Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

torstai 24. marraskuuta 2016

YKSIN KILOMETRIEN KANSSA


- Oottekos te siellä pohjoisessa jo ihan kokonaan ?
-Joo, maanantaista alkaen ollaan oltu virallisesti Inarilaisia.
-Mutta tehän muutitte Nellimiin ?
-Niin muutettiin. Ollaan Nellimiläisiä mutta kunta on Inari.
-Niin siellä on se Inarinjärvi.
-Niin on meiltä matkaa Inarinjärven rantaan kolmesataa metriä. Mehän asutaan Nellimin joen rannalla talossa jonka nimi on Kotala.
-Ette sentään kotaan muuttaneet.
-Ei mutta pihassa on oikea kotakin. Sinne mahtuu tulistelemaan helposti kymmenenkin ihmistä samaan aikaan. Se on oikein kotapuilla ja kankaalla tehty korkea kota.
-Nyt te ootte Lappalaisia.
-Tuskin mutta Lappilaisia ehkä jonkin ajan kuluttua. Junantuomia. Rauhassa opetellaan. Sole poika mikhän...
-Tuleeko teille junakin sinne ?
-Niin Kemijärvellä on lähin rautatieasema. Sinne on vähän enemmän matkaa mutta lentokenttä on reilun viidenkymmenen kilometrin päässä Ivalossa.
-Ivalossa ? Ei siis Inarissa ?
-Ivalossa on meidän lähin kauppakin. Ivalo on Inarin kunnassa kaupunki.
-Paljonko sinne on Nellimistä matkaa ?
-Maraton.
-Siis 42 kilometriä kauppaan ?
- Niin on. Verkkokauppaan vähemmän, on 4G pöydällä.
-Siis ensin on Rovaniemi ja sitten Inari ?
-Siis ensin on Rovaniemi, sitten on Ivalo ja siitä koilliseen on Nellim. Inarinjärvi on siinä välissä ja se Inarin kylä on siellä länsipuolella. Ja sitten on Utsjoki.
-Selkee. Onko karhujakin.
-On pihassakin kaksi.
-Valehtelet.
-En valehtele. Siinä ne on seisonu jo monta vuotta. Ja mökin pihassakin on yksi.
-Jumaliste - ei voi olla.
-On. Puusta veistettyjä. Mutta on oikeitakin karhuja. Mutta harva niitä näkee. Se on niin tarkka vainultaan. Viimeksi naapurin Marko on kaatanut toisen karhun tänä vuonna muutrama viikko sitten - noin viiden kilometrin päässä meiltä.
-No niin. Ja poroja tietenkin.
-On. Yksi on osittain pakastimessakin.
-Älä saakeli. Miten se sinne meni ?
-Ostettiin lähikaupasta käristyksenä.
-Mutta ihan tosi mitä te siellä teette ?
-Minähän sanoin että ihmisen pitäisi muuttaa sinne missä tuntee olonsa kotoisaksi ja sitten vasta miettiä mitä siellä tekee. Varmaan eletään kuten tähänkin saakka. Minä treenaan, luen ja kirjoitan. Kalastamme ja käymme luonnossa. Ajellaan moottorikelkalla ja mönkijällä. Tehdään töitä. Ihan normaalia. Yritys toimii fyysisesti etelässä, käyn aina välillä töissä niinkuin reissumiehet tekee.
-Ja on pimeää ja kylmää siellä talvella ?
-Suksille pääsee yleensä marraskuussa aina, ainakin loppukuusta. Kaamoshan tulee noin 3.12. Inariin mutta jos on kirkkaita ilmoja niin lumi valaisee siniseen hetkeen. Kyllä se on ihan toista kuin etelän räntäsateet ja musta kura.
-Toi on totta. Mites juoksu ?
-Isän kuoleman jälkeen en ole ehtinyt. Nilkkakin meni siinä välissä. Olisi jo aika aloittaa Unkaria varten. Toisaalta myönnän kyllä että ei ole ollut voimiakaan. Kaikki nää muutot ja muut matkustamiset. Tosin Saksan reissu palautti kivasti elämään takaisin mutta kun äsken käytiin isän haudalla viemässä kynttilä... kaikki suru tuli tulvimalla päälle. En ole pysähtynyt, nyt pysähdyn.
-Sä et kuitenkaan voi lopettaa juoksemista koskaan.
-Ultrajuoksun voin mutta en lenkillä käymistä. Kunnossa ihminen pysyy ilman ultraamistakin. Loppujen lopuksi sitä on aina yksin kilometrien kanssa.
-Mitä tarkoitat ?
-Otan esimerkin. Luin Jumiskon Juhan blogia siitä vuorijuoksusta. Juhakin on jossain vaiheessa tajunnut että itselleen sitä ultrajuoksua tekee. Omista lähtökohdistaan. Juha kirjoitti että ei tule enää samaksi ihmiseksi sen matkan jälkeen. Ei ole tarkoituskaan tulla. On tarkoitus kehittyä. Se on sellaista tasapainoilua menestymisen, solidaarisuuden ja vahvojen tunteiden ja omien haaveiden vuoristoradassa.
-Sä tarkoitat siis että se on järjetöntä.
-Se on erittäin järjetöntä mutta sitä on tehtävä niin kauan kuin jotain kokee siitä saavansa. Itsekin tajusin oman tuhannen mailini jälkeen että kysymys on siitä kuinka pitkälle uskaltaa mennä. Rikkomatta itseään. Se kun järjestää koko ihmisen sielua myöten sekaisin. Ja sitten mieli ehkä pitäisi saada järjestykseen.
-Sä meinaat että jää koukkuun.
-Mitä suurimmassa määrin. Onneksi Suomessa on lupaavia nuorempia jotka ainakin ovat ymmärtäneet että sankarit vaihtuvat aina välillä mutta omat haaveet on ensin katsottava itse omista lähtökohdista.
-Miten niin ?
-Sitä että juoksu on monelle harrastus. On vaarallista jos siitä tulee elämäntapa jota ei pysty hallitsemaan. Suomessa on monta vanhempaa ultraajaa jotka ovat onnistuneet lopettelussa ja saaneet juoksusta hyvän harrasteen mutta sitten on niitä masentuneitakin entisiä suuruuksia jotka eivät hallitse juoksuaan. Se on vähän niinkuin alkoholismi.
-Onhan se sullekin elämäntapa.
-Niin onkin mutta olen oivaltanut että olen kilometrieni kanssa lopulta yksin. Muuten on ystäviä ja normaalia elämää ympärillä. En kehu itseäni mutta mulla on munaa myöntää että mullakin on ollut vaikeuksia hallita tätä mutta olen saanut homman kuriin. Minä juoksen koska tuntuu hyvältä, en siksi että olisi pakko juosta että tuntuisi hyvältä. Tässä on ero.
-Sä siis myönnät että on tyhmää kiertää kilometrin rataa kuusi päivää putkeen ?
-Erittäin tyhmää mutta mitä se antaa - sitä ei voi saada kuin kokemalla se. Sankaritarinat tekevät muut. Juoksija juoksee,syö ja paskantaa. Ei kukaan kerro käyvänsä mahataudissa paskalla joka kolmas kilometri siksi että siinä olisi mitään hienoa. Sillä vaan kuvataan sitä imua mikä pakottaa eteenpäin ultrassa vaikeuksista huolimatta. Siitä pakosta niihin kilometreihin ja kokemuksiin rajojen tuolla puolen. Voimasta. Sankaruus syntyy vasta sitten kun myöntää että on raja.
-Sä meinaat että vasta rajalla syntyy henkistä kasvua ?
-Kyllä. Kuten sanoin että vasta sitten kun oivaltaa että jokatapauksessa jää aina yksin kilometrien kanssa loppujen lopuksi.

