lyngenin isot gaissat.

Onni tunnelmoi Signaldalenin zig zag-polulla joka johtaa juoksijan korkeuksiin avotunturille.

Signaldalenissa on useita sotavankien tekemiä tieuria. Niitä kutsutaan nimellä Tyskveien. Laaksossa on pienoisilmasto ja kalkkikiven ja muiden mineraalien ansiosta kasvisto on erikoinen ja osin viidakkomainen.


Hymy herkässä Barraksen huipulla.

Barras eli Paras on huikea elämys jyrkkyyksineen.

Nousussa Pältsanin niskalla. Hetki aiemmin satoi ja tuuli ulvoi. Nyt ikkuna on auki ja pääsemme huipulle.

Onni ihailee Pältsanin länsipuolen maisemaa.


Korkeuksissa on äärimmäisen tärkeää keskittyä ja ymmärtää sään muutokset. Alas eikä ylös ei useinkaan ole kovin montaa reittiä.

Pitkien päivien päätteeksi on syötävä hyvin. Kuva on matkailuauton ruokapöydästä Signaldalenista.

Onni tankkaa vettä matkalla jäätikölle.

Kiipeämme kivivirtaa pitkin kohti jäätikköä, kivien alla lumilaikkujen lomassa vesi kohisee.

Perillä jäätikön reunassa. Ikuinen lumi kesäasussaan rinteellä taustalla ja edessä turkoosi jäinen järvi.

Iltanuotiolla on aikaa pohtia kokemuksia ja yrittää ymmärtää etuoikeutettuina olemista.


Heligskogenin ylängöllä padolla. Vesi on käsittämättömän alhaalla. Taustalla Rihpogaissa.

La Sportiva Akasha on minun suosikkini tällä hetkellä juoksukengästä näihin olosuhteisiin.

Onni Heligskogenin yläparkissa.


Ropinsalmi taustalla. Koarvevarri.

Pelleily ei ole kielletty mutta jos asuu liian kauan yksin tunturissa voi alkaa todellisuudentaju hämärtymään. Alueella on kameravalvonta - voihan foto sentään !


Luonto ja sen kauneus. Olen kuin hyttynen kiven päällä.


Up where we belong.


HARJOITTELUNI  19.7. - 29.7.2018

To- Onnin kanssa Kilpisjärvellä Saanalle ja takakautta alas kiertäen. 16,7 km - 2.28. Vertikaalinen nousu 744 metriä.
Pe- Onnin kanssa kolmen valtakunnan kierros 43,5 km - 7.16. Verttiä 1206 m.
La- Onnin kanssa Norja; Signaldalen Tyskvein Zig Zag 18,26 km - 3.40. Verttiä 1001 m. Kiipeilyä vähän.
Su- Onnin kanssa nousu Barras- tunturille (Paras) 17,31 km - 4.11. Verttiä 1296 m. Kiipeilyä osittain.
Ma- Onnin kanssa Pältsan- tunturille. 35,78 km - 7.23. Verttiä 1530 m. Vähän kiipeilyä.
Ti- Onnin kanssa Finnelvskardet jäätikölle. 20,65 km - 5.16. Verttiä 1004 m. Paljon kiipeilyä.
Ke- Onnin kanssa Heligskogenissa 18,01 km - 3.13. Verttiä 594 m.
To- Onnin kanssa Ropinsalmella 14,71 km - 2.14. Verttiä 238 m. Suota ja mönkijäuraa, lopuksi Koarvevarrille nousua kevyesti.
Pe- Yksin Saariselkä Rumakurun lenkki 16 km - 1.55. Verttiä 457 m. Helppoa turistipolkua.
La- Kotona Palo-Pyhävaara vauhtia vaihdellen 8,4 km - 57,58. Verttiä 199 m.
Su- Lepo / Kirsin kanssa ensin hillassa suolla ja sitten ruohonleikkurin kanssa kävelyä. Helvetin kuuma ja helvetin väsyneet jalat.

Viikko 29 yhteensä 126, 4 km - 22 tuntia ja 12 minuuttia - vertikaalista nousua 4960 metriä.
Viikko 30 yhteensä 113,6 km - 17 tuntia ja 52 minuuttia - vertikaalista nousua 4022 metriä. 

