Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

KUMPPANUUTTA

"Joskus se ottaa joka päivän ja yönkin, mutta sille ei saa antaa itseään aivan kokonaan."
- Lasse Viren

Sain jokin aika sitten sähköpostia hyvältä ystävältäni. Hän oli päättänyt lopettaa juoksemisen - toistaiseksi. Pitkä vamman kanssa taistelu oli realisoinut järkevän päätöