Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

perjantai 1. marraskuuta 2013

TUHAT MAILIA ELÄMÄLLE

Ensijulkaisu oli 1.11.2013
Teksti päivitetty viimeksi 8.5.2014




Positiivisuutta ja uskoa tulevaisuuteen koetellaan ihmisen elämässä jatkuvasti. Taloudellinen lama, työttömyys ja eritasoiset yksilöiden väliset konfliktit ravistelevat arkeamme päivittäin.

Positiivisuus ja yrittäminen päivästä päivään olisivat mielestäni ohittamattomat mutta eivät itsestäänselvät peruspilarit tämän päivän Suomessa.
Olenkin päättänyt juosta 1000 mailia eli 1609 kilometriä elämälle. Juostessani jaan positiivisen kokemuksen kaikille kiinnostuneille. Ilman positiivisuutta ja uskoa tulevaisuuteen en olisi tässä - yli 20 vuotta syöpätaudin jälkeen.

Lähden matkaan Nuorgamista 12.5.2014. Juoksu päättyy aikanaan Hankoon. Pidätän itselläni vapauden hidastella tarvittaessa.

Reitti kulkee Nuorgam - Oulu - Pulkkila - Iisalmi - Kuopio - Jyväskylä - Jämsä - Tampere - Forssa - Perniö - Hanko. Kyseessä ei ole Suomen halkijuoksu vaikka Suomen halki juoksenkin. Kilometrit eivät kerry kiertelemättä !

ILTAETAPIT :

Inari, Syysjärvi 13.5
Saariselkä 15.5
Sodankylä, Kelukoski 17.5
Rovaniemi, Ounaskoski 19.5
Kemi 22.5.
Oulu 24.5
Pyhäntä 26.5
Iisalmi 27.5.
Suonenjoki 30.5
Jyväskylä 1.6.
Jämsä 2.6
Tampere 4.6
Urjala 5.6
Forssa, Torronsuo 6.6
Perniö 7.6
Hanko 8.6

Reitille on laskettu kaksi ylimääräistä päivää aina kymmenen päivän välein. Nähtäväksi jää tarvitaanko niitä vai tarvitaanko niitä lisää ?
 

TARKEMPI INFO SIJAINNISTA : SOITA HUOLTOAUTOON  0403701930

Juoksu on seurattavissa tässä blogissa päivittäin. Kirjoitan blogiin voimieni mukaan joka päivän kuulumiset illalla. 
Jos nettiyhteyttä ei ole, juoksufoorumin ketjusta voitte lukea pikakuulumiset ystävien päivittämänä. Linkki ketjuun tämän tekstin lopussa.

Juoksu tapahtuu päivittäin kello 8.00 - 19.00. Riippuen pohjoisen pakkasista ja etelän helteistä. Muutokset mahdollisia mutta joka päivä yritetään eteenpäin.

OLETTE LÄMPIMÄSTI TERVETULLEITA REITIN VARRELLE MINUA TAPAAMAAN JUOSTEN TAI MUUTEN VAAN.




ULTRAJUOKSIJA PASI KOSKINEN

Syntynyt 1964

Nykyinen ammatti taksiautoilija. Takana 10 vuoden työurat sekä liikuntavammaisten lasten kanssa että ohjelmatoimittajana.

Parantui vuonna 1993 levinneisyysaste 5. syöpätaudista.

Juossut 60587 kilometriä laskettuna vuodesta 1992.

Saavutuksia:

50 km -          5.06, Tampere Wihan kilometrit vuonna 2008
100 km -      10.37, Perniö vuonna 2009
6 tuntia -    64 km, Lohja vuonna 2012
24 tuntia - 177 km, Nivala vuonna 2012
48 tuntia - 243 km, Kaustinen vuonna 2011
6 päivää - 545 km, Unkari vuonna 2013

Motto: Koskaan ei saa luovuttaa - pitää vaan välillä antaa vähän periksi.

Muuta:

Hiihtänyt 9 vuotiaana 50 km Pinsiön kierroksella puusuksilla.

Ajanut 11 - 15 vuotiaana pyörällä säännöllisesti kesäisin 62 km mökkimatkaa edestakaisin kunnes sai mopon ja kyllästyi polkupyöräilyyn.

Nuoruudessaan tehnyt raskaita lapio-, metsä- ja kivitöitä maaseudulla.

Juossut lukuisia hölkkäkisoja ja puolimaratoneja. Maratonien määrä 39 kpl.

Juossut heinäkuussa 2006 Raine Koivumäen kanssa Kilpisjärveltä  Haltitunturin huipulle ja seuraavana päivänä takaisin. Menomatka 15 tuntia ja paluu 12 tuntia (oli kiire saunaan).

