IHMINEN IHMISELLE

IVALO SARJA on yksi blogini sarjoista, se kertoo ajatuksista ja sattumuksista vakituisesti Lappiin etelästä muuttaneena eli havannoi olemistani sydämeni kodissa - Pohjoisessa.

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI-sarjan löydät blogin sivupalkista, se ei enää jatku ellei joku sitä kirjaksi kustanna.

IVALO SARJA, OSA 5 - IHMINEN IHMISELLE

Täynnä.

Olen juossut reilun tunnin. Ensin soiden poikki Palo-Pyhävaaralle ja sitten Pyhävaaralle. Ihastellut näkymää yli Nellimin kohti isoa Inaria. Paluumatkalla putosin lampareeseen turvepounulta jossakin Haapakuruun johtavalla rinteellä. Toinen kenkä on märkä mutta mitä sitten ? Pitäisikö elämän alustan olla keinotekoista asvalttia ja keinovaloissa keikistelyä. Luonto, se on osa meitä ja emme saa siitä koskaan tarpeeksemme. Me valitut. Me rauhan ymmärryksellä lyödyt, hitaiden internetyhteyksien ja viiden tv kanavan Lapin ihmiset.
Käännyn joen rantaan. Joki virtaa kivikossa piilotellen, oikeasti se on puro joka laskee Ylimmäiseen Santajärveen valuen siitä aina mutkien kautta Inarille asti. Nellimin harju jutaa oikealla puolellani. Juostessani harjun laelle koen ikiaikaisen yhteyden ohittaessani peuranpyyntikuopat. Täällä ei voi herpaantua vaan askeleeseen pitää keskittyä tai on kivikossa katollaan.
Yhtäkkiä maisema menee silmästä sisään. Pysähdyn, niistän nenän ja sammutan kellon. Jään seisomaan ja koen olevani yhtä ympäröivän luonnon kanssa.  On yksi niistä hetkistä joita en voi jakaa kenenkään kanssa. Ihmetys valtaa mielen. Asun oikeasti täällä, tässä maisemassa. Lappi on nyt kotini. Enää en ole täällä vain käymässä. 
Puistattaa kun muistelen etelän aikojani. Elämää herhiläispesässä. Miten ihmeessä jaksoin näinkin kauan ? Mieleeni juolahtaa ajatus, jonka äskettäin löysin. Se on Selma Lagerlöffin: 

"Luoja, anna sieluni kypsyä ennenkuin se korjataan." 

Lapissa ihminen on ihminen ihmiselle. Pitkien etäisyyksien ja harvalukuisen asutuksen luoma traditio ihmisen kohtaamisesta elää vielä. Ihminen otetaan vastaan omana itsenään. Rajaseudulla on totuttu monikulttuurisuuteen. Erinäköisiä ja etenkin erikielisiä ihmisiä on tullut ja mennyt. Kukin omalla asiallaan. Riippuen asian laadusta on autettu tai annettu olla omana itsenään. Mahtuuhan tänne, selkosille.
Rasismi-sana tuli myöhemmin. Kyllä Lapissakin rasismia on aivan kuten muuallakin. Lähtökohta kuitenkin on tasa-arvo. Syviäkin haavoja löytyy. Sodan jälkeiset asuttamiset ja valtion tukimarkat eivät kaikkien mielestä menneet oikein. Koskapa menisivät ? Aina jollakulla on paremmin ja se jolla on paremmin on yleensä ahkera ja aikaansaapa. Kieron puun kanssa tulee toimeen kirveellä mutta kiero ihminen ? Ei kirveelläkään.
Kalakateuden lavealla alttarilla edesmennyt isäni otti yhteen erään paikallisen kanssa aina kunnianloukkaussyytettä myöten. Asia kuitenkin sovittiin ja vieraita huoritellut häpeää tekoaan vieläkin. Oli rehdimpää sopia asia ilman käräjiä. Lieventävänä asianhaarana ei pidetty edes viinaa, se kun sotkee kaiken - myös järkimiesten touhut. Kuten olen ennenkin todennut : erämaata ja sen hiljaisuutta eivät kaikki kestä selvinpäin.

