TYYNTÄ JA RAUHAA

Ylläoleva kuva on minulle rakkaalta Kivijärveltä, jossa käytiin kalalla Kirsin kanssa. Kuva on otettu puoli yksitoista illalla - pimeä ja kylmä Pohjoinen ? Lapin kesä on nyt hellinyt. Viime viikkoina lämpöä on ollut päivällä auringossa 35 astetta ja varjossa 25 astetta. Aurinko lepää yösydännä vain lyhyen hetken piilossaan, maa ei jäähdy ollenkaan edes öisin niinkuin mustan yön etelän maissa.

Elokuu loppuu ja samalla loppuu kuntoutusjakso Unkarin kuuden päivän juoksun jäljiltä. Juoksin viime viikon lopulla suorituskykyharjoituksen, jota porojen lisäksi seurasivat Venäläiset rajavartiat tornistaan - tämän kiikarin linssien välähdyksistä päättelin, kun painoin menemään rajavyöhykkeen reunalla metsätietä siellä jossakin. Kyseisen harjoituksen data löytyy blogin oikeasta yläkulmasta Garmin Connect-sivuilta 22.6. juostuna. Tätä kirjoitettaessa Garminilla oli palvelimissaan yhteysongelmia, joten en voinut linkittää sitä tähän suoraan.
Tunnelmat ovat kaksijakoiset. Yllämainittu harjoitus kertonee, että useimmat ikäiseni olisivat katselleet kantapäitäni noilla nousuilla tuolla reitillä mutta kun. Jäin suunnitellulle tauolle harjoituksen jälkeen ja yllätyksekseni sain eilen akillesjänteeni kipeäksi tavallisella lenkillä heti aluksi tauolta palattuani. Varmaan akillekseen vaikutti että otin hyllystä ikivanhat Hokat ja juoksin vaaroille pehmeään alustaan jolloin kantapää upposi alle nolladroppiin ja jänne venyi. Vanha raato - ei voi mitään.
Toinen kaksijakoisuutta aiheuttava asia onkin sittten tutumpi. Viimeisinä vuosina jotakin tavoitetta kohti tahkotessa harjoittelu on aina muuttunut työksi jossain vaiheessa. Siksipä olenkin noudattanut ääretöntä harjoitussuunnitelmaa eli en tiettyinä aikoina ole suunnitellut ollenkaan harjoitteluani. Näin mitään ei jää tekemättä vaan tyydyn vaiston- ja kokemuksenvaraiseen liikkumiseen tietäen mitä tuleva koitos vaatii tai ehkä vaatii.

Tähän väliin on hyvä kertoa että saamieni sähköpostien palautteen mukaan minulta odotetaan innolla kirjoitusta kuuden päivän juoksusta ja harjoittelusta siihen. Teksti tulee sitten kun maassa on lunta. Sihen asti kysyjät voivat juosta sata kilometriä viikossa huvikseen ja tehdä kerran kuussa 50 - 70 kilometrin hitaan lenkin. Ai että on mahdotonta ? No sitten täytyy tarkistaa asennettaan ja harjoitteluaan jos mielii juosta kuusi päivää hyvin.
Miksi en itse sitten toimi ylläkuvatulla tavalla harjoittelussani ? Rakkaat lukijat - minä en erityisemmin pelkää kuuden päivän ultrajuoksua, joten minun ei tarvitse torjua pelkoa juoksemalla hirveitä määriä näin aikaisessa vaiheessa ennen kilpailua. Olen toki jo ilmoittautunut 2018 EMU 6-day kilpailuun, kisa pidetään 2.5. - 9.5.2018. Kaikki aikanaan.

Seuraava fokus on 23.9. alkava PUF NIVALA 171 km. Korviini on kantautunut että joku mahdollisesti suunnittelee juoksevansa reitin kolmasti yhteisaikaan 24 - 30 tuntia. Toivotan hyvää matkaa ja hyviä eväitä - suhteellisuudentaju ultrajuoksussa on joskus jollakulla koetuksella. Kyseinen "Suomen Barkley" kyllä sitten aikanaan puhuttelee jokaisen osallistujansa sielun syvimpiä kolkkia myöten ja aikaa - sitähän siihen puhutteluun kuluu.

