JA JOSSAIN SOI HILJAA ...

Ihminen älä sinä hermostu / ihmettele vaan
Ota vastaan kiitellen / mitä ylhäältä annetaan          (Martti Jurva)

JA JOSSAIN SOI HILJAA ...


Koskaan ei ole ollut näin vaikeaa olla juoksematta. Ei koskaan.
Pystyisin kyllä juoksemaan enemmänkin mutta jossain taustalla varoituksen kello soi hiljaa. Kuten niin monesti aiemmin itsestään kovin suurta numeroa tekemättä se soi vaimeasti. Ikäänkuin olettaen että ääni kuuluu.
Tunnelma on erikoisen kaksijakoinen. Keho ja jalat etenkin kaipaavat juoksua fyysisesti. Keho toimiakseen normaalisti ja jalat palautuakseen.
Mieli kaipaa juoksua kun ei juokse. Mutta kun lähden juoksemaan jossain soi siis hiljaa. Ei tunnu oikealta juosta. Ristiriita mielen ja kehon kanssa on ilmeinen. Kolmiyhteys jalat, sydän ja pää rakoilee.
Vanhana teuraseläimenä ja joidenkin kuvaamana konkarina - mitä muuten en koe oikeasti olevani - minun pitäisi siis hallita tämä. Minun siis pitäisi käydä rakentava keskustelu mieleni kanssa. Ehkäpä pitäisi irtautua kehostaan kuten eräs maailman tunnetuin kreikkalainen ultrajuoksija ja tutkailla kuihtuvan miehen menoa ?
Koska kohtalotovereita ja yleensä lukijoitani tuntuu kiinnostavan kuinka koville ottaa 6-päivän juoksu ja siitä toipuminen niin koetan kuvata asiaa myös numeroina. Jos tarkastelen oloani ja jalkojeni tunnelmaa niin normaalisti saan (joudun) juoksemaan noin 80 kilometriä ennenkuin jalkani ovat yhtä väsyneet kuin nyt. Ainoa ero on että ne ovat kokoajan yhtä väsyneet. Siis jatkuvasti. Palautumista ei ole. Ei lainkaan. Toisaalta jokin 5 -6 kilometrin juoksu ei muuta oloa miksikään - lisääkään en koe väsyväni.
Sensijaan 6-päivän juoksun palautuminen on varmasti alkanut. Kivut kertovat korjausprosessien käynnistyneen. Tätä kirjoittaessani olen käynyt kaksi kertaa lenkillä kisan päättymisen jälkeen. Kotiinpalattuani odottivat paitsi yrityksen paperityöt ja 30 maksamatonta laskua myös ruohonleikkuu, ikkunanpesu, terassin kesäkuntoon laitto, perunanistutus ja niin edelleen. Lenkit ja pihaliikunta ovat ikäänkuin käyttäneet kehoa hitaalla tempolla ja aineenvaihdunta vilkastuu. 
Ruoka ja uni maittavat. Keho on rehellisesti sanoen täydessä katastrofissa hivenaineiden ja muiden tasapainojensa kanssa. Paino on alkanut laskea taas. Nämä ovat omia tuntemuksia, lukuunottamatta vaakaa muita numerotietoja vaikkapa verikokeista ei ole. Päällimmäisena on kuitenkin hallinnassa oleva tunnelma - kyllä tämä tästä. Yleisvointi on siis hyvä ellei erinomainenkin.
Vaikka kirjoitankin avoimesti jätän tällä kertaa jotakin myös kertomatta. Vain Kirsi on päässyt näkemään kilpailun loputtua seuraavan aamun ja epätoivon syvyyden kun ei radalta pääse pois. Enkä sieltä pääsekään pois vielä pitkään aikaan. Tuskin koskaan kokonaan. Onneksi.

