Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

AHMINTAA KAHDEN TULEN VÄLISSÄ

 AHMINTAA

"Juoksuahminta" (Binge Running) on Geoff Roesin aikanaan lanseerama termi. Eli jos lajia rakastaa ei siitä voi saada kyllikseen. Geoff toipuu tällä hetkellä vakavasta liikaharjoittelusyndroomasta. Toivottavasti tuo loistava juoksija ja lämmin persoona palaa entistä vahvempana, myös kilpailemaan.
Oma 200 km ahmintaviikkoni oli harkittu testi Unkarin 6 päivän kilpailuun. Testi missä kunnossa kehoni kokonaisuutena todellisuudessa on ja onko harjoittelu linjassa tavoitteeseen. Kuinka aineenvaihdunta toimii hieman normaalia raskaammassa prässissä. Onko henkinen keskittyminen kunnossa.
Viikon jälkeen voin todeta olevani hämmästyttävän pirteä mutta hieman "ylensyönyt". Mitään ongelmia fysiikassa ei ole ja kuntokin on kohentunut parin kuukauden takaisesta melkoisesti. Nousukuntoinen en kuitenkaan ole eli voin turvallisesti palata perusharjoitteluni pariin vielä pariksi kuukaudeksi.

KAKSI TULTA

Tällainen viikko pistää paitsi fysiikan myös henkiset voimavarat koetukselle. Loppujen lopuksi on jopa hieman yksitoikkoistakin juosta tällaisia määriä. Toisaalta koen olevani etuoikeutettu kun tähän pystyn.
Henkisten voimavarojeni riittävyydestä olen hieman jäävi sanomaan mutta kaksi tulta palaa silti rinnakkain.
Toinen roihuaa juoksun harjoittelun paloa ja rajojen koettelemisen sisäistä pakkoa. Toinen kytee juuri ja juuri mutta savusta ilmaan muodostuu kysymysmerkki mielekkyydestä.
Voisinko siis käyttää rajallisen aikani täällä hyödyllisemmin ? Koen olevani välillä kiitollisuudenvelassa mutta en ole ihan varma kenelle. Sainhan syöpätaudin jälkeen elämäni takaisin ja mahdollisuuden uuteen. Vai onko tämä kaikki syöpätaudin ansiota. Oliko se merkki jostain korkealta. Kehoitus muuttaa näkökulmaa. Käsky yrittää muuttua paremmaksi ihmiseksi.
Paljon eräretkeilleenä tiedän, että on turhuutta pitää kahta tulta yhtäaikaa palamassa. Toivon, että jossain vaiheessa saan kekäleet yhteen kasaan ja juoksu jatkuu samoin kuin nyt - nöyränä ja kiitollisena.

REALISMI

Unkarissa olisi siis tarkoitus kertoa tuo nyt kuudessa päivässä juoksemani määrä kolmella. Samalla unen määrä putoaa kolmasosaan nyt nauttimastani. Minkäänlaista harhakuvitelmaa ei haasteen riittävyydestä ole. Saapahan vanhempikin teuras kerrankin kyllikseen - edes yrittää.

Viikko 4. harjoitteluni

Ma - aamu kotona tiellä 8 km - 54 min.
         ip. Tampereeen keskustori - koti; kierrellen länsitampereella 28 km - 3.02

Ti-  päivällä Ailin lenkki Sasin maisemiin 34 km - 3.51 (Aili oli Kirsin mummo, joka                     kotiavustajana ajoi mopolla auttamaan vanhuksia kesät talvet; tämä lenkki on                  hänelle kunnianosoitus.)

Ke- aamupäivällä Pinsiön rauhassa 23 km - 2.36
       ilta kotona tiellä 10 km - 1.10

To- aamupäivällä helpolla reitillä Elovainion metelissä 20 km - 2.09
       illalla mäkinen 14 km Pinsiön Koulutien rauhassa -1.33

Pe- Lamminpään hautausmaalle ja takaisin 33 km -3.40

La- päivällä mäkinen reitti, osa polkua 18 km - 2.10
       iltapäivän lopuksi tiellä 12 km - 1.17