Muuten menneet kaksi viikkoa ovat sujuneet mukavasti mökin rantasaunaa maalatessa, uutta tulipaikkaa penkkeineen väsätessä ja ystävien kanssa aikaa viettäen. Mitä tulee ultrajuoksun kilpailullisiin vaatimuksiin, siitä saavat tarkkasilmäiset vastauksen myöhemmin syksyllä ja etenkin ensi vuonna. Olen maininnut, että sitten kun juoksen toistaiseksi viimeisen monipäiväjuoksuni ilmoittaudun siihen Nellimin Pyryn nimissä, en siis Endurancen.

Mitä se sitten vaatii, se hyvä  ultrajuoksu ? Aivan kuten hyvä elämäkin - tyyntä ja rauhaa.

Savuahvenia.

Uuden nuotiopaikan sisäänajo.

Kotipihan tyypillinen tilanne kesällä - poro pihassa.

Ilmavaara.

VIIKOT 29. JA 30.

Ma- 8 km - 59 min.
Ti- Lepo
Ke- 11 km - 1.24.
To- 10 km - 1.06.
Pe- Lepo
La- 16 km - 1.26. Suorituskykyharjoitus.
Su - Pe - Tauko.
La- 13 km - 1.30.
Su- 6 km - 42 min. Oikea akilles kipeä lievästi kantapään kiinnityksien yläpuolelta.

Kaksi viikkoa yhteensä 64 km - aikaa meni 4:55 plus 2:12. 

LUKEMISET :

Håkan Nesser - Münsterin juttu

Igumeni Pantelemon - Isä Johannes (Valamon luostarin kirjakerho, vuodelta 1985 !)
Tämä on siis Valamon vanhuksen Skeemaigumeni Johanneksen (1874-1958) elämäkerta.

KESÄ

Kesä ja lämpö on rakkauden aikaa. Jos ette keksi kullallenne mitään sanomista siteeratkaa  Eino Leinoa :

Tälläpä pojall` on kulta jo tietty
ja kulta kuin apilan kukka,
huuli joll´ on kuin mansikan marja
ja silmä kuin sametin nukka.

VIIMEISESTÄ VIIVASTA

Oletteko tietämättänne tai tietoisesti kohdanneet ihmisen viimeisen viivan ? Tällainen voi olla ihmisen viimeinen eläessään kirjoittama sana, keskenjääneen maalauksen viimeinen kuivunut siveltimenveto tai yksinkertaisesti timpurin kynällä pitkospuun paripuolikkaaseen merkitty sahausviiva.
Kuvitelkaa astuvanne tapahtumapaikalle viimeisen piirron jälkeen kun viivan piirtänyt ihminen on poistunut. Näette ympärillänne esineet paikoilleen aseteltuina mutta ette näe viivan jälkeistä ajatusta. Seisotte paikalla, jossa aika hetkiseksi pysähtyi.

Jokin jäi kesken vai jäikö sittenkään ?

Jotain puuttuu. Yritätte ymmärtää.

Se on viivan piirtänyt henkilö, joka piirtäessään viivaa tuskin tiesi sen jäävän hänen viimeisekseen.

Olemme Kirsin kanssa viettäneet aikaa erämaassa Talvitupalompolon mökillä. Paikassa, jossa koski soi tauotta taustalla ja luonnonrauha on rikkumaton. Ihmistä tapaa harvoin poislukien läheisen lähes kulkukelvottaman metsätiepätkän harvalukuiset ohiajavat rajapartiot, poronhoitajat ja kalamiehet.

Viikon alussa kumarruin isäni viimeiselle viivalle keskenjääneiden pitkospuiden ääreen. Katsoin kauan paripuolikkaaseen piirrettyä merkintää. Oikeastaan katsoin menneisyyteeni ja näin samalla tulevaisuuteeni, sikäli kun sieltä mitään selvää hahmoa erottaa. 
Tuumasin että kaikki on hyvin, tunsin kiitollisuutta ja jatkoin vatupassilla ja timpurinkynällä viivan toiseen pitkospuun puolikkaaseen. Vinosta linjasta pystyin päättelemään isän ajatuksen ja jatkoin sitä oman käteni jäljellä omilla ajatuksillani ja tarpeillani. Hitaasti, välillä kyynelten valuessa, valmistuivat pitkospuut rantasaunalta lompolon rantaan. Suurin osa aluspuista ja lankuista oli nosteltu suunnilleen paikalleen ja hyväksyin valmiin ajatuksen. 
Me emme koskaan luovuta - voimme antaa periksi välillä pikkuisen. Sydänleikkauksesta toipuvalle ikämiehelle pitkospuiden rakentaminen ei täytänyt lääkärin vaatimusta olla nostamatta kiloa enempää. Toki isän leikkauksesta oli kulunut aikaa jo puoli vuotta ja kuntoutuminen oli hyvässä vauhdissa mutta sittenkin - siinä sai nuorempi soturikin jännittää tissiä neljä ja puolimetristen tuppeensahattujen painavien lankkujen kanssa.
Miksi sitten olisi tekemättä ? En keksi vastausta itse milloinkaan. Olen perinyt isältäni kestävän pitkälihaksisen ruumiinmuodon ja kyvyn tehdä käsilläni eri asioita aina koneenkorjauksesta peruspuutyöhön. Olen myös perinyt murehtimisen lahjan, joka kohdallani onneksi on jalostunut vähäiseksi sivujuonteeksi elämääni.
Viinanjuomisen ja murehtimisen sijaan menen lenkille tai kalaan. Viinakin on joskus hyvää mutta kestän elämää selvin päin mainiosti. Yleisvitutukseen en juo milloinkaan, sensijaan juoksen joskus kylläkin kostoksi vähän pidemmän lenkin nähdäkseni kuinka poika pehmenee nöyrtyen.

Erämaan rauha ja Pohjoisen elämänrytmi hivelee sielua. Viimeisestä viivasta on helppo jatkaa kunhan muistaa jatkaa omana itsenään omaa elämäänsä. Tietyllä tavalla kehä kuitenkin kiertyy umpeen. Hetki jolloin kosken alavirrassa harjus nappaa ja vapa taipuu, hetki jolloin saunalenkillä poro seisoo hölmistyen vaaranpäällä ja pakenee sitten, hetki jolloin hiljaisuudessa ihminen ymmärtää luontoa sen minkä nyt yleensä voi ymmärtää - se on koettava itse. Siitä voi kirjoittaa ja siitä voi ottaa tuhat valokuvaa mutta ymmärtääkseen sen täysin siihen pitää itse rakastua.

VIIKKO 28. HARJOITTELU

Ma- 10 km - 1.00.
Ti- 7 km - 51 min.
Ke-To- Lepo
Pe- 8 km - 1.02.
La- Lepo
Su- 12,5 km - 1.18.

yhteensä 37,5 km - 4 :11

On niin paljon muutakin mukavaa kuin juoksu...

LUVUN ALLA :

Selman Lagerlöffin Gösta Berlingin taru

 

KESÄTERÄ LIFESTYLE ?

Menneellä viikolla osittain huumorin sävyttämän ystävän antaman määritelmän mukaan tämä blogi on lifestyle-blogi. Täytyi oikein netissä käydä tutkimassa, että mikä se semmoinen lifestyle-blogi on.
Olen menneellä viikolla hakannut mattoja ja käynyt kaupassa. Olen vaihtanut matkailuautoon öljyt ja suodattimen sekä ilmastoinnin lauhduttajan nitriilikumisine tiivisteineen. Maalannut hirsirakenteista autotallia ja siinä sivussa käynyt juoksemassa Suomi 100-juoksun mukana neljännen päivän etapin ja vähän päälle. 
Ehkä tämä on lifestyleä ?

Ystäväni Jyrki Leskelä tekee taivalta Nuorgamista Helsinkiin 13 muun urhoollisen kanssa. Juoksua voi seurata facebookista ja tapahtuman sivuilta löytyy aikataulut ohjeineen jos haluaa mennä mukaan. En kirjoita tapahtumasta tässä enempää koska Inarilainen-lehti pyysi minulta kokosivun jutun juoksun neljännen päivän tunnelmista. Juttu julkaistaneen 12.7. ilmestyvässä lehdessä.  Linkit näihin aiheisiin blogin lopussa.

Hirsirakenteisen autotallin maalaaminen tappavassa kuumuudessa on hyvää harjoitusta. Ottaa jalkoihinkin kiikkua tikkailla sutimassa. Maalaamisesta saa hyvän mielen ja itse täytyy tehdä kun kiertäviä punamaalareita ei ole näkynyt toisin kuten Ingmar Ingmanninpojalla Selma Lagerlöffin kirjassa Jerusalem.