TASAPÄISTÄJILTÄ KIELLETTY

Aikaa on ja oleilun sivussa olen ehtinyt lukea paitsi raamattua ja muuta kirjallisuutta, myös nettiä. Seuraamieni blogien rikkaus onkin juuri niiden kautta käsiksi pääsy uusiin tarinoihin.
Erään nuoren juoksijan blogia lukiessani hämmästyin yhden tekstin kommenteista. Hänelle oli sanottu lääkärien taholta että ihmistä ei ole tehty juoksemaan pitkiä matkoja. Siis ylipitkiä tai järjettömiä matkoja.
Kuten olen todennut aiemminkin että mitä järjettömämpi matka sitä järjellisempi pitää olla siitä selviytyäkseen.
Miksi sitten pitää selviytyä ? Miksi ylipäätään pitää juosta ? En nyt lähde tässä kirjoittamaan ihmisen historiasta mutta lakonisesti totean että ellemme olisi nousseet kahdelle jalalle emmekä jossain vaiheessa olisi juosseet niin meitä tuskin olisi lainkaan olemassa.
Kiinnostavaa on että vieläkin Suomessa yritetään tasapäistää kaikki. Eikö ihminen saisi valita elämäänsä toisenlaista kulkua ? Pitäisikö kaikkien vaan tehdä aina työtä 8 tuntia päivässä ja lopulta jäädä eläkkeelle näännytettynä vailla harrastuksia tai rikasta elämänsisältöä. 
Jos joku haluaa olla luonnon kanssa yhtä ja kohtuullistaa töitään ja tekemisiään, mitata elämänsä arvoja muulla kuin rahalla niin se hänelle suotakoon. Useimmiten juuri näiden ihmisten elämästä ei jää jäljelle patsaita eikä pytinkejä mutta sensijaan heidät muistetaan lämminsydämisinä ja erikoisina persoonina jotka tuottivat hyvää oloa ja positiivisia kokemuksia muille ympärillään. Vieläkö vaaditaan muuta ?
Eli mitäpä jos antaisitte meidän juosta. Jos ette pysy perässä niin meillä on kyllä aikaa pysähtyä kuuntelemaan. Ja sitten jatkamme juoksua - elämmehän vain kerran.

Monet sairaudet, vaikkapa sydämen läppävika, pahenevat makaamallakin. Ajan voi siis käyttää hyödyksi. Sammakoita ei suustaan kannata päästää - ei lääkärin eikä poliitikon - vaikka päämääränä on elämän suojelu tai kollektiivinen yhteiskuntavastuu niin elämänsä voi elää vain kerran. On oma valinta mitä elämällään tekee.

KOTONA

"Kotona" paluumatkallakin, Liettuan Kaunasissa leirintäalueella.

26 päivän ja yli 4500 ajokilometrin - ai niin ja 545 juoksukilometrin - jälkeen olen kotona. Matkailuauto on toinen kotini mutta Hämeenkyrön Käpykolo on silti "oikeampi" koti.
Sytyttäessäni saunanpesää perjantaiyöllä totesin ettei Suomen keväisen vihreyden ja kotirannan tuoksuja saunan savuineen voita mikään.
Kuuden päivän juoksun jälkeen suuntasimme Budapestiin ja valuimme sieltä hiljakseen kotiin. Viro - Latvia - Liettua - Puola - Tsekki - Slovakia - Unkari. Paljon tuli nähtyä ja koettua. Myöhemmin kirjoitan blogiini leirintäalueista joilla vierailimme ja matkailuautoilusta noissa maissa muutenkin.

Usein ultrajuoksujen jälkeen kehon tilat sekä fyysisesti että psyykkisesti ailahtelevat melkoisesti. Elimistö koittaa palautua kokemuksesta kokonaisuutena. Tämä ei onnistu minun kohdallani ollenkaan vaan mieuluimmin jaan palautumisen aina reilusti kahtia - kehon ja mielen palautumiseen siis.
Tänään sunnuntaina kävin juoksemassa viisi kilometriä hiekkatiellä. Mitään ihmeellisiä kipuja ei ollut. On vain tasainen väsymys. Jaloista pienet lihakset ovat tuhoutuneet ja isot täynnä mikrovaurioita. Kuitenkin jalkani ovat olleet huomattavasti vähemmän elastiset ja enemmän kipeät esimerkiksi 48-tunnin juoksun jälkeen eli harjoitus on siis tehnyt tehtävänsä.
Mielen palautuminen onkin sitten paljon mielenkiintoisempaa. Mielestäni sen ei tarvitsekaan palautua. Päinvastoin toivon että se jää juuri tällaiseksi kuin se nyt on. Mieli on rauhallinen ja kiitollinen. Varmuus ja itseluottamus ovat asettuneet aivan uudelle tasolle. Nöyryys on päällimmäinen tunne. Egolla ei ole näissä juoksuissa mitään sijaa. 
Kuuden päivän juoksun kokemukseni on kokonaisvaltainen. Jos joku kysyy kannattiko niin ehdottomasti ! Siksi valtavan syvän kokemuksen kautta mahdollisuuden henkiseen kasvuun yhtämittainen taival päivästä toiseen antaa.
Edelliseen blogipostaukseeni oli kommentoitu ilahduttavan paljon. Kiitos kaikille myötäelämisestä. Vaikka harjoittelenkin pääosin yksin, olen radalla yksin ja teen asiat pääosin yksin en silti pystyisi tähän yksin. Olen sanomattoman kiitollinen kaikille minua tukeneille ja minuun uskoneille ihmisille - ketään erikseen esiin nostamatta.
Edellisestä blogipostauksesta on luettavissa varsin selkeästi myös muunlaista kiitollisuutta. Usko ja kiitollisuus Herraan ei ainakaan kilometrejä vähennä. Kilpailussa Peter, joka oli menettänyt vaimonsa Jutan syövälle viime vuonna, kuvasi uskoa mielentilaksi. On sanoinkuvaamattoman rohkeata tulla juoksemaan samalle reitille missä viimevuonna juostiin Jutan "viimeinen" kierros. Ilman uskoa tämä ei onnistu mitenkään. Itse lisäisin mielentilaan myös mielenrauhan ja pohjan hyvään arkeen. Iloa unohtamatta.

Levähdyshetki kuninkaiden entisillä  metsästysmailla Budapestin suurimmassa puistossa, joka on rakennettu 1800-luvulla englantilaiseksi puutarhaksi. 

KOKEMUKSIANI EMU 6 DAY RACE ULTRAMARATHON KILPAILUN JÄRJESTELYISTÄ

6-päivän kilpailu järjestetään Unkarissa Balatonjärven rannalla sijaitsevan Balatonfured- nimisellä leirintäalueella Tihanyn niemimaan kupeessa. Tihanyn niemimaalla on korkeuseroja ja metsäpolkuja. Leirintäalueelta sinne johtaa erillinen pyörätie joten keväisenä harjoittelupaikkanakaan alue ei ole ollenkaan hassumpi. Tätä tukee hintataso ja ihmisten ystävällisyys.
Leirintäalue on leirintämatkailun näkökulmasta huippuluokkaa ja todella iso. Alueella on ainakin kolme ravintolaa ja heti alueen ulkopuolella kävelymatkan päässä kauppoja kuten spar ja tesco. Jos juoksija ottaa perhettään mukaan on alueella kyllä tekemistä ja lisämajoitukseen on mahdollisuuksia. Eri asia on sitten onko kuuden päivän kisa kaikilta osiltaan perheelle sopivaa katsottavaa, aina kaikilla ei ole kivaa kun isistä tai äidistä otetaan kaikki irti.
Paikalle matkustaa kätevästi lentämällä ensin suoraan Budapestiin ja sieltä junalla Balatonfuhredille. Järjestäjät hakevat kilpailijat mielellään asemalta kilpailupaikalle kunhan ilmoittaa saapumisensa ajankohdan ajoissa.
Kilpailun majoitus on toteutettu muutaman metrin päässä juoksureitistä sijaitsevissa mökeissä. Mökeissä on kaksi makuuhuonetta ja tupakeittiön tyyppinen oleskelutila sohvineen. Keittiö on varusteltu eli kahvinkeitin, mikro, jääkaappi ja liesi siis löytyy. Hanavesi on juotavaa - tosin kalkkipitoista.
Mökissä on erillinen wc ja suihkukaapilla varustettu kylppäri, johon ei mahdu varusteita kuivamaan eikä siellä mikään kuiva muutenkaan. Sensijaan mökin takana on pieni terassi jossa on kuivaustelineelle hyvä paikka. Myös mökin etupuolelle voi viritellä naruja. Puitakin on mutta epätoivo kilpailun aikana tuskin on niin suuri että kaulasilmukkaan on tarvetta. Ja jos onkin niin paikalla on vertaistukea juoksemassa eli henkiseen nousuun on mahdollisuus vaikka ei kulkisikaan minuutilleen suunnitellussa tahdissa.
Mökissä ei ole minkäänlaista lämmitystä. Kylmällä kelillä kivilattia on jäätävä ja kylmä tulee varmasti nukkuessa ellei ole varustautunut lämpimillä vaatteilla. Kahdenhengen makuuhuoneet ovat ahtaita mutta sopu antaa sijaa vaatien kuitenkin hieman järjestelmällisyyttä kilpailun ollessa kiivaimmillaan käynnissä. Joku tässäkohtaa toteaa että ei sinne nukkumaan mennä - sitten vaan monoa jonoon jos se on niin helppoa. Puhetta on maailma täysi, tekoja sitten hieman vähemmän.
Mökistä Balatoniin on vain noin 40 metriä eli uimaankin pääsee. Balaton ei ole mikä tahansa lätäkkö vaan Unkarin keväisen vaihtelevan sään oikutellessa myrsky pyyhkii pitkin järveä ja vie varmasti kaiken irtaimen mennessään - myös juoksijan... Kisavarustukseen on siis syytä varata talvijuoksukamat ettei itku tule liian aikaisessa vaiheessa. Itku tulee jokatapauksessa mutta se vaan piristää ja luo mahdollisuuksia kasvulle ihmisenä.
Kisareitti on asvalttia. Asvaltti on leirintäalueelle tarkoitettua ajoväyläasvalttia eli se ei ole niin kovaa kuin kotimainen tie. Pinta on osin myös erittäin sileä ja sateella hieman liukas. Reitillä on kahdeksan melko suorakulmaista mutkaa. Reitti on muovinauhoin merkitty ja suljettu ulkopuolisilta. Kisarauhan takaa leirintäalueen aita ja alueen ympärivuorokautinen valvonta eli tavaraa ei katoa vaikka ovet ovat auki yötäpäivää. Reitillä on jonkinverran puita luomassa varjoa mutta kuumaa on 30 asteen helteen osuessa kohdalle varmasti, myös jalkapohjissa. Yövalaistus on kohtuullinen ja järjestäjät lisäävät valoja yön tiimellykseen.
Järjestäjien huolto on melko kattava. Hieman vuosittain juoksijamäärästä riippuen vaihtelee mitä kaikkea on tarjolla. Ruoka on ultrajuoksijalle sopivaa ja hyvin sulavaa ja se tarjoillaan mukaanotettavassa muodossa kohtuullisen tasaisesti ajallaan. Aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapalaa. Joskus tulee välilläkin jäätelöä ja lättyjä tai muuta mukavaa. Jopa vitamiinejakin on pöydässä tabletteina nautittavaksi.
Omasta mielestäni kisaa ei kuitenkaan millään pysty juoksemaan laadukkaasti läpi ilman omaa lisätarjoilua. Asia korostuu jos sattuu olemaan laktoosi-intolerantti kuten minä. Vatsavaivojen torjumiseksi on syytä nauttia ainakin maitohappobakteereja. Ottamaasi hilloleipää on saattanut hipaista pesemätön käsi...
Kuuden päivän taistossa on syytä nauttia nestemäistä energiaa ja omien mieltymysten mukaista lisäruokaa. Keho on riittävän kovilla muutenkin. Spartalaisuus ei tuo korkeampaa kruunua tässä asiassa.  Läheisistä kaupoista saa kaiken tarvitsemansa, myös laktoositonta maitoa. Hintataso ruualla Unkarissa on erittäin kohtuullinen. Suomalainen kauppa on suoranaista ryöstöä siihen verrattuna. Sparissa voi muuten maksaa euroilla luottokorttien lisäksi.
Kokonaisuudessaan järjestäjien toiminta on enemmän kuin kiitettävää. He todella tekevät kaikkensa juoksijan eteen. Kannustus ja huolenpito on lämminhenkistä vaikka yhteistä kieltä (englanti ja saksa) ei aina täydellisesti löydykään. Kisan hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan. Huomioitavaa on että majoitus on varattu kahdeksaksi päiväksi.
Palkintojenjaon jälkeen on ruokaa ja palinkaa. Kuka sitten on siinä kunnossa että palinka kelpaa. Palinka siis on paikallinen pontikka  jonka sokeripitoisuus on vähäinen. Aine on oivallista ketunmyrkkyäkin...

Kirsi on keittänyt kahvit valmiiksi mökkiin mutta herrat vaan juoksevat ja juoksevat...

Pieni hetki hiljaa...

VIIKKO 21.

Ma-La - Lepoa ja turismia.
Su - 5 km - 38 min. "Lenkin" päälle juoksin sukkasillani nurmikolla ja pihahiekalla  tovin.
Yht. siis 5 km - 38 min.