Su - LEPO

yhteensä    200 km          -       26 tuntia 22 minuuttia

Harjoituspäivien syömiset

Jonkinverran kysellään ravinnosta ja etenkin sen määrästä. Pääruokani katoin 25 cm halkaisijaltaan olevalle lautaselle. Se riitti mainiosti joitakin pieniä santsauksia lukuunottamatta ja kuviotakin jäi reunoilta näkyviin. Määriä on mainittu vain viitteeksi.
Kahvin kanssa aina sokeria,maitoa ja hunajaa. Lisäksi vettä tarpeen mukaan pitkin päivä. Kaikki juotu mehu sokerilla makeutettua ei aspartamiinia !!!  Joka päivä tabletti magnesiumia (magnex, sisältää b6 vitamiinia), monivitamiinitabletti (optisana multi) ja rautaa (iron vital m plus, sisältää c-vitamiina).
Yksi ruokailu -merkin jälkeen. Lenkki tarkoittaa harjoitusta - ei makkaraa.

Ma
-muroja , kahvia
lenkki
-kasviskiusaus (3 dl annos) (papuja,sipulia,perunaa ja juureksia), leipää jolla tuorejuustoa ja maitoa
-keksejä ja kahvia
tunnin lepo ja sitten käynti hammaslääkärissä, heti perään lenkki, jolla geeli, vettä ja urheilujuomaa vyöstä.
lenkin päälle heti ennen suihkua gainomaxia ja vettä
-4 keitetyttyä perunaa  ja porkkanaa, 7 silakkapihviä, vihreää salaattia jossa kurkkua, tomaattia, appelsiinia. ruisleipää 1 pala ja vaaleaa myslileipää 2 palaa jolla tuorejuustoa. maitoa ja vitalift-omenamehua
-prinsessaleivos ja kahvia
-mysliä 2 dl, karjalanpiirakka jolla juustoa, leikkelettä ja kasviksia, keksejä ja kahvia

Ti
-mysli marjakeitolla, karjalanpiirakka jolla juustoa, leikkelettä ja kasviksia
-kahvi ja keksejä, banaani
lenkki, jolla pari geeliä ja repusta mehua ja urheilujuomaa  yht. vajaa kaksi litraa.
ennen suihkua gainomax ja mehua
-perunoita ja silakkapihvejä, vihreässä salaatissa ilmakuivattuja tomaatteja, tomaattia, kurkkua, mantelitäytettyjä oliiveja. keitetty muna, puolukkahilloa, leipää ja piimää,
riisipuuroa 4 dl omenahillolla ja maidolla
-riisipuuroa 3 dl ja karjalanpiirakka katettuna kuten yllä, banaani, mustikkamehua kahvia ja keksejä
-illalla puoli levyä laktoositonta suklaata
-yöllä vessareissun oheen mehua ja karjalanpiirakka katettuna kuten yllä. (ei syöty pöntöllä...)

Ke
-riisipuuroa 4 dl ja mustikkasoppaa, karjalanpiirakka katettuna kuten yllä, kahvia ja keksejä
lenkki jolla geeli ja vettä 7 dl
ennen suihkua gainomax ja vettä
-puolitoista lautasellista kotonatehtyjä erilaisia pizzoja joissa tonnikalaa, katkarapuja, sipulia,sieniä,ananasta,pinaattia,ilmakuivattua tomaattia, hernemaissipaprikaa,kinkkua. mehua, mansikkarahkaa
-kahvi ja keksejä
reilu kolmetuntia oleilua ja lenkki
-pizzaa ja mehua
-riisipuuroa, hilloa, maitoa. kahvia ja voileipiä joiden päällä kalaa.
-laktoositonta suklaata, banaani

To
-muroja,hilloa,maitoa.kahvia
lenkki, jolla geeli, mehua plus vettä
-pizzaa,riisipuuroa,hilloa,maitoa. kahvia ja keksejä
lenkki
-4 keitettyä perunaa ja pörkölttiä (Unkarilainen lihapata),porkkanaa,suolakurkkua,2 palaa ruisleipää,piimää
-kahvia, mudcakea (suklaakakku), sitruunamuffinsseja
-laktoositonta suklaata melkein levy 