Suomi-100 juoksun osallistujat olivat päässeet Lapin tunnelmaan yöttömän yön univaikeuksien ja sääskien ininän suhteen. Voin vakuuttaa että kun purin matkailuauton keulaa auki päivän vaihtaakseni ilmastoinnin lauhduttimen niin jo vain oli iltasella lintua ! (sääskiä siis)
Suhtautuminen sääskiin muuttuu kun asuu täällä. Ei ole pakko tehdä kaikkea kaikkina aikoina väkisin. Kuka hullu käskee turistin tulla ihailemaan Lappia aina heinäkuussa jolloin itikoita miltei aina on. Ai niin ne kesäloma-ajat... sori... eihän tällainen lifestylisti niistä mitään tiedä.
Ohvi on hyvä keksintö ja rauhallisuus myös. Jos rupeaa huitomaan niin syödään taatusti. Mutta voin vakuuttaa että maatessani auton alla ininää riitti. Auto tuli kuntoon ja hermot eivät menneet vieläkään, minä olen sovussa ympäristöni kanssa.

Mattojen hakkaamisesta ja kaupassakäynnistä ei juuri juttua lohkea. Mutta mainitsen ne tässä, koska ehkä asioiden jakaminen lifestylessä niin vaatii.

Oikeasti en ole kesäterässä eikä tämä ole lifestyle-blogi. Ajattelen edelleen. Myös heinäkuussa.
Ylen uutisten päälähetyksessä tänään säälittiin minipossu Elviiraa kun se oli joutunut vaihtamaan kotia niin monta kertaa.
Miten olisitte reagoineet seuraavanlaiseen uutiseen näin loma-aikaan ?

"Esittelemme tässä pitkäaikaisosastolta Reinon. Reino on 79 vuotias eikä ole käynyt ulkona kertaakaan viimeisen kolmen vuoden aikana. Kukaan ei käy katsomassa Reinoa koskaan. Reinon vaippa vaihdetaan kolme kertaa päivässä paitsi silloin kun on vain kaksi hoitajaa neljääkymmentä ikäihmistä kohden - mutta se on toki poikkeus, onhan meillä hoitotakuu ja lait turvana."

On kohta vuosi isän kuolemasta. Olen pyytänyt patologilta ruumiinavauspöytäkirjan, josta ilmenisi isän kuolinsyy. Lain mukaan kohtuullinen aika toimittaa asiakirja on kahdeksan kuukautta, näin minulle on kerrottu. Olen tiedustellut asiaa uudelleen ja asiaa on luvattu kiirehtiä.
"Se nyt vaan on semmoista. On niin kova työpaine ja kun tämä lääkärikin on etelästä, eikä vielä ole toimittanut lausuntoa..."

Niin.
Se nyt vaan on semmoista.

Voi olla että pistän kohta pensselit santaan ja rukkaset naulaan. Yrityksestäni tulee kolme työtöntä ja jää verotulot saamatta.

Ai miksi ihmeessä ?
Se nyt vaan on semmoista!

VIIKKO 27. HARJOITTELU

Ma- 7 km - 50 min.
Ti- 70 km - 9.53. Suomi 100 -juoksun 4. etappi (47 km)  ja vähän lisää päälle.
Ke- 8 km - 54 min. Pururadalla.
To- 11 km - 1.10.  Maastossa.
Pe-La- Lepo
Su- 10 km - 1.06.

Yhteensä 106 km - 13 tuntia ja 53 minuuttia.

KESÄKUUN SUMMAUS

199,5 km - 24 tuntia ja 48 minuuttia pääosin maastojuoksua.

Ultrajuoksuhuumoria

Suomi 100 -juoksun 4. päivän lähtö Kaamasen tiellä.

Juokseva ja ajatteleva punamaalari itse.

