Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

TUNNE AJASSA

"Minulla ei ole kiire, koska kuu eikä aurinkokaan ole kiireessä.
 Kukaan ei voi päästä pidemmälle kuin mihin jalat vievät." - Fernando Pessoa

Mitä pidemmälle teen matkaani ultrajuoksun maailmassa sitä vähemmän olen kiinnostunut ajan mittaamisesta. Aika on vain kokemusta rajoittava keinotekoinen raami. Juostessani pyrin pois tuosta raamista.
Sensijaan matkan mittaaminen kiinnostaa. Paitsi kilometrien myös niiden varrella saatujen kokemusten mittaaminen. Minulle on aina ollut tyypillistä pyrkiä tekemään asiat hieman valtavirrasta poiketen. Tällä olen pyrkinyt oman tilan hakemiseen. En egoismin vuoksi vaan rauhallisen tilan takia. Mahdollisuuden kokea asioita eri näkökulmasta.
Juokseminen ei ole harmaata raatamista vaan kokemista. Silloin tällöin tunnen ajan vierelläni, seuraavan askeleen jälkeen se jää odottamaan. Astun uteliaana maisemaan ja palaan takaisin vahvempana.
Seuraavassa jaan kuvien kautta tunteitani ajassa viikon varrelta.

Klikkaamalla kuvaa saat ne sarjaan isommaksi.


















Viikon 3. harjoittelu

Ma- ap. 6 km kävelyä- ip. 16 km mäkisellä reitillä - 1.41
Ti- aamulla 15 km - 1.45 - päivällä kävelyä 8 km - illalla hiihtoa metsäsuksilla 7 km (tunti)
Ke- metsätyö keskiraskas 5 tuntia - ilta kevyt verryttely tiellä 6 km - 41 min.
To- 20 km osin järvenjäällä - 2.14
Pe- aamulla -20 astetta; Helsingin Kivikossa "latupohjaa" 10 km - 1.01
       ilta  -18 astetta sama kuin aamulla mutta toisinpäin 10 km - 56 min.
La- ip. Villa Gårdsbacka - Lammassaari !!!, 17 km - 1.53
Su- kp. Villa Gårdsbacka - Lammassaari, hieman eroa eiliseen, 18 km - 2.05

yhteensä juoksua 112 km - 12 tuntia ja 16 minuuttia, muuta liikuntaa ei lasketa vieläkään.

2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, suomen luonto on ihmeellinen kaikkine vuodenaikoineen. Toisinaan se asettaa kulkijalleen haasteitakin. Noissa maisemissa on varmasti koettu hyviä hetkiä, tapahtukoon niin jatkossakin.

    VastaaPoista
  2. On siinä taasen mies nähty sorvin ääressä. Hyvä meininki. Paljon 6D kilpailuun tähtäävää piiloharjoittelua myös. Epäilen, että Pasi on parhaimmillaan +48h kisoissa, vaikkakin on juossut myös ihan hyvän tuloken myös 24h kisassa. Pasin luonne pääsee oikeuksiinsa, mitä useamman vuorokauden kisa kestää.

    VastaaPoista