Kotipihalta joelle päin.

Naapurin Marko on tuonut kaatamansa karhun kotiin.

VIIKKO 45.

Ma- Puola Llawa 5 km - 33 min.
Ti-Ke- Lepoa ja matka-ajoa.
To- Pärnu joen ympäri 8 km - 52 min. Talvi, liukasta,nilkka vaivaa.
Pe-Su- Lepoa, ihan pihalla matkan jälkeen Hämeenkyrössä.

yht. 13 km - 1 tunti ja 25 minuuttia.

VIIKKO 46.

Ma-Pe- Ankaraa pakkausta ja Käpykolon tyhjennystä.
La- 8 km - 52 min. Viimeinen lenkki Käpykolosta.
Su- Käpykolo luovutettu uusille omistajille - lähimmä kotiin Nellimiin !

yhteensä 8 km - 53 minuuttia. 

"Kaikella on aikansa ... "


2 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin. Siellähän näyttää melkein metsäiseltä. Mielellään kävisimme kylässä jos ei nyt ihan kaamoksen aikaan niin myöhemmin. Minullekin on juoksun kanssa käymässä niin että mitä enemmän alan siitä pitää sitä vieraammiksi numerot ja tulokset käyvät. Myös haasteet kuten vammat ja kivut muistuttavat että kyseessä on rakas harrastus. Juoksen kuin viimeistä päivää, reunalla.

    VastaaPoista
  2. Aika kuljettaa. Vaikuttaisi yläpalkin perusteella vaatekulutkin pienenneet pohjoiseen muuton myötä. "Elämä on ihmisen parasta aikaa" -Matti Nykänen-

    VastaaPoista