Suomessa luullaan lähtökohtaisesti hyvää ja uskotaan edelleen sinisilmäisesti järjestelmään ja esivaltaan. "Ennen ei tällaisista asioista tiedetty tai puhuttu." Lause on yksi tyhmimmistä mitä tiedän. Sivistys ja kulttuurinvaihto ei pelkästään lisää tietoa vaan tuo tuskallisesti esiin, että muuallakin maailma menee menojaan ja juuri mitään emme sille voi minne se menee.
34 päivää ennen kuin Martin Luther King sai Nobelin rauhanpalkinnon hän sai nimettömän kirjeen joka kehotti häntä tekemään itsemurhan. Myöhemmin saatiin selville että kirjeen oli lähettänyt FBI. Tässä esimerkki siitä miten valtio voi kohdella kansalaisiaan. Edessä nuollaan ja takana pyllistetään. Luuletteko että Suomen tulevaisuus on sininen ? Ajatteletteko että Suomessa media olisi vailla ohjailua ?

Kuten ystäväni Ari sanoi : "Pahuutta ei pois tästä maailmasta saada koskaan."

Ihmisenä olemista helpottaa kummasti jos on sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa. Lappi tarjoaa tähän paitsi tilaa myös rauhaa. Olemalla hieman syrjässä ja hieman kaukana kaikesta niin voi ehkä nähdä ja kokea hieman syvällisemmin. Edellyttäen että kokee tähän tarvetta.
Matkustaessani maailmalla näen kosolti epätasa-arvoa ja eriarvoisuutta. Kumpikaan näistä ei lähde rodusta saati ihonväristä vaan pelosta erilaisuutta kohtaan. Jos ihminen pelkää itseään ja sisintään, niin miten ihmeessä hän tulisi toimeen muiden kanssa ? Ei mitenkään.
Rasismi ja väkivalta ovat helppoja suojautumismekanismeja. Itse ei tarvitse muuttua kunhan muut muuttuvat. Ajanlaskun alusta ja myös paljon ennen sitä on ihmisellä ollut tarve ottaa kirves olalle ja kävellä katsomaan mistä se lastu ylävirtaan joutui.

"Luoja anna sieluni kysyä ennenkuin se korjataan."

Jatkaisin vielä.

Luoja, anna minun olla ihminen ihmiselle. 

Nellimin harjuja.

VIIKKO 24. HARJOITTELU

Ma-Ti- Lepo
Ke- 12 km 1.16.
To- 6 km - 44 min.
Pe- 8,5 km - 1.06.
La- 9 km - 1.06.
Su- Lepo

yhteensä 35,5 km - 4 tuntia ja 12 minuuttia. Lähes kaikki juoksu maastossa.

Illuusio siitä että olisin jotenkin juoksemisen orja on typerä. Kuten huomaatte osaan levätä kun siihen on tarve. Viikolla 23. juoksin selkeästi liian raskaita harjoituksia. Kuuden päivän juoksun palautumattomuus ja kotityöt lämpimässä kelissä tuntuivat sitten tällä viikolla. Standardi eli päivittäinen juokseminen saa siis odottaa.
Näihin kuuluisiin kotitöihin on kuulunut polttopuiden tekoa, vanhan rakennusmateriaalin lajittelua ja siirtoa paikasta toiseen, kasvimaan perustamista aitaamisineen, puukatoksen tekoa ja jokirannan perkausta. Sanalla sanoen oikein hyvää kuntopiiriä tai työsiirtolaa, itsehän olen valinnut...
Vaikeuksia elämääni aiheuttavat käsivarsien hermoratavauriot, jotka ovat peräisin yli 24 vuoden takaisista syöpähoidoista. Jos teen paljon töitä käsilläni, esimerkiksi rakentamista, saan palata öisin puutuneiden ja särkevien käsivarsien myötä kauas muistoihin syöpäosastolle. Särky on kuitenkin pieni hinta elämästä, joten teen mitä pystyn ja osaan niin kauan kun se on mielekästä.

Jos joku näistä hirsihommista jotain ymmärtää niin nämä valitettavasti ovat seisoneet pukeilla kuorimatta monta vuotta. Toukka tollero on tehnyt tuhojaan mutta pihkapuussa oli senverran kovaa sydänpuuta että kannatti vielä askarrella. Syy puiden pukeilla seisottamiseen lienee isällä ollut sekä terveydellinen että toisaalta koskenkorvallinen mutta helppo on minun hyvistä lähtökohdista muuten jatkaa - mutta vain oman tarpeen mukaan.

Kirsin kasvimaa. Pohjoisessa kun ollaan niin porot pysyvät aidan ulkopuolella mutta hiihtovalmius on oltava.

Minulta usein kysytään olenko nähnyt karhua lenkeilläni. Pihassa niitä on seitsemän joista tässä kuusi. Lenkeillä ei ole niin väliäkään nähdä...

VIIME AIKOINA LUETTUA :

Lars Kepler - Playground, ensimmäinen Kepler joka on mielestäni ihan täyttä paskaa ja väkisin tehty.

Stefan Tegenfalk - Koston vanki, mielenkiintoinen kirjoittaja.

Kirjallisuudenhistoria-kirjaa vuodelta 1935, joskus edes internet ei riitä...

Raamattua. 

ON SE ILIMOJA PIJELLY

Meillä Nellimissä kesäkuu on ollut kuiva. Juostessani Mutajärven rantaa jäkälä rahisee jalan alla. Viime yönä ja tänään sitten saatiin sade. Kohta saadaan vihta. Tai vasta. Kullerot alkavat kukkia kotirannassa ja lakka - se kukkii, mutta missä ? Ähäpäs, en kerro.

Jokirantaa kotipihasta.

AJATUKSIA - VIDEOITA HARJOITUSMAASTOISTANI

 

Jos haluat katsoa videot parempilaatuisena löydät ne täältä.

Niille jotka lukevat blogiani ensikertaa annan vinkiksi tutustua myös otteita pöytälaatikostani-sarjaan. Tämä löytyy oikealta sivupalkista. Tämä sarja on osa kirjoittamatonta kirjaa jolle kaipaan kustantajaa.

VIIKKO 23. HARJOITTELU

Ma- Lepo
Ti- 12,5 km - 1.30
Ke- 12 km - 1.33
To- 6 km - 42 min.
Pe- Lepo
La- 12,5 km - 1.37
Su- 14 km - 1.52

yhteensä 57 km  7  tuntia ja 14  minuuttia, pääosin maastossa

STANDARDIA ETSIMÄSSÄ

Jos pitäisi antaa aloittelevalle ultrajuoksijalle tärkeimmät ohjeet taipaleelle niin ne ovat : jatkuvuus ja säännöllisyys, syö hyvin ja nuku riittävästi. Ja lopuksi kaikkein tärkein : pidä homma mahdollisimman yksinkertaisena.
Vielä kun itse muistaisi nuo kaikki arjessaan. Kuuden päivän juoksun kilpailurasituksen ja Lapin hirvittävän helteen nöyrryttämänä olen ollut pakotettu etsimään uudelleen standardia eli päivittäistä, kehittävää harjoitusannosta.
Yllättäen pääsi unohtumaan mitä vauhti maastossa on kun palasin maantieltä poluille. Tykkään harjoitella luonnossa ja juoksen usein aivan liian kovaa. Lauantaina löysin oikeansuuntaisen rytmin mutta standardi on edelleen aivan liian matalalla ajallisesti.
Yritän suunnata takaisin päivittäiseen juoksemiseen ja puolentoistatunnin päiväannokseen - noin aluksi. Mutta maltilla.

LUKIJAKYSYMYS :

Lukija kysyi juoksukengistäni. 

Viimeiset pari vuotta olen juossut maantiellä Hokan tuotteilla, pääosin Cliftoneilla. Olen kyllästynyt Hokan juoksutuntumaan, eritoten maastomalleissa.
Pyrkimys on kehittää askelta, varsinkin kuuden päivän juoksuun, vapaampaan suuntaan. Tätä varten ajan sisään Nike Free RN Distancen ja Altran kaltaisia kenkiä, jotka mahdollistavat nopeaa askelkontaktia ja hyvää varvastyöntöä eli luonnollisempaa juoksemista.
Maastossa tykkään juosta Salomon Fellraisereilla. Niitä on kahdet eri kokoiset, isommat mahdollistavat jalan turpoamisen pitkillä taipaleilla, kuten esimerkiksi syksyllä Nivalan PUFFISSA. Fellraiser pitää hyvin, tyhjenee vedestä ja suojaa kivikossa. Hintakin on kohtuullinen. 
En ole päässyt koittamaan La Sportivan kenkiä mutta kiinnostusta olisi. En tykkää ostaa sikaa säkissä netistä, joten tämä hiukan rajoittaa valikoimaa.
Nastakenkinä ovat Asicsin Gel-Fujisetsu 2. Nämä ovat lämpimät ja pitävät mutta nykyisin vähällä käytöllä täällä Lapissa.
Lisäksi käytän vaihtelevasti Merrellin Bare Accessia tai Trail Glovea jalkojen toivuttamiseen lyhyillä saunalenkeillä.
 

KEVÄT TULVII

Istun Kotalan tuvan keittiössä ja juon kahvia hitaasti. Seuraan ikkunasta ainakin sadan linnun parvea joka pölähtelee kotipihalla maasta lintulaudalle ja liiterin välistä Isä-Paavon kauniisti harventamiin mäntyihin kotien vierelle. Tavanomaisten tiaisten ja punatulkkujen lisäksi on järri- ja viherpeippoa,urpiaista,vihervarpusta ja tavallista varpusta. 
Aiemmin tilhet kävivät tutkimassa ylivuotiset marjat varvuista ja katajista. Erotan käpylinnun tukevan olemuksen takaa häivähdyksen tundraurpiaisesta mutta se sekoittuu keltasirkkujen lentonäytökseen joten lajimääritys ei ole varma.
Olen palannut kotiin. Yli kuusi viikkoa poissa Pohjoisesta. Lumi on melkein kaikki jo sulanut ja selkäni takana tuvan olohuoneen puolen ikkunoista voi kotijoen tulvassa nähdä allien,tukkasotkien ja telkkien seurana uivelon majesteetillisen hiustupsun keikkuvan virrassa muita ylempänä. Vanha Hämeen suosikkini rantasipi ilahduttaa olemassaolollaan ja ruohikossa on jänkäkurppa piilossa kuovista nyt puhumattakaan.
Ajatus on levollinen. On hätkähdyttävää miten asuminen Pohjoisessa minuun vaikuttaa. Olen kokenut pitkien ultrajuoksujen jälkeistä stressiä etelässä ja kun nyt vertaan oloani aiemmin koettuun täällä kaukana, niin tunnen päivä päivältä palaavani elävien kirjoihin henkisesti jotenkin kumman helposti.
Aivan kuten muuttolinnut palasin ennen aina vähintään kerran vuodessa, useimmiten syksyllä, Pohjoiseen. Nyt minulla on onneksi mahdollisuus asua ja harjoitella täällä suurimman osan vuodesta.

Muuttaessani Nellimiin joku saattoi pitää valintaa ultrajuoksijalle omituisena jos ajatellaan harjoitusolosuhteita. Todellisuudessa asun paratiisissa tämän asian suhteen. Talvella on toki kylmä mutta harvoin liukasta jäätä. Sulanmaan aikana todellisuus olosuhteista kulkijalle sitten vasta valkenee.
Vain 300 metrin päässä kotoani alkaa valaistu ja erittäin raskas hiekka- ja purupintainen kuntorata, joka kuitenkin on suhteellisen juostava. Tältä radalta pois poiketen alkaa kymmenien kilometrien polku- ja metsätieverkosto. 
Alle neljän kilometrin juoksun jälkeen kodista olen jo kahdensadan nousumetrin jälkeen korkealla vaaroilla. Yhdistelemällä vanhoja kulkukeinoja täällä saa loputtomasti vaihtelua harjoitteluunsa ellei sitten halua jyrätä pelkkää hiekkatietä.
Maasto on tarvittaessa raskasta suota tai kivikkoa, tarvittaessa helppoa kovaa kangasta. Polut vaihtelevat liejusta nautittavaan neulaspolkuun ja Haapakurussa pääsee jo tasapainoilemaan kallioille.
Olen aina motivoitunut tasaisen asvaltin sijasta hakemaan voimaa ja luontoelämyksiä maastossa juosten. Monipäiväjuoksujen raatelevan tasaisuuden jälkeen on nautinto juosta yhdessä luonnon kanssa yhtä ollen.

Tämän blogin lopussa on juoksuvideoita Palo-Pyhävaaran lenkistäni. Kahdeksan kilometriä maastossa täällä vastaa hyvinkin parinkymmenen kilometrin tasaista maantielenkkiä. Lisäksi jalkojen hermotukset ja voimaominaisuudet kehittyvät huomattavasti paremmin kuin pelkkää tasamaata tallatessa.
Tunnen kansainvälisiä monipäiväjuoksijoita kisakokemusteni perusteella. Useimmat heistä pitävät maastoharjoittelua erittäin tärkeänä osana valmistautuessaan täysin tasaisilla reiteillä käytäviin kilpailuihin. Tämä juontaa juurensa siitä että ultrajuoksussa onnistuakseen juoksija tarvitsee hirvittävästi voimaa kyetäkseen väsymysten huipulla raahautumaan loppuun asti. Toki askel on ennen kilpailua hiottava matalan säästäväksi pitkillä lenkeillä mutta tähän riittää muutama kuukausi ennen h-hetkeä.