Toukokuu sujuu ylimenokautena loppuun. Saatan paistaa  makkaran ja juoda 1/3 oluttölkistä, Kirsi juonee loput.
Kesä- ja heinäkuussa olisi tarkoitus kuntoutua pikkuhiljaa ja elokuussa aloitan harjoittelun seuraavaa taivalta varten. Mikä taival on se julkistetaan sitten elokuun alussa tässä blogissa.
Kuitenkin kaikki palautumisen ehdoilla, tilanne on minulle uusi ja siksi se onkin mukavaa !

MITÄ JÄLJELLE JÄÄ ?

"Nuorukaiset väsyvät ja uupuvat, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat, mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman.

He kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy."

-Jesaja 40 : 30-31

Keskustelu yön pimeydessä :

-Is everything okay ? (Pasi Koskinen)
-It is not a six day race when everything is okay. (Wolfgang Schwerk)

Tuulee. Raivoisa tuuli tarttuu minuun. Hidastan hämärään mutkaan ennen kierroksen täyttymistä. Maassa reitin poikki on rautainen liukas viemäriritilä. Pieni suora, käännös ja juoksen maton yli. Piippaus ja kierros. Kuka tietää monesko.
Kaikki mitä edellisellä kierroksella oli huoltopöydällä on nyt maassa oksien seassa. Juoksen voileipien yli ja katselen reitin sivussa pääsuoralla kaatuneita tuoleja ja pöytiä.
Hidastan omalle pöydälleni ja juon pullosta. Yön synkkä pimeys uhkaa valojen ulkopuolelta. Kilpailua johtava Wolfgang Schwerk lipuu ohitseni äänettömästi. Hän kääntää päätään vain aavistuksen verran ja hymyilee.
Päivällä kun juoksurytmimme on sattunut hetkittäin sopimaan yhteen olemme puhuneet pitkään elämästä ja ultrajuoksusta samalla taivaltaen kilometrejä. Minä ensimmäisessä kuuden päivän kilpailussani olen joutunut pitämään taukoja enemmän kuin mestari. Hänellä on aina ollut aikaa hidastaa hieman. Yhteenkuuluvaisuuden tunne on kilpailijoiden välillä vahva. Monta mieltä yhdessä on voimakkaampia kuin yksi.
Lähden juoksemaan. Käännyn mutkasta. Suoralla tuuli raivostuu. Näen Wolfgangin selän kahdenkymmenen metrin päässä. Nojaamme molemmat eteenpäin pysyäksemme pystyssä. Kello lähentelee puoltayötä. Olen tehnyt matkaa vain pienin lepotauoin koko päivän. Aika on menettänyt merkityksensä. Aivot ovat useita päiviä sitten esittäneet vastalauseensa rasituksesta ja jääneet odottamaan. Juoksen melkein kuin transsissa. Mieli on tyhjä.
Tuuli ei hellitä. Näkökenttä kapenee. Keskityn. On vain suora ja juoksu. Matala askel on väsynyt. Päivä on päättymässä. On pakko kohta mennä nukkumaan tai matka ei jatku seuraavana päivänä.
Juuri tuolla suoralla juoksen ensimmäisen kerran elämässäni ulos itsestäni. Kierrokselle jää tyhjä kuori juoksemaan. Sielu pakenee hetkeksi.
Olen aina haaveillut juoksevani tyhjään valoisaan tilaan yksin askelteni kanssa. Tämä tila on nyt musta ja kylmä. Luotaantyöntävä. En tunne mitään. On hiljaista.
Hidastan taas hieman seuraavaan mutkaan. Asvaltti on hieman liukas. Tuuli keikuttaa. Huomaan katselevani taivaalle. Äkkiä tajuan, että on äitienpäivä. Tai oli. Paleltaa.
Jälleen mutka. Nyt olen hereillä. Tai nukuinko. Nukuinko juostessani.
Taas mutka ja uusi suora. Katselen taivaalle. Nyt jos koskaan, Herra, anna voimaa. En ole ainoa täällä, joka rukoilee juostessaan. Nämä kilpailut kitkevät ylpeyden pois. Ne lyövät uhon maan tasalle. Suunnitelmat sortuvat. Liike lakkaa.
Käännyn jälleen. Ulkovalot loistavat. Tämä suora on liukas ja epätasainen paikoittain. Täällä selviävät vain sopeutujat. Perkeleillä ei pääse montaa kilometriä. On nöyrryttävä. On maltettava. Vasta lopussa lasketaan kuka meni kauas ja kenen kanssa.
Taas ritilällä. Hidastus ja oikeaan. Monta sataa kertaa sama möykky saman jalan alla. Sattuu. Energia on loppunut. Vaikka mitä ottaisi niin uupuu. Matto piippaa jälleen. Huoltopöytää on korjattu. Eteenpäin.
Saavun omalle pöydälleni ja katson kelloa. Riittää. Pysähdyn. Horjun mökkiin sisään. Istun matalalle sängylle. Kirsi on tehnyt palautusjuoman valmiiksi. Suihku. Ruokaa. Nukkumaan hetkeksi.
Vielä kaksi päivää juostavaa. Mitä jäljelle jää ? Miten ikinä pääsen pois radalta ? Ennen unen tuloa tiedän viimein vastauksen. Voin juosta rajattoman monta päivää peräkkäin, jos ei tarvitse kerätä ihan näin paljon kilometrejä päivittäin. Jos ei tarvitse tehdä muuta kuin juosta, syödä ja nukkua. Aina vaan, ikuisesti. Ikuisesti kunnes jokin hajoaa. Jalka tai pää. Sydän. Mutta yksi ei hajoa. Ei katoa koskaan. Se jää jäljelle. Se on usko.
Ajalla ja kilometreillä ei ole mitään merkitystä. Vain matkalla on.