Juossut yksin syyskuun 2009 alussa reppu selässä kolmessa vuorokaudessa 186 km Käsivarressa reitillä Vuoskun eräkämppä - Kalkkoaivi - Hirvasvuopio - Terbmisjärvi - Kilpisjärvi - Ropin Pirtti - Vuoskun eräkämppä.

Vaeltanut eripuolilla Lappia rinkkaa kantaen, suksien ja lumikengillä.

Omaa rajattomasti puheaikaa myös radioamatöörinä, kutsu OH3GWO, Suomen Radioamatööriliiton jäsen.

Matkailuautoilija, Sf-Caravanin ja Suomen Matkailuautoilijoiden jäsen.

Harrastaa kirjallisuutta ja metsätöitä, myös osana harjoittelua.

Vaikka pitää tätänykyä itseään elämäntapajuoksijana voi olla myös juoksemattakin - ainakin joskus... 

Menneiltä vuosilta... 

Juoksun paita

TUHAT MAILIA MEDIASSA ENNAKKOON

Juoksufoorumin keskusteluketju

Uutisoivan juttu

Aamulehden juttu

Torstaina 8.5. ilmestyvässä Camper lehdessä on myös juttu juoksevan matkailuautoilijan näkökulmista.

21 kommenttia:

  1. Hieno projekti. Noiden kahden sanan taakse sisältyy paljon vaikeasti selitettävää. Tämä on juoksua isompi projekti, hieno sellainen. Terveyttä, Pasille kuin lukijoillekin!

    VastaaPoista
  2. Respect! Toivottavasti saa olla osa tätä jotenkin!

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa! Tsemppiä valmistautumiseen ja tietenkin itse projektin toteuttamiseen. Palaamme varmasti vielä asiaan.

    VastaaPoista
  4. Projekti näyttää vähintään niin upealtä kuin arvelinkin. Peukkuja sille että valitsit hienon kotimaamme reitin pohjaksi, toivottavasti kevät on aikaisessa ensi vuonna.

    VastaaPoista
  5. Hieno juoksu tulossa. Onnea treenaamiseen ja matkaan.
    Risto

    VastaaPoista
  6. Hieno juoksu tulossa. Onnea treenaamiseen ja matkaan.
    Risto

    VastaaPoista
  7. Mukava päästä seuraamaan projektin kulkua. Onnea matkaan.

    VastaaPoista
  8. Hienoa! Onnea matkaan! Jään seuraamaan mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Kaikille !

    Päivitin tämän ajoissa koska toivon tapaavani teidät kaikki matkan varrella.

    Eli sydämellisesti tervetuloa juoksemaan ensi keväänä kanssani palan matkaa !

    Tämän onnistumiseen tarvitaan paitsi hyvää kuntoa myös ripaus onnea jotta säilyn terveenä pohjoisesta etelään - haaste on mittava keholle kokonaisuutena.

    Lisää projektista tulevissa päivityksissä.

    ps. Erityiskiitos Jarmo - ilman Sinua pyörät eivät pyörisi.

    VastaaPoista
  10. Hatunnosto tälle täältäkin! Tätä tullaan tukemaan kuten vain voin myös täältäkäsin.

    VastaaPoista
  11. Onpas hieno savotta edessä. Täytyypä tarkkailla reittiäsi ja etenemistä josko pääsisi hölkälle kanssasi.

    VastaaPoista
  12. Mahtava juttu. Jään innolla ja mielenkiinnolla seuraamaan!

    VastaaPoista
  13. Mahtavaa Pasi!
    Katsellaan kun olet tuolla Suonenjoen kohdilla ollaanko silloin Pohjois-savossa. Varmasti liityn silloin mukaan tsemppaamaan...
    Holle

    VastaaPoista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos kaikille mielenkiinnosta.
      Olette tosiaan lämpimästi tervetulleita juoksemaan pätkän kanssani tai muuten vaan tervehtimään reitin varrelle.

      Poista
  15. Harvat jutut on samanaikaisesti äärinmäisen kovia ja liikuttavan sympaattisia, mutta tää on kyllä just sellainen. Ja se on hienoa se! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  16. Hienoa Pasi, oletkin jo matkalla ja pian saat "kuoria" km:n ja päivän kerrallaan, toivon ruumiin, sielun ja hengen voimaa matkaasi.

    VastaaPoista
  17. Tsemiä Pasi! Terveisin serkku-likka Tampereelta
    Ps. Huoltajallekin voimia :)

    VastaaPoista
  18. Tsemppiä Pasi! Olet sisukas mies, et ole antanut periksi vaikealle sairaudelle. Itsekkään en ole antanut periksi lihassairaudesta huolimatta. Olit avustajana 80-luvulla Tampereella Liisanpuiston koulussa. T. Harri Leskinen harri.leskinen@luukku.com

    VastaaPoista