MILLAISTA SE ON

MILLAISTA SE ON ?

Ajaessani Norjan Signaldalenin laakson tien viimeisiä kilometrejä ohitin sähkökäyttöisellä pyörätuolilla ajelevan miehen. Hän katseli ylös laakson reunoille kuten minäkin. Ajaessani eteenpäin tuli mieleen että elämä on tässä ja nyt. Voimiesi päivinäkin kuljet käsi kädessä kuoleman enkelin kanssa – mutta älä pelkää.

Ihminen on ainoa olento joka pystyy näkemään elämän kauneuden ja iloitsemaan siitä. Miksi se on toisille niin vaikeaa ? Ei tarvitse lukea Kirkegaardia tajutakseen että elämän tarkoituksen etsinnällä ei ole mitään tekemistä elämän onnen kanssa. Vaikka kuinka toteuttaa haaveitaan tai tekee muusta joukosta poikkeavia elämänvalintoja niin ei välttämättä ole onnellinen.

Vietin alkuviikon Heligskogenissa. Anteeksi vain lukijani, voitte tuomita minut epäisänmaallisuudesta mutta todellisuudessa en saa enää paljon irti Käsivarren suurtuntureista. Sensijaan Norja ja Lyngenin alpit hivelevät sekä mieltä että pohjetta. Ehkä ymmärrätte paremmin kun tutkitte viikkoni vertikaalisia nousumetrejä. Saanen synninpäästön ?

Maanantaina juoksin Lavkarittettiä myöhään illalla vesisateessa. Mukana oli puhelin ja autonavain. Kulttuuri syveni kun periaatteesta piti väkisin käydä Lavkavarrin viereisessä pienessä kurussa. Palauduin kuitenkin yllättävän hyvin ja sain tehtyä tiistaina ja etenkin keskiviikkona hyvät juoksut. Keskiviikkona 14,5 kilometrin lenkkiin meni aikaa peräti 3 tuntia ja 42 minuuttia. Joku saattaa ihmetellä ajankulua mutta vertikaalista nousua kertyi 872 metriä ja siitä puolet alun asvalttipätkän jälkeisessä kolmessa kilometrissä. Nyt olen tutkinut laakson molemminpuoleiset ylängöt varsin tarkkaan mutta myönnettäköön että jouduin hetkittäin laskemaan alastullessa koivikossa pystysuoraa pyllymäkeä kun en vieläkään ole poro enkä lentääkään osaa mutta läheltä jo liippaa ensinmainittua.

Torstaina juoksin mietteliäänä Signaldalenin sotavankitietä ylängölle. Nousua kertyy ensimmäisessä viidessä kilometrissä melkein viisisataa metriä joten runkkua pitää putkessa olla ja vaikka kuinka olisi niin happi loppuu varmasti. Tiepahasella voi aistia historian havinan. Seudulla toisen maailmansodan aikaan kuoli hyvin vähän norjalaisia koska heidät evakuoitiin kaikki. Sensijaan sotavankeja kuoli kuin kärpäsiä. Oli ruuasta puutetta ja kuolleita kavereita syötiin hengen pitimiksi. On jotenkin puistattavaa juosta polvihousupoikana teknisissä vermeissä mäkeä ylös huvin vuoksi. Väistämättä ajatus verisistä kengänjäljissä seuraa aina Barraksen ylängölle saakka jossa tunturituuli pyyhkii paskat pois ja on jälleen aika uusiutua juosten.

Lisään vettä myllyyn tässä epäisänmaallisuudessa. Norjassa on erittäin harvoin tunturissa nähtävissä mitään roskia toisin kuten Suomessa. Juttelin Turlagetin vaeltajan ja vapaaehtoistyöntekijän kanssa ja hän sanoi että osa Norjan Saamelaisista on yhtä välinpitämättömiä kuin Suomenkin Saamelaiset mutta Norjassa siivotaan talkoilla reittien ympäristöjä ja tupia huomattavasti enemmän. En syytä alkuperäiskansoja enkä ketään muutakaan mutta säälittävät puheet siitä että turistit pelkästään sotkevat voisi jo lopettaa. Turistin raha sentään vielä kelpaa Enontekiölläkin mutta vastinetta sille olisi saatava. Asiat voisi edelleenkin tehdä kunnolla esimerkiksi jätehuollon osalta,  nyt Kilpisjärven jäteongelma on siirtynyt Karesuvantolaisten hoidettavaksi.

Perjantaina juoksin Pältsanin massiiville Signaldalenista ja takaisin. Nyt käytin hyväkseni Gappohytalle menevää reittiä noin kahdeksan kilometriä ja sitten oikaisin Njearrelahkun yli Njearrejärven päähän. Toisin kuten usein mainitaan niin Masealvarrin ja Lassavarrin yhtymäkohdasta pienen saaren kohdalta kyllä pääsee kahlaamaan yli, vettä ei ollut edes polveen ja nyt on ollut sateinen kesä. Suon jälkeen edessä nousee loputon Pältsan. Löin pientä sisään ja nousin huohottaen Pältsanin tasanteelle. Join kahvit ja puin tuulitakin ja hanskat päälle ja lähdin viimeisille sadoille metreille. 

Yllätys oli melkoinen, kun Pältsänin nousun vaikeimmassa kohdassa jossa leveys on vain viitisentoista metriä ja molemmin puolin jyrkännettä riittää alas satoja metrejä tuli kolme poroa vastaan. Häkellyin, sillä kaikkeen olen varautunut mutta ikinä en ole ollut poroa näin lähellä. Kopeloin epätoivoisesti kameraa alimmaisen takin rintataskusta ja pelkäsin että jään alle. Mihinkään ei voinut väistää mutta porot väistivät lopulta Moskugaissin puolelle. Helpottuneena nousin 1442 metriin huipulle ihailemaan maisemia. Alastulo sujui ongelmitta jos ei huomioida vihaisia kimalaisia jotka lentävät näinkin korkealla ja päin näköä sumeilematta.

Paluumatkalla Njearrejärven jälkeen riekot lähtivät aivan jaloista pakoon mutta vain muutaman metrin päähän nauramaan ja pyrstöään heiluttamaan. Ajattelin juostessani että olen ollut täällä jo niin kauan että kyse on hiljaisesta ja myötäilevästä askeleesta. Et voi koskaan taistella luontoa vastaan mutta voit tanssia luonnon ehdoilla. On kyse molemminpuoleisesta luottamuksesta. Mitä lähemmäksi eläimet sinut päästävät sitä enemmän osaat olla yhtä luonnon kanssa.

Lauantaina juoksin laaksossa tasaisella kevyesti reilun kahdeksan kilometriä palautteluksi. Lepäsin ja paistoin illalla makkaraa pitkän kaavan mukaan. Kuten eräästä kuvasta voitte huomata mitään rajoja ei ole. Kyse on periksiantamattomuudesta. Että muistaa mistä on tullut ja mihin on huomenna menossa ja kuka tästä kaikesta loppujen lopulta vastaa.

 ”Mitä siis ihminen saa kaikesta vaivannäöstään ja sydämensä pyrkimyksestä, jolla hän rasittaa itseään auringon alla ?” Saarnaaja 2:22 - ”Have a drink on me...” AcDc.

Sunnuntaina sumuinen keli pakotti muuttamaan suunnitellun. Juoksu Gappohytallekin kelpasi vaikka olikin hiukan liukkaita kiviä. Upean viikon upea päätös. Det går bra – gå på !

Tällä kaikella yritän selittää millaista se on. Ette voi tuntea samaa lämpöä tai kylmyyttä kuin minä, kun nousen kivikkoa tuuma tuumalta ylemmäs kohti huippua peläten samalla putoavani. Ette voi tuntea samaa väsymystä kuin minä, kun 34 kilometrin matkaan pakataan 1487 vertikaalista nousumetriä ja ollaan matkalla reilut seitsemän tuntia. Ette ehkä myöskään voi ymmärtää mitä riemua on, kun lenkkikenkä on täynnä suon ruskeaa kuraa ja hetken päästä se huuhtoutuu Njearrejärven jääkylmässä vedessä kahlatessa. Ette voi kokea samoja kipuja kuin minä, kun paluumatkalla Barraksen kivikkoisella tiellä vauhti nousee alamäessä lähelle kuutta minuuttia per kilometri kaiken rymyämisen jälkeen ja silmänurkassa on hien lisäksi kyyneliä.

Mutta ehkä voitte ymmärtää että onnellisuus tulee yksinkertaisista asioista. Kun kaataa matkailuautossa teräspannusta keitettyä vettä ikivanhaan ruskeaan kahvisuodattimeen ja haistaa tuoreen kahvin tuoksun. Istahtaa pöydän ääreen ja laittaa mettäkakon päälle hilloa tai nutellaa ja syventyy seuraavan päivän linjoihin. Menee illalla ulos, tekee tulet ja paistaa makkaran. Kun puhelin ei toimi eikä nettiä ole. Televisiosta ei näy mitään eikä yhtään radiokanavaa kuulu. Voi vain nukahtaa loppuunajettuine jalkoineen hiljaiseen Paraselvan kohinaan tietäen että huomenna taas.

Millaista se on ? Se on yksinkertaista päivästä päivään juoksemista ja sen kautta voi nähdä elämän kauneuden ja nauttia siitä.

