VAPAUS ON MAHDOLLISUUS

Kirjoitan tätä tiistaina. Olen palannut peruslenkiltä, juuri sellaiselta lenkiltä joka ei ensitarkastelussa näytä oikein miltään - 9km - 203 nousumetriä - keskivauhti 7:47. Ei juuri mitään. Mutta :

"Vapaus on muistoista irrottautumista. Vapaus on sitä että päästää oman unelmansa valloilleen."
-Hennig Mankel minusta parhaassa kirjassaan Ajan rannalla

On hetkiä jolloin vielä yli 70.000 kilometrin jälkeen löytää itsestään uusia totuuksia. Juoksijan vapaus on myös rohkeutta juosta juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Juuri niin hiljaa tai kovaa, tai juuri niin vaikeassa maastossa tai tasaisella, kunhan se perustuu omaan tuntemukseen - toisella tavalla sanottuna : omiin tunteisiin.

Soitin eilen Onnille. Kerroin avoimesti ongelmastani, joka on seurannut minua kuuliaisesti aina vuoden 2014 tuhannen mailin päättymisestä asti. Tuon puhelinkeskustelun aikana Onni kysyi yhden kysymyksen joka avasi minut ajattelemaan ongelmaani toisin. Onni on tällä hetkellä juuri se minua lähinnä oleva ultrajuoksija jonka kanssa jaan nämä vaikeimmat kysymykset. 
Onnilla on maaginen kyky kysyä tyhmiä kysymyksiä. Tämä ei tarkoita että Onni olisi tyhmä vaan päinvastoin. Hän on nuorempi kuin minä, avoimempi, sopivan analyyttinen etenkin kun huomioidaan hänen kokemuksensa ultrajuoksusta sekä hän omaa perspektiiviä yleisurheilutaustansa kautta niihin harjoittelua koskeviin asioihin, joita ei voi ollenkaan soveltaa ultrajuoksuun.

Kauan sitten aloitin juosta koska itse juoksu tuntui hyvältä. Hyvältä tuntui myös juoksun jälkeen ja pidin myös maisemasta minne juosten nopeammin pääsin. Jossain vaiheessa joku kysyi minulta aionko osallistua hölkkiin. 
Siihen aikaan juoksutapahtumia kutsuttiin hölkiksi. Sana on siis hölkkä ja se joka hölkkää hölkkiä riittävästi numerolappu rinnassa muuttuu nylkyksi. Tämä ihan selvennykseksi nuoremmalle sukupolvelle.
Jokatapauksessa noihin aikoihin kuulin sanan harjoittelu ensi kerran. Siis juoksemiselle piti olla jokin syy - ehkä noina aikoina ei ihminen tehnyt tai uskaltanut tehdä mitään ilman syytä, ei ainakaan mitään turhaa, hyödytöntä tai erilaista. Elimme siis tahraisen seitsemänkymmentälukumme loppua eikä kukaan ollut vielä maannut futonilla puhuen kännykkään.
Aloin juosta enemmän. Osallistuin hölkkiin ja maratoneihin. Opettelin harjoittelemaan kuten oli hyväksi havaittu ja kehittäväksi todettu. Aloin tähdätä tuloksiin, halusin kehittyä paremmaksi.

Onnistuin mutta unohdin itseni.

Parhaat tulokseni ja kokemukseni olen saanut juoksemalla vapaasti ilman harjoitussuunnitelmaa. Ilman pakkoa tai määrän tai tehon ennalta suunnitelmaan kirjoitettua vaatimusta. Vaistonvaraisesti.

Itseni muistaen. Ilon vapaudesta säilyttäen.

"Harjoitteluni perustuu tuntemuksiini (tunteisiini), toisin sanoen haluun kiivetä vuorelle tai löytää laakso. Harjoittelu on itsessään tavoite eikä se saisi olla vaatimus päästä kilpailukuntoon.
Tämä ei ole harjoitussuunnitelma, jota sinä voit seurata. Jokaisella meistä on erilaisia fyysisiä ominaisuuksia, kykyjä ja motivaatiota, ja siksi harjoittelun on sopeuduttava näihin. "
-Killian Jornet Burgada, suomennos Killianin blogista Pasi Koskinen

SIIS HARJOITTELUN ON SOPEUDUTTAVA - EI HARJOITTELIJAN !!!

Harjoitellessaan sopeutuu automaattisesti jos harjoittelun tekee oikein. Jos tekee väärin syntyy jatkuvasti huonoja tuloksia, jatkuvaa väsymystä ja negatiivisuuden tunteita. Vammoja ja leikkauksia sekä lopulta liike loppuu. 
Ei siis enää kehitytä ? Millä mittarilla kehitystä mitataan ? Pelkän tulosparannuksen muodossa vai olisiko jotakin muutakin ?

Minun ongelmani vuoden 2014 jälkeen on ollut että kun olen harjoitellut kuukauden kurinalaisesti ja suuremmilla, niin sanotuilla kehittävillä määrillä, niin muutos negatiivisuuteen on alkanut.
Negatiivisuus ilmenee vastenmielisyytenä juoksua kohtaan. Olen kärsinyt jopa fyysisistä oireista kuten pahoinvoinnista ja päänsäryistä tai loputtomasta väsymyksestä joka ei nukkumalla lopu.
Samaan aikaan muu elämäni ja terveyteni on ollut joitakin poikkeuksia lukuunottamatta balanssissa. Minut on testattu lääketieteen keinoin ja hyväkuntoiseksi havaittu. Muusta elämästäni olen saanut läheisiltäni objektiivista palautetta ja myös kannustusta harjoitteluun siten kun itse haluan.

Jälkeenpäin olen usein tehnyt vertailuja tai analyysejä. Esimerkiksi viime vuonna juoksin Norjassa 137 km viikon jossa tuli hieman yli 4500 metriä vertikaalista nousua. Tänävuonna riitti 100 km ja 3116 metriä, joten niin sanotusta datasta ei minulla ole puutetta jolloin omaan tekemiseensä ei sokeudu.

Mutta kun sokeutuu silti. Unohtaa itsensä ja juoksijan vapauden. Ihminen on kokonaisuus, joka kehittyäkseen tarvitsee kokonaisvaltaista mahdollisuutta sopeutua. Omia heikkouksiaan voi kehittää vain antamalla mahdollisuus itselle kasvuun. Ultrajuoksussa tämä tarkoittaa omien rajojen ymmärtämistä ja kokemusperäisen, itselle itsestä kerätyn tiedon jalostamista. On myönnettävä olosuhteiden ja eri oman elämän ajanjaksojen vaatimukset ja sopeutettava elämäntapa niihin.

Olen kirjoittanut viime aikoina paljon valinnan vapaudesta koska ympärilläni on monta lahjakasta nuorempaa ultraurheilijaa, jotka kehittävät ultrajuoksuaan ja koko elämäänsä haluamiinsa suuntiin. Oma tilanteenikin on parempi kuin vuosiin. On aikaa ja mahdollisuuksia kehittää ultrajuoksuani eli elämäntapaani haluamaani suuntaan. Vapaus on mahdollisuus ja minun tapauksessani ultrajuoksu on osa elämäntapaani mutta vain osa.

Kiitos Onni !