Hyvää harjoittelua ja tässä kuussa vertikaalisen nousun määrä, 14 km 255 metriä, on jo vanhalle teuraalle erinomainen saavutus mutta ei suoritus.

Opas nauttii kun Nivalan mies kiipeää.

 Onnin blogikirjoitus


 

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

KOOTTUJA SELITYKSIÄ


Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka lukevat paljon. Pystyäkseen kirjoittamaan paremmin, on luettava - myös omia tekstejään jälkeenpäin. Jälkeenpäin, tässä yhteydessä, tarkoittaa vielä vuosienkin kuluttua. Näin menetellen blogini palvelee minua päiväkirjana, josta on mahdollista havaita oman ajattelunsa muuttuminen. On mahdollista, tässä yhteydessä, tarkoittaa että jos pystyy myöntämään itselleen ajattelunsa kehittyneen - myös väärään suuntaan.

"Usko kokemuksiini on minun todellisuuteni ja voimani."

Näin kirjoitin viimeksi. Olen kuitenkin useissa yhteyksissä menneinä vuosina tähdentänyt että en etsi kokemuksia. Kuulostaa ristiriitaiselta ? Kyse on siitä, että olen viimeaikoina lukenut varsin paljon filosofiaa käsitteleviä teoksia. Sanalla kokemus tarkoitin aiemmin ostettuja kokemuksia. Esimerkkinä voisi mainita elokuvat. Ostat lipun ja saat kokemuksen. Verrattuna : juokset tunturiin korkealle ja saat henkisen kokemuksen.
Kyse on tavasta hankkia kokemuksia. Eikä nyt saivarrella vaikkapa rahasta, sitähän tarvitaan aina silloin tällöin esimerkiksi ruokaostoksiin. Tässä minun tavassani on oleellista yritys elää elämää juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Tähän olennaisena osana kuuluu valmiiksipureskellun ja liiaksi etukäteen valmistellun välttäminen. Omat valinnat tekevät hyvää niin elokuvien kuin luontokokemustenkin suhteen. Ja tässä sivussa kirjoitettu kieli kehittyy - toivottavasti.



Kirjoitan tätä 31 asteen lämmössä Ropin Pirtillä Käsivarren Lapissa. Olen palannut Norjasta harjoittelun jälkeen hengähtämään hetkeksi. Torstaiaamuna ystäväni saapuu Kolariin junalla ja Norjan todelliset vuoret kutsuvat jälleen.
Tunturilapin ja Lapin yöttömän yön hellettä on vaikea selittää, jos sitä ei ole kokenut. Varjoa ei ole juuri missään ja kaiken päivää ja yötä kiertävä aurinko lämmittää maan ja sen pinnalla tarpovat helvetilliseen kuumuuteen. Usein tähän liittyy täysin tuuleton keli, joka antaa loppusilauksen.
Helvetin kuuma on yhtä mielenkiintoinen ilmaus kuin helvetin kylmä. Alkutiedon mukaan helvetissä pitäisi olla vain kuuma ja siellä Sisyfos vierittää loputtomasti kiveä kukkulan huipulle. Aina kun hän saa kiven ylös niin se vierii sitten taas alas. Myytin mukaan Sisyfos on tuomittu ikuiseen kovaan työhön. 
Edelläkuvattu kuulostaa hieman ultrajuoksijalta, joka loputtomasti kerää kilometrejä taakseen tai nousee yhä uudelleen vuoren huipulle vertikaalisten nousumetrien kiilto silmissään. Ja minkä vuoksi ? Joskus oikein itsekin ihmettelen tätä kysymystä.
Niin tai näin, olen saanut vasemman jalkani pohkeen/akilleksen asettumaan. Vieläkään se ei ole täysin kunnossa, mutta päivä päivältä lähenee normaalia. Pitäisi levätä ? Juoskaapa yhtä paljon kuin minä niin huomaatte lainalaisuuksien kohdallanne muuttuvan. Täydestä levosta kohdallani seuraa paranormaali lihasten ja jänteiden kiristyminen sekä makkaransyönnin ja alkoholinkulutuksen jyrkkä nousu. Ei kiitos - ihan vielä. 