LOPUKSI AJATTELEMISEN AIHETTA

Myöhään eräänä yönä murtovaras murtautui taloon, jonka hän oletti olevan tyhjä. Kulkiessaan varpaillaan olohuoneen poikki hän jähmettyi paikoilleen kuullessaan lujan äänen sanovan :
-Jeesus näkee sinut.
Hiljaisuus palasi ja murtovaras hiipi eteenpäin.
-Jeesus näkee sinut, ääni toisti.
Murtovaras pysähtyi ja katseli peloissaan ympärilleen. Hän havaitsi lintuhäkin ja häkissä papukaijan. Hän kysyi papukaijalta :
-Olitko se sinä, joka sanoit Jeesuksen näkevän minut?
-Kyllä.
-Mikä sinun nimesi on ?
-Pietari.
-Se on kyllä typerä nimi linnulle. Kuka idiootti sinulle on antanut nimeksi Pietari ?
-Sama idiootti, joka nimesi talon rotweilerin Jeesukseksi, papukaija vastasi.

VIIKOLLA LUETTUA :

John Steinbeck - Tuntemattomalle Jumalalle
Nick Carter pokkari numero 218 vuodelta 1990 - Rubiininpunainen Kuolema


LINKIT :

SUOMI 100 -juoksu 

INARILAINEN-lehti

KIRVOITIN

Poro yritti tulla autotallin avoimesta pariovenpuolikkaasta sisään. Sisäpuolella oli pöytäsirkkeli, kaasujääkaappi ja minä, mainitussa järjestyksessä. Sanoin sille että helvetin kisura, askel vielä niin joudut jääkaappiin - paloiteltuna. Se katseli minua rauhassa ja vähät välitti. Iso hirvas komeine sarvineen, pallitkin kuin John Holmesilla.
Kirosin vielä että piruako siinä mulkkaat. Täällä on jakoavaimet järjestyksessä ja että minä hyvin tiedän sen jutun vanhoista lapinhulluista ihmisistä. Että ne kuoltuaan palaa tänne notkumaan poroina pitkin kairoja. Yritin udella että oletko se se sama , jonka usein tapaan juostessani Nellimin vaaroilla.
Se katseli minua jotenkin surumielisesti ja poistui sitten arvokkaasti syömään naapurin kesäkukkia. Juuri kun olin pääsemässä sen kanssa asiaan. Olisin sille mielelläni jutellut näistä paskahommistani, mutta en ihan ehtinyt.

Jäin sitten miettimään autotalliin sukupolvien välistä kuilua. En varmaan ole ainoa, joka olisi halunnut vaihtaa vanhempansa, mutta ei uskaltanut. Jos vaikka olisi saanut vielä pahempaa tilalle ? Nyt ei sitten ole enää mitään mitä vaihtaa kun molemmat ovat edesmenneitä.
Kaikki oikeastaan alkoi asianajotoimiston kirjeestä, joka saapui postilaatikkoomme. Osoite oli selvitetty postin osoiterekisteristä. Asianajotoimisto palautti yli kymmenen vuotta vanhan oikeuskanteen alkuperäiset paperit isälleni.
Luin paperit koska se on velvollisuuteni jo selvitetyn pesän hoitajana ja ainoana jäljellejääneenä. Ei aihetta toimenpiteisiin ja juttukin oli jo ajat sittten käsitelty. Oikeus oli toteutunut vai oliko sittenkään ? Muistoja ja mustaa kuraa tulvahti mieleeni. 
Muuttaessani Nellimiin tiesin että paskahommiakin on tulossa. Kesä 2016 oli ollut hyvin sateinen ja isän piha oli väärällään tehtyjä polttopuita, maassa makaavia hirsiksi suunniteltuja kuorimattomia runkoja sekä muuta osittain peiteltyä puutavaraa höystettynä muulla romulla.
Nyt on kaikki siivottu. Osittain märät ja homeiset puukasat on raivattu, pinottu ja käyttökelpoinen eritelty. Kasojen alta hiirten ja muurahaisten pesänjäänteet on haravoitu pois, ruoho ajettu ja kasvimaalla peruna itää. Asiat ovat järjestyksessä ja poro voi rauhassa käyskennellä kompastumatta mihinkään. Mutta talliin sillä ei ole mitään asiaa, nauttikoon vapaudestaan nyt vaan.