VIIKON 31. JUOKSUT

Ma- Heligskogen, osin Lavkarittettiä 25,08 km – 3.13. Nousua 605 m. Sadetta ja sumua.

Ti- Heligskogen länsi, ennen Basejärveä alas; 21,16 km – 3.07. Nousua 266 m.

Ke- Heligskogen Rastfjellet 14,51 km – 3.42. Nousua 872 m. Kova tuuli.

To- Signaldalen kevyttä verryttelyä ylängölle 12,72 km – 2.01. Nousua 483 m. Puolipilvistä.

Pe- Signaldalenista käynti Pältsalla; 34,03 km – 6.47. Nousua 1487 m. Hieno päivä.

La- Signaldalenissa 8.16 km – 1.08. Nousua 108 m. Kaikella on aikansa ... Viikon tärkein lenkki.

Su- Rognli – Gappohytta 22,07 km – 3.09. Nousua 676 m. Sumuinen keli.

Yhteensä juoksua 137 km ja 730 metriä – 23 tuntia ja 7 minuuttia.

Vertikaalinen nousu yhteensä 4497 metriä.

Lukijalle vinkiksi että jos tutustut maanantain ja perjantain juoksuihin garmin connectin linkin kautta kannattaa juoksun kartta muuttaa maastokartaksi niin siitä saa enemmän irti. Kartan saa muokattua kartan yläreunasta kolmannesta "kuvakepinosta".

MILLAISTA SE MYÖS ON

Asuminen matkailuautossa voittaa useimmiten kotiolot. Maisema vaihtuu ja sen myötä kokemukset. 

Silti on imuroitava, tiskattava ja pestävä pyykkiä. Kun kirjoitan tätä olen Kilpisjärven Retkeilykeskuksella. Pyykkikone käy, on imuroitu ja puunattu autoa sisältä - en voi sietää likaista matkailuautoa. Olen käynyt kaupassa ja ostanut pullon kaasua. Pyykin lisäksi kaksi asiaa on tärkeätä välillä näillä reissuilla : sauna ja sähkö. Sauna on itsestäänselvyys mutta nyt kelien oltua varsin sateiset ja osin pilviset on matkailuauton akusto ladattava välillä kunnolla valtakunnanverkosta. Aurinkopanelit eivät aina riitä ja kun en ole viikkoon ajanut kovin pitkää matkaa yhtämittaa niin auton moottorin vahvistettu laturikaan ei ole ehtinyt akkuja täyttää. 

Tietämättömille kerrottakoon että virtaa tarvitaan vesipumppuun kun tiskataan ja käydään suihkussa sekä tietenkin lämmittimeen ja valoihin. Nykyään tulen toimeen helposti neljäkin päivää liikkumatta minnekään, myös pilvisellä säällä.

Saunalenkkikin odottaa. Kuten kirjoitin - päivästä päivään, taidan taas lähteä. 

Satunnaisia kuvia viikolta. Kuvat eivät ole välttämättä mitenkään aikajärjestyksessä mutta kertonevat matkasta. Kuvat isonevat klikattaessa.

Signaldalenin ylängöllä, taustalla Vassdalstind.

Reittiä Gappohyttanille, tuo on kiveä tuo merkki.

Njearrejärven yli on tultu, Pältsan selän takana.

Jee, kuraa !

Matkalla huipulle.

Pältsaninkin niskalta etelään.

Huipulla mutten huiputa näitä vaan arvostan.

Ylemmäs ei pääse.

Have A Drink On Me.

Pältsanin Suomen puoleinen huippu.

Keskellä Moskugaissi jonka huipulla kävin viime syksynä.

Heligskogen.

Rassavarria Heligskogenissa.

Bogijoen putous Heligskogenissa.

Heligskogenissakin on näitä muodostelmia.

Heligskogen, näkymä laaksoon länsipuolelta.

Rassfjellet Lavkan puolelta, maailma palaa.

Lavkavarrin takaa.

Rihpogaissi tai Rugsesgaissi, riippuu miten ymmärtää.

Tämä kaveri se syö ehtimiseen ja pitää myös taukoa.

Siis Presidentti, Tine ja Veli Meukow kuksan ja pyhän kirjan seurassa iltanuotiolla, lisäksi paikalla oli allekirjoittanut ja tervetullut yksinäisyys sekä hiljaisuus.

Yllä pyyhkäisyvideo Lavkarittettiltä, tie on sähköyhtiön huoltotie joka on suljettu puomilla alhaalta.

Kuvateksteissä ja itse tekstissä mainittujen tunturien yms. paikannimien oikeinkirjoitus on lähteestä riippuvainen. Erilaisia kirjoitusasuja esiintyy eri maiden kartoissa lukuisia mutta asia selvinnee sille joka haluaa karttojen kanssa jälkiäni tutkia.