Pe
-mysliä ja jugurttia, 2 ruisleipäpalaa joilla juustoa,leikkelettä ja kurkkua. kahvia
-kahvia ja kakkua
lenkki, jolla pari geeliä ja vettä 1,5 litraa. suolat lakosivat 26 km paikkeilla, verenpaine heitti hetken ja pääsin tunnelmaan.
ennen suihkua yksi voileipä, jolla fetajuustoa ja kurkkua ja suolaa. gainomax ja vettä...final saltdown...
-pastaa 2 dl ja pörkölttiä. lisäksi keitettyjä perunoita 2 kpl ja porkkanaa. sipuli-appelsiinisalaattia,suolakurkkua,fetajuustoa,paprikaa, 2 palaa ruisleipää ja maitoa
-kahvia ja mutakakkua ja muffinssi, vettä, mehua.
-urheilujuomaa (maxim hypotoninen), hedelmiä

La
-riisipuuroa,maitoa, pari ruisleipää katettuna kuten yllä, pari siivua pullaa omenahillolla,kahvia
lenkki, jolla geeli ja 0,8 dl vettä
lenkin jälkeen ei maistunut "oikea ruoka" eli
-pizzapaloja kaksi ja yksi lihapiirakka sinapilla,mehua,kahvia,banaani
lenkki
täysjyväpastaa itämaisesti maustetulla purjo-sipuli-porkkanakastikkeella,oheen kolme ruokalusikallista pörkölttiä ja vihreää salaattia jossa oliiveja ja päärynää, 4 palaa leipää, mehua ja puoli lasillista punaviiniä; Santa Carolina, Chile 2011
-kahvia ja pullaa hillolla, suklaata 
-hedelmiä ;päärynä ja appelsiini

TAUSTAA

Viikon mittaan jokaiseen harjoitukseen keskityttiin. Lenkille mentiin rauhassa juuri silloin kun siltä tuntui. Ainoastaan päivän pituus, eli valoisa aika, sekä lämpötila -5 - -17 pakkasta aiheuttivat pientä säätöä. 
Kello kävi lenkeillä koko ajan, myös pienien energiatankkaus yms. taukojen ajan. Ainoastaan hautausmaalla sen sammutin - mielestäni siellä ajan mittaaminen on kokolailla turhaa.
Keho tarvitsee energiaa toimiakseen. Keho tarvitsee myös muita aineita, esim. suoloja soluaineenvaihduntaan jne. Lihasten elastisuus ei siis ole itsestäänselvyys. Turha elimistön kuluttaminen on sulaa hulluutta. Jos juoksija haluaa laihtua hänen on vähennettävä rasvan määrää ja lisättävä kasvisten syöntiä ja liikuntaa !
Joskus kuulee elvistelyjä siitä kuinka joku "veti ilman mitään" niin ja niin monta kilometriä. Koskahan suomalaisessa kestävyysjuoksussa ymmärretään, että tyhjennysharjoittelu on hyödytöntä ja vaarallista. Superkompensaatio syntyy vain kun harjoitellaan - oikein ja riittävästi.


3 kommenttia:

  1. Onnittelut hienosta viikosta!!! Tuo on mielestäni jo sinällänsä itsessäänkin ISO saavutus. Varsinkin, jos siitä pääsee eteenpäin ilman ongelmia. Monelle tuossa sinun viikossa ois pelkästään syömälistan puolestakin tekemistä. :)

    Iloitse saavutuksesta! Nosta maljaa!

    VastaaPoista
  2. Terve pasi ja hyvää settiä vedät!!!!
    Viimeiset sanat pitää todella paikkansa kestävyys urheilussa. Ravinnolla on väliä jos mielii kehittyä ja nostaa tasoa.
    Jatka hyvää reeniä ja blogia!

    VastaaPoista
  3. Hienosti on kyllä kilometrejä kertynyt, täytyy sanoa, että "hieman" tuo ultraajan harjoittelu kyllä poikkeaa pääasiassa 5km - maratoneja tahkoavan harjoittelusta. Mielenkiinnolla seuraan sinun ja Cosmoksen treenejä, koska jossain välissä olisi tarkoitus astua reunan ylitse ja kokeilla joko 100km tai 12h hölkkäkokemusta. Terveitä ja onnistuneita kilometrejä kohti Unkaria, lepoa ja hyvää ravintoa unohtamatta.

    VastaaPoista