Unkarin juoksun lähdöstä on tasan kuukausi. Olen toipunut päällisin puolin mutta tunnelma on että elimistöni ei ole tällä hetkellä kovin vastaanottavainen. Ravinnon ja levon tarve on edelleen normaalia suurempi mutta tiedän kokemuksesta että kummankaan kanssa ei pidä liiotella.
Näillä rennon rakentavilla välikausilla juon jonkinverran enemmän alkoholia kuin normaalisti. Läpi vuoden juon muutaman kerran kuussa kolme sormenleveyttä viskiä jäillä ja talvella konjakkia. Saunassa mietoa siideriä tai olutta, useimmiten alkoholitonta. Viiniä juon nykyisin harrastemielessä ruuan kanssa ja joskus muutenkin. Kuitenkin mitä enemmän harjoittelen sitä vähemmän maistuu. Liikakäyttö ei minulta onnistu - lapsuuteni kokemusten perusteella minuun on sisäänrakennettu antabus.

PUF Nivala 171 kilometriä polkua on seuraava kilpailuni. Kukaan ei ole koskaan kyennyt kiertämään kyseistä reittiä kolmasti ympäri. Edes kilpailun sielu Onni Vähäaho ei ole juossut kahdesti reittiä yhtämittaa ympäri vaikka juoksi tämänvuoden Karhunkierroksella 84 kilometrin kilpailussa erinomaisesti. 
Olen juossut PUFFIN reitin Onnin ja muiden kanssa harjoitteluna kerran ympäri ja voin vakuuttaa että on yhtä perkelettä kiertää kolmasti yhtämittaa tämä suomipolku 36 tunnin aikarajoituksella.
PUFFIN pehmeät suot vievät voimat, polveileva, sahaava polku jyystää nivelet ja jänteet kappaleiksi. Äkkiäkatsoen lähes tasainen metsäreitti ei vaikuta kovin kummoiselta. Kaikille niille jotka ovat juosseet vuorilla ja tuntureilla pitkään on selvää että avarassa maisemassa etenemistä on henkisesti helpompi hallita kun edes aina välillä näkee mitä on odotettavissa.
PUFFIN umpimetsä taas alkaa jossain vaiheessa käymään hermoille kun alusta pitkospuineen ja ojanpenkkoineen rikkoo rytmiä jatkuvasti. Väsymyksen kasvaessa housut kastuvat tuolla reitillä helposti haaroista ja korvessa on turha yksin apua huutaa.
Omalla kohdallani ei ole minkäänlaista epäselvyyttä että en normaalitilassa pystyisi kiertämään 36 tunnissa PUFFIA kolmasti. Nyt perhosia on vatsassa koska tiedän kuuden päivän juoksun vaativan veronsa tavallista pidempään. Juoksin kilpailun normaalia puolet vähemmällä harjoituksella. Olen siis kuluttanut itseäni varsin paljon. Mutta kuten aina, tulen yrittämään parhaani syksyllä itse kilpailussa kuten sitä edeltävässä harjoittelussanikin.


VIIKKO 22.

Ma - Ti - Lepo
Ke- 5 km - 38 min.
To- Lepo
Pe- Maastojuoksia Palo-Pyhävaaralle 8 km - 1.06.
La- Kuten eilen mutta hieman eri reitilla 8 km - 1.10- Videoita lenkistä blogin lopussa.
Su- Palauttavaa 8 km - 56 min.
yhteensä 29 km - 3 tuntia ja 50 minuuttia, noususummat näet blogin yläkulman Garmin-linkistä.

TOUKOKUUN SUMMAUS

Juoksua 534 km - 6- päivän kilpailussa 144 tuntia ja lisäksi 6 tuntia ja 58 minuuttia.

ALLA PALO-PYHÄVAARA SIINTÄÄ JÄRVEN TAKAA PARIN KILOMETRIN PÄÄSSÄ - JATKONA VIDEOT NOUSUSTA JA PALUUSTA

 LOPUKSI TAIDETTA SALAATTIKERHOLLE JALAN ALLE

PUF 2017

ONNI VÄHÄAHON BLOGI