Tunturi on kaunis heinäkuussa. Lyhyen kesän kukkaloisto on parhaimmillaan. Olen yrittänyt opetella tunturikasvien nimiä. Maksaruohot ja tietyt putkilokasvit osaan jo osittain tunnistaa mutta mähkät ja liekokasvit menevät aina välillä sekaisin.
Samoin on lintujen kanssa. Kapustarinta ja piekana on helppo määrittää jo pelkän äänenkin perusteella mutta sirrit menevät sekaisin varsinkin kun juostessa ei ole kiikareita. Suosirrin vinkuessa hätäänsä siipirikkoa esittäen pelastaakseen poikasensa toteankin usein ääneen juostessani, rauha - minä en syö ketään, ja jatkan juoksua.


Edellisessä kuvassa Rihpojärven vesi Heligskogenin länsiylängöllä on ennätyksellisen alhaalla. Piti laskeutua padolta kauas alas juomaan. En muista koskaan tällaista kuivuutta. Kasvihuoneilmiö näkyy ja tuntuu, mutta siltikään meidän ei kannattaisi huolestua. Kyllä se meidän ajan kestää ? Ei kestä sanon minä. Joten koitetaan jokainen omalta osaltamme parhaamme välttääksemme ympäristön tahallista pilaamista.
Alakuva kertoo kiinnostuneille harjoittelumaastoistani. Tuo on edessä kun ylängöltä laskeudutaan joelle. Ei ehkä tarvitse ihmetellä hitaita kilometriaikoja Stravassa. Kehäkolmosen ulkopuolella aikakäsitys pistetään joskus uusiksi. Kaikki ei ole matelua vaikka siltä näyttääkin.


HARJOITTELUNI VIIKKO 28 loppua ja 29 alkua 

Pe- 6 km Saana-tunturin takana varovasti - 52 min. Illalla pyöräilyä 10 km - 33 min.
La- 12,2 km tunturissa, pois Saanan huipun kautta , nousu talvipuolelta - 2.04.
Su- Massiivi Heligskogenin länsiylängöllä - 27,74 km - 4.10. (vertikaalia 1121 m)

Viikko yhteensä 68,4 km - 11 tuntia ja 42 minuuttia - vertikaalista nousua 3048 metriä

Ma- Heligskogen Várddut eli Rihpojärven ja tien välistä ylänköä - 10,55 - 1.34.
Ti- Lepo
Ke- Ropinsalmi 20 km - 3.00. Mönkijäuraa.

Kiinnostuneille tiedoksi että olisin halunnut juosta viimeisen parin viikon aikana noin 100 kilometriä enemmän mutta näillä nyt on mentävä. 
Viikolla 29. maanantain lenkin varustus : Garminin kello, lenkkikenkiä 2 kpl, tekninen paita, shortsit, sukat, lippalakki, buffahuivi ja autonavain. Vesi luonnosta ja energia mahasta.

Olen täällä kotonani.



Näkymä Saanan Norjanpuoleiselta laidalta kohti kolmen valtakunnan rajaa. Pilvet ovat hauskasti alhaalla.


torstai 12. heinäkuuta 2018

NEC PLUS ULTRA - EIKÄ TÄSTÄ EDEMMÄS







Seison yksin kivikossa. Korkeus merenpinnasta on noin 1000 metriä. Jyrkänne uhkaa pystysuoraan ylläni mutta siellä on linja - minä näen sen. Vasen jalka on kipeä. Pohje tulessa, lienee peräisin akilleen kantapäästä tai tyhmästä päästä. Voin syyttää vain itseäni. 
Juon vettä pullosta. Olisi mentävä ylöspäin mutta riskit kasvavat. Yksi virhe niin minut saa ehkä kerätä ämpäriin hieman alempana. En luovuta. Olen tehnyt monta vuotta pohjatöitä päästäkseni Rihpogaissan huipulle. Viimeksi kun kävin tässä oli lunta ja sumua, nyt paistaa brutaali aurinko.
Heinäkuu. En haluaisi olla täällä tähän aikaan mutta ensiviikolla ystäväni tulee juoksemaan tänne kanssani ja lomat eivät muuhun aikaan onnistu. Kuuma ja liikaa turisteja. Mutta täällä ei ole ketään. Tänne tulevat vain harvat ja ehkä valitut - ja valitut tänne myös jäävät, en haluaisi kuulua heihin.
Tuuma tuumalta kiipeän ylöspäin. Haen tukevat otteet ja tutkin ruskeaa murenevaa kiveä. Jos aiheutan kivivyöryn se on sitten siinä. Lumilaikkuja alkaa tulla vastaan. Korkeusmittari näyttää jo pitkästi yli 1200 metriä. Koska tämä loppuu ?
Lopulta helpottavat viimeiset potkut ja olen laajalla laella. Pelkkää mustaa sälpäkivikkoa. Aivan kuin rautakaupan myyjä olisi sanonut että saakeli, pitäkää pihalaattanne -  ja kipannut ne kaikki sekaisin tunturin laelle ! 1319 metriä merenpinnasta. Käännyn katsomaan taakseni. Siellä olisi vielä kaksi huippua, 1410 metriä ja 1385 metriä. Ei tällä jalalla. Ei tänään. Eikä tästä edemmäs. Harjanne huipulta huipulle ei nyt kiehdo vaikka kaunis onkin.





Hengähdän hetken ja juoksen hitaasti pohjoiselle reunalle ja aloitan laskeutumisen. Luulen jo hetken että järki voitti kunnes menee uudestaan kiipeämiseksi, nyt alaspäin. Lumilaikkuja on liikaa ja ne ovat pehmeän pinnan alta jäisen liukkaita. Pystyjyrkkä syvenee ja alkaa mennä liiallisuuksiin. Riski nousee liian korkeaksi. 
Minulla on asteikko 1 - 10. Tämä menee nyt yli kahdeksaan ja se on yksin ollessani liikaa. Asteikko tarkoittaa arviointia siitä selviääkö etenemisestä tunturilla turvallisesti. On jatkuvasti ymmärrettävä kiven laatua ja jyrkkyyttä. Pieniä vesipuroja ja löysää maata, jotka usein muodostavat pehmeän sammaleen alla vaarallisen lohkeavan kaistaleen. Otteen on pidettävä niin käden kuin jalankin suhteen.
Enää kaksikymmentä metriä ja laskeutuisin 1000 metriin. Lumilaikun vierestä johtaa ainut linja loivemmalle selänteelle. Pudotusta on yli kaksi metriä, jos se menee pitkäksi niin tulee uusi mäkiennätys, sillä sitten on 500 metriä tyhjää. Lyön perseelleni. Potkin jaloilla irtaimen soran ja kivet pois ja upotan vasemman käden sormet halkeamaan. Sitten syvä hengitys ja annan mennä. Putoamisen puolessa välissä irrotan sormet ja putoan viimeisen metrin tyhjää juuri lumilaikun viereen. La Sportiva Akashan kumi pitää. Kivivyöry likaa lunta edessäni. Joustan jaloilla ja siirrän koko painoni sisärinteen puolelle. Liike jatkuu yhtenä askeleena ja tavoitan kiinteät kalliolohkareet oikealla kädelläni.
Istun hetken kivellä ja syön energiapatukkaa. Katselen levollisena edessäni avautuvaa maisemaa. Tunnen valtavaa tyydytystä onnistumisesta. Kyvystä hallita itseäni kun edessä on ensinäkemältä mahdoton. Nousen ja hölkkään vaivalloisesti siksakkia alaspäin. Jossain vaiheessa herpaannun ja taitan vasemman jalkani nilkkaa, samalla laattakivi nousee pystyyn ja kopsahtaa sisempään kehräsluuhun. Näen tähtiä kivusta. Ei helvetti. Nyt on pidettävä ryhti loppuun asti. Ja etenkin on pidettävä pari päivää lepoa tämän jälkeen.
Vesi loppuu pulloista. Juoksen Lavkarittetin tietä alaspäin kohti koskea. Aurinko, joka ei laske, on päättänyt että tuon idiootin minä grillaan. Menee nestehukan puolelle. Täytän pullot koskesta ja juoksen autolle. Taakse jäi reilu 22 kilometriä - 4 tuntia ja 35 minuuttia - vertikaalista nousua 1077 metriä. 
Riisun autolla vaatteet ja menen jokeen uimaan. Asetellessani vaatteita kuivumaan tutkin shortsejani. Pyykkäämisen lisäksi tuli Kirsille ommeltavaa. Myöhemmin illalla istun nuotiolla ja paistan makkaraa. Katson Rihpogaissalle ja pudistan päätäni. Minulle on turha selittää että tämä kaikki olisi syntynyt vahingossa. Olen jälleen palannut tunturista ehjänä ja vaikka olin siellä yksin, en milloinkaan tunne olevani siellä yksin.







Luin viikolla ateistin kirjoittaman filosofisen kirjan. VTT Kalle Haatanen on tietokirjailija ja radiotoimittaja. Mainio teos on nimeltään : Ei voisi vähempää kiinnostaa. Se käsittelee riemukkaasti aikamme piilotettua mutta vallitsevaa ideologiaa - nihilismiä.

Minun filosofiassani mikään ei enää tänä päivänä ole aitoa. En usko että mikään ajattelu tai ajateltu asia kestää muuttumatta aikojen saattoa. Kaikki värittyy matkan varrella ja koska johonkin on uskottava niin minä olen valinnut uskomisen omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini. Kokemuksiin uskominen tarkoittaa sekä mielessä tapahtuvia kokemuksia että konkreetteja fyysisiä kokemuksia.
Aina silloin kun puhutaan tai käytetään jonkin koulukunnan filosofiaa tai uskontoa on valittava ikäänkuin puolensa jos haluaa tulla ymmärretyksi ja myös hyväksytyksi. En usko tähän. Ihmiset eivät voi olla niin tyhmiä että kaikki maailman asiat tulisi järjestää otsikkojen alle jotta ne tulisivat ymmärretyiksi. Toisin sanoen en usko, että mikään asia on koskaan täysin selvä tai absoluuttisesti tosi, kunhan sille vain löytyy nimi tai kategoria tai jokin muu jo ennalta olemassaoleva lajitteluperuste.
Jumalan olemassoloa on viimeksi perusteltu dna-ketjun ja proteiinin kohtaamisella. Jotta syntyisi jotakin uutta on molempien oltava järjestyksessä. Kaksi peräkkäistä, ikäänkuin ennalta järjestettyä, ei voi olla sattumaa. Joku ne on järjestänyt, ainakin silloin aluksi.
Toisaalta voi kuulostaa naurettavalta että olisi vain yksi Jumala. Mihinkäs ne muut jumalat ovat sitten aikojen kuluessa kadonneet ? Jokainen uskokoon miten haluaa. Omaa kokemusta ei voi kukaan toinen tulla todistamaan vääräksi, varsinkin jos kokemus tapahtuu omassa mielessä jonne tuskin on pääsyä muilla kuin itsellä ja ehkä Jumalalla ?

" Haluaisin hylätä koko maailman...jotta näkisin, onko jossain toisessa maailmassa enemmän totuutta..."
La Niña de los Peines, Quisiena yo penegar-petenera (Corto Maltese sarjakuvasta)






Elämäntapajuoksijan arjessa ei aina aurinko paista. Tämä ei tarkoita etten olisi onnellinen. Fyysisten rajojen tullessa vastaan on ehkä tehtävä valintoja. Meneekö pidemmälle vai tyyntyykö. 
Vasemman jalkani akilles ja pohje ovat saaneet viime päivinä buranaa. Olen astunut pitkästä aikaa sen rajan yli että on pakko syödä lääkettä jotta pystyy.
Ihmisille on vaikeaa selittää tyhjentävästi että jos tiistaina ja keskiviikkona ei pääse kunnolla kävelemään niin lauantaina voi jo juosta Saanatunturin huipulle vaikka ei olekaan syönyt vielä yhtään buranaa. Se mikä on kipua minulle matkani varrella on monille liikeen totaalinen loppu. Rajani ovat hämärtyneet ja edemmäs mentäessä hämärtyy mieli, omasta mielestäni olen jäävi sanomaan.






Miten sitten ? Siihen kun osaisin vastata niin saattaisin lyödä rahoiksi. Monta vuotta olen kertonut lukijoilleni matkoistani tänne Käsivarren Lappiin sekä Norjan tuntureille. En osaa selittää mutta kirkkoni on täällä. Ei ole ristiä pystytettynä tai salia rakennettuna. Vain taivas kattona ja korkeat tunturit kavuttavana. Tällä kertaa minun on pakko käyttää lainausta selittääkseni teille miksi olen taas täällä.

"Jokainen voima on jonkin todellisuuden osan haltuunottoa, hallitsemista ja hyväksikäyttöä."

Gilles Deleuze  (Nietzshe ja filosofia)

Usko kokemuksiini on minun todellisuuteni ja voimani.



HARJOITTELUNI, VIIKKO 27 ja osa VIIKKOA 28

Ma- Kotona  Ap. 8 km - 1.06.   Illalla 8,5 km - 55 minuuttia. Uskotaan, on se jalka kipeä.
Ti-Ke - Lepoa, saunaa, omahierontaa ja lääkevoidetta.
To- Kotona 8,1 km - 54 minuuttia. Tiikerilinimenttiä.
Pe- Kevojoen vaelluspolun alkua Ruktajärvelle 20,5 km - 2.25. Tiikerilinimenttiä.
La- 20,2 km - 3.21. Korkea Jiehkas ja Saana, sumua. Tiikerilinimenttiä.
Su- 17,3 km - 2.47. Ennen Heligskogenin laakson alkua Galggojärveltä Bossovárri - Goállaroaivi Sallolatjnan kautta. Hirveää suorypemistä osittain. Tiikerilinimenttiä.

yhteensä 90,8 km - 12 tuntia ja 28 minuuttia - vertikaalista nousua 2285 metriä

Ma- Lepo/ pyöräilyä Heligskogenissa. Tiikerilinimenttiä ja disperiiniä.
Ti- Kuningasharjoitus : Rihpogaissa 22,40 km - 4.35. Vertikaalia 1077 m. Tiikerilinimenttiä. Jälkeenpäin ensimmäinen Burana.
Ke - To- Lepo/ 2 kertaa Burana 600 päivässä ja jalkapalloa televisiosta. "Uintia" ( vettä 40 cm), tiikerilinmenttiä.

pomppiminen tunturissa jatkunee seuraavassa blogipäivityksessä... 





Puhelinkeskustelu Joe Fejesin ja hänen lääkärinsä kanssa Unkarista Amerikkaan muutamia vuosia sitten (Joen itsensä kertomana) :

-Calf is sore, could it be tendonitis ?
-You have run six days allmost all the time ?
-Yes...
-What to fuck, It is definetely tendonitis !


perjantai 6. heinäkuuta 2018

MUTKASTA



Mutkasta lähdetään jonnekin päin. Riippuu mutkasta. Edellinen blogipäivitykseni saattoi olla mutkikasta luettavaa ja on saattanut ilmetä kysymys että mihin se Koskinen on menossa ? Vastaus on yksinkertainen : suurtuntureille ja Norjaan. Juoksemaan. Niin saatanasti.

Tätä ennen tuli asiaa Saariselälle. Täytyi hakea tuleville viikoille Partioaitasta droppia enemmän kannan alle kun vasen pohje on suoraan sanoen viimeaikoina vittuillut. Jos joku nykäisee nyt palon (herneenpalko) sieraimeen tästä kiroilusta niin alkua se vasta on. 
Vittu on kummallinen sana koska se naisen sukupuolielimien eräänä synonyymina on muodostunut jotenkin negatiiviseksi asiaksi arkikielessä. Vaikkakin on yleisesti tunnustettu tosiasia että himoakin sitä kohtaan tunnetaan, myös kolmannessa sukupuolessa.

Poikkesin paluumatkalla mökillä tarkistuskäynnillä. Kirjoitin mökkikirjaan tavanomaiset mutta myös : Sitten kun olen vanha enkä jaksa enää reissata niin viihdyn täällä hiljaisuudessa - Jos Jumala suo. 
Nythän on niin että näinä nihilismin (ei minkään, ei voisi vähempää kiinnostaa) aikoina täydellinen uskonpuute luo tilanteen jossa Jumalasta kirjoittaminen ei toimi. Se ei ole mediaseksikästä.
Mutta. Kukaan ei käsitä että kristinuskossa kaikki tässä elämässä palvelee vain kuolemanjälkeistä pelastusta. Tämä johtaa minusta siihen että kristinuskoa voitaisiin nimittää eräänlaiseksi uusplatonismiksi. Täällä oleminen on palvelemista, orjuutettua raadantaa ? 
Oletteko pohtineet että Jumalalla voi silti olla tuote kunnossa ? Hänen edessään voi olla heikko tai oma itsensä. Ei tarvitse päteä eikä jakaa itsestään parasta puolta kuten näinä aikoina on tapana. Ai niin, sori - unohdin että se usko puuttuu teiltä ? Mutta hei. Urheilijat. Insta ja Strava ? Me too.

Lukijapalautteessa kysyttiin että miten ihmeessä kyhään nämä tekstit kasaan ? Tässä yhteydessä sana "kyhätä" sisälsi arvostusta, se ei ollut huonoa palautetta. Yksi perusperiaatteitani on että aiheiden kuin myös tekstien täytyy syntyä itsestään ajan virrassa. Niitä ei kyhätä kokoon eikä myöskään nussita kasaan. 
Taas ! Mutta kun :

Eräässä Suomen kaupungissa asuu invalidi joka harrastaa tähtitiedettä. Paitsi että hän on invalidi hän on myös runkkari. Päättelin tämän siitä kun hän aikanaan oli monet kerrat taksissani asiakkaana ja hänen mielitarinansa jokaisella kerralla kertoi siitä miten jotkut nuoret olivat nussineet häneltä bensat invamoposta jonain yönä. Nussittu kolmella s-kirjaimella.
Hän siis ajelee sellaisella vanhanaikaisella invamopolla. Nuoremmille täytyy nyt selittää että invamopossa on kaksi pyörää takana ja yksi edessä ja moottori ja invalidi siinä välissä. Mikäli invalidi on kyydissä. 
Mopo toimii bensiinikäyttöisellä moottorilla ja näin moottorin pärinä ja pauke mahdollistaa testosteronin vapaan virtauksen myös invalidilla. Nykyisin hän on vammainen mutta tämä tositarina on ajalta jolloin aikuisista vammaisista käytettiin usein invalidi-nimitystä. Eikä sähköinvamopoja vielä ollut.
Kuten huomaatte on mielenkiintoinen kielikuva tämä nussia. Edelläkerrotussa tarinassa se merkitsi varastamista. Kuvitelkaa miten mopon bensatankista nussitaan polttoaine ulos. Bensaletkun voisi irrottaa ja valuttaa aineen suoraan kanisteriin mutta voisi myös työntää letkun tankin reiästä sisään ja imeä homman toimimaan.
Jos nussitaan niin onko joku sitten pelkästään nussittavana ? Mielestäni jos kaksi aikuista niin sanotusti nussii niin molemmat siinä hetkessä ovat mukana. Sanamukaisesti "nussittu" on molemminpuolista.
Mikään ei koskaan ole yksiselitteistä.

Aikanaan lukiossa mentiin 16-kesäisenä Tampereella Luigin pizzeriaan Pyynikintorille. Testo virtasi ja tilattiin kolme isoa olutta. 
Luigi, pizzerianpitäjä, voihki että onko ikää ? 
Kaverini tokaisi että kuka on tämä makarooni-molopää ? 
Myöhemmin eräs amerikkalainen elokuvatuottaja lainasi lausetta muodossa : "Who is this fucker anyway ?"
Luigi ei huonon kielitaitonsa takia ymmärtänyt mitään.
Näytin kevytmoottoripyörän ajokorttia. 
Luigi tavasi :"Permis de conduire."
Hyvä - mitä saisi olla ?
Tultiin voimakkaasti humalaan.
Pizzat olivat hyviä ja kaikki tyytyväisiä paitsi mummuni seuraavana aamuna kun putosin alas aamiaiselle rintamamiestalon yläkerrasta.
"Onko sitä ryypätty ?"
"Ei kun syöty liikaa..."

Myöhemmin selvisi että täytyy harjoittaa urheilua - sillä saa kuulemma naista.
Sillä tiellä (polulla) olen vieläkin - tosin muista syistä.

Whatever happens, stick together, now we are free !


Nil fuit, nil sum, nil desidero.
En ole ollut, en ole, en kaipaa.

(Pakanallinen roomalainen hautateksti.)

Antiikin filosofiassa on ajatus että ketään ei saisi kutsua onnelliseksi ennen kuolemaansa. Onnellisuus tulisi ansaita sanoin ja ajatuksin ja mahdollisesti myös teoin. Minulle ainoa syy ostaa punaiset lenkkikengät on se että sitten kun kaikki osaltani päättyy niin löytävätpähän pöpeliköstä paremmin. En siis etsi onnellisuutta aktiivisesti vaan elän elämääni juuri niin kuin haluan - tai ainakin yritän.
Uudet Salomonin Sense Rideni ovat punaiset. Onnellisuuteen tämä liittyy siten että edessä on muutamia viikkoja Kilpisjärvellä ja Norjan tuntureilla. Ja kyllä. Kaipaan suurtuntureita. Koska olen. Ja haluan kertoa.

"Ei kannata koskaan kertoa ihmisille mitään. Jos kertoo, alkaa tulla ikävä kaikkia. " 
(J.D. Salinger, Sieppari ruispellossa )

Ja jo lähtiessä on pohje kipeä. Se on kuulkaa sillä lailla että jos juokseminen on elämäntapa niin sillä se lähtee millä se on tullutkin. Ei. Ei hevostelua. Kyse on siitä että olen viimeaikoina levännyt liikaa. Katsonut liikaa jalkapalloa ja juonut liikaa alkoholitonta olutta popcornin kanssa. Ja minun lihakseni kiristyvät aina lepokausien kuluessa. Ensin.
Pohje on tukossa kuin tuuran putki. Nuoremmille täytyy (taas) selittää että tuuralla hakataan jäähän reikää. Se on eräänlainen rautakanki. Ette tiedä mikä on rautakanki ? Se on se mitä Seppo Räty heitti ainakin 50 metriä talvella selvinpäin. Ette tiedä kuka on Seppo Räty. Luovutan.
Tuurassa on jokatapauksessa jatkeena putki jossa on puinen tai nykyään muovinen varsi eli kahva. Sitten kun kahva eli varsi katkeaa niin putki on tukossa. Kuin tuuran putki. Tajuatteko ? Ette ? Ei voi mitään. Ostakaa akkukaira.
"Miksi täytyy hakata jäähän reikää ?"
Voi ..... !

Lapissa voi kesälläkin tulla hulluksi. Tähänaikaan aurinko ei laske ollenkaan. Menee sisäinen kello sekaisin ja pitäisi painaa yötä päivää kunnes huomaa että on ihan poikki. On saanut liikaa melatoniinia. Tai muuten vaan saanut liikaa. Mitä nyt kukin saa. Isompi ongelma tuntuu olevan että ihmiset eivät tunnu saavan tarpeekseen. Oikein mitään.

Minun neuvoni on että älkää tehkö siitä liian vaikeaa. Elämää se vaan on. Jos ette pysty transsendenssiin niin antakaa mennä ja voihkikaa välillä kuten Hamlet aikanaan :

"On aika sijoiltaan // Miks`synnyinkään / sitä raiteilleen taas vääntämään ? "
(Eeva-Liisa Mannerin suomennoksesta)

Kuten huomaatte ei se filosofia aina ole niin vakava aihe kuten edellisestä blogipäivityksestäni voisi päätellä !

Ensi kerralla paljon kuvia ja jotain ihan muuta !

VIIKKO 26. HARJOITTELUNI

Ma- 10 km - 1.13. Ylikuntoilun tunne jatkuu.
Ti-Ke- Lepo
To- 13,5 km - 1.49. Usvaa putkeen poluttomilla vaaroilla.
Pe- 16,3 km - 1.51. Rautaportti ja uittoränni.
La- Lepo
Su- 12,1 km - 1.24. Haapakurun standardi. 

Yhteensä 52 km - 6:19 - Vertikaalia vain 866 km.

Vitun laiska vanha paska !

KESÄKUUN SUMMAUS

182 km juoksua pilan päiten kilpailusta toipuessa. 23 tuntia. 

ILMASTONMUUTOSTA TAI PUUTOSTA NELLIMISSÄ :



 PITÄKÄÄ ITSENNE LÄMPIMÄNÄ :




I`m still standing.
 suom. huom. !!!