Meillä kotona on aina oltu työhulluja. Nuorena ikäiseni ajelivat mopolla ja purjehtivat optimistijollalla välillä uiden ja kalastaen, kun minä taas kannoin kiviä traktorin lavalle pölyävällä pellolla. Että saatiin kivilaituria tuettua. Kun kivilaituri piti olla. Muu ei kelvannut vaikka mutaa oli seitsemän metriä, ja joka saatanan vuosi sitä laituria piti tukea uudestaan. Ja sitten joku kehtaa sanoa minulle että ultrajuoksu on hyödytöntä puuhaa. Tai kirjanluku ja kirjoittaminen.
Elämän suuri rikkaus on kun pääsee itse valitsemaan paskahommansa. Ne kun saa tehtyä huomaakin että eivät ne lopulta olleetkaan paskahommia, vaan opettavaista, hyvää arkea. Itselleen kun tekee, niin tekee vain sen mitä tarvitsee. Ja sitten keskittyy taas olennaiseen. Minun tapauksessani juoksemiseen, lukemiseen ja kirjoittamiseen.

Pidin blogipäivityksessä tarkoituksella juhannustaukoa. Olen yleensä kirjoittanut juhlapäivästäni,  koska pääsin kauan sitten juhannusaattona pois syöpäsairaalasta. Tänä juhannuspäivänä huohottaessani Pyhävaaran rinteitä ylös tunsin voimakkaan yhteyden luontoon ja henkisen kasvun täyttymyksen - juhannuksestani ei vanhasta perspektiivistä ollut enää mitään kirjoittamista. Kehä on kiertynyt umpeen ja tasapaino löytynyt. Jäljelle jää kiitollisuus jokapäiväisestä mahdollisuudesta.

1495 pienessä Torzhekin kaupungissa Novgorodin alueella syntyi poika, joka sai kasteessa nimen Mitrofan. Kirkossa poika kuuli papin sanat : "Autuas on niiden elämän tie, jotka Jumalan johtamina erämaassa kilvoittelevat." Tämän jälkeen poika tunsi syvää tarvetta vetäytyä yksinäisyyteen erämaahan luonnon hiljaisuuteen. 
En mitenkään voi verrata itseäni tuohon poikaan, joka myöhempien vaiheidensa kautta tunnetaan paremmin nimellä Trifon Pyhittäjä, mutta tunnen itse samankaltaista tarvetta juosta yksin hiljaisessa erämaassa kuuntelemassa omaa Jumalaani.
Kun ultrajuoksun oppii viemään elämässään riittävän pitkälle, voi käyttää sitä puhdistamaan mieltä ja sielua kaikenlaisesta mustasta kurasta, joka aina välillä sotkee selvän suunnan. Siksi naulasin kirvoittimen puukatoksen kurkihirteen ruostumaan. Sitä ei täällä Lapissa tarvita. Erämaahan on lyhyt matka ja olen siitä hyvin onnellinen.

VIIKKOJEN 25. JA 26. HARJOITTELU

Ma- 17 km - 2.17. Erittäin raskaassa maastossa, ks. Garmin Connect Blogin oikeasta ylänurkasta.
Ti- 8 km - 52 min.
Ke- 8 km - 49 min. Räntäsade.
To- 8 km - 55 min.
Pe- Lepo / Kävelyä Kirsin kanssa.
La- 17 km - 2.26.
Su- Lepo
yhteensä 58 km - 7 tuntia ja 19 minuuttia

Ma- 6 km - 39 min.
Ti- Lepo
Ke- 9 km - 1.07.
To- Lepo
Pe- 9 km - 1.05. Helle.
La- Lepo
Su- 11 km - 1.09. Helle.
yhteensä 35 km - 4 tuntia

Vaihtelevaa raskasta maastojuoksua ja juoksemattomuutta raskaiden töiden ohessa.

Kuvan puru tulee sahasta, ei sahaajan päästä.

Valmis ja käytössä.

Kotiseuturetkellä Uuttuperän satamassa.

 
Luettua tai luvun alla :

Leif GW Persson- Pommimies ja hänen naisensa
Håkan Nesser- Kaalbringenin kurkunleikkaaja
Hennig Mankell- Viides Nainen
Selma Lagerlöf - Jerusalem

"Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden." (1 Tim. 2:4)

"Näin Jumalan unessani, ja Hänellä oli kahdet kasvot. Toiset sileät ja lempeät kuin äidin kasvot ja toiset kuin Saatanan kasvot."

(Nawal El Saadawin teoksesta Imaamin tuho, englannista suom. Leena Tamminen)