Juoksen kahville. Kirsi on keittänyt. Aku istuu jo tyytyväisenä huoltopöytämme vieressä ja syö keksiä.
Katson pöytää ja painun samantien sisälle. Palaan marmeladipurkin kanssa. Rojahdan tuoliin ja potkaisen löysästi nauhoitetut juoksukengät pois.
-Laitatko sitä jalkoihin, kysyy Aku vakavalla naamalla.
Viriää erittäin syvällinen keskustelu minne kaikkialle marmeladia voisi laittaa. Tai yleensä mitä mihinkin voi laittaa.
Juomme kahvia auringossa.
-Pitäisiköhän teidän juosta välillä, kysyy Kirsi.
Katsomme Akun kanssa toisiamme vakavina, nousemme ja lähdemme matkaan.
Ollaan Unkarissa 6-päivän juoksukilpailussa. Marmeladi on hyvää.

Kilpailun jälkeisenä päivänä ennen lähtöä kättelin Wolfgang Schwerkkiä ja kiitin kaikesta.
Olet kasvanut ihmisenä, Pasi, Wolfgang sanoo ja katsoo tiukasti silmiin.
Molempien silmissä oli kyyneliä. Mutta ei sitä kukaan huomannut. Paitsi me kaksi. Mehän olimme juosseet kuusi päivää. Hän 857 km ja minä 545 km.
Silti olimme päässeet yhtä pitkälle. Sitäkään ei kukaan usko. Paitsi ne, jotka juoksivat kuusi päivää. Koska he kaikki uskovat. Tavalla tai toisella.

Aku Kopakkala ja Wolfgang Schwerk

Kiitokset kaikille kannustamisesta ja myötäelämisestä. Tasapuolisesti.

Tulokset

VIIKOT 18 - 19 - 20

Ma-Lepo
Ti-6 km kevyttä vastatuuleen Latvian Dvarkiemisissa
Ke-Lepo
To-Lepo
Pe-11 km kaupunkia, Puola; Tarnov
La-Lepo
Su-8 km Tsekkien Strachotinin tekojärven muurilla

yht. 25 km - noin 2 tuntia 30 minuuttia

Ma- Illalla kisapaikalla 6 km - 46 min.
Ti- Lepo/Kävelyä 15 min.
Ke- Kuuden päivän juoksu, EMU 6-Day Race (Unix Sport) alkoi kello 12.00
To
Pe
La
Su
Ma
Ti- Kilpailu päättyi kello 12.00, tulos 545 km 701 metriä
Ke-...
To-..
Pe-.
La-Lepo
Su-Lepo

Yhteensä 551 km 701 metriä - 144 tuntia ja 46 minuuttia

Kisaraporttia ette koskaan saa. Sensijaan kerron tulevaisuudessa kilpailun taustoista ja tapahtumista muun kirjoittamisen ohella.
Eli haaveilijat saavat kyllä minulta kaiken tiedon mitä kuuden päivän juoksemiseen tarvitaan.
Haaveet on tehty toteutettaviksi.
Ennen tämän haaveen toteuttamista on kuitenkin juostava - paljon ja ajatuksella.

HUHTIKUUN KILOMETRIT

yhteensä 267 km - 26 tuntia ja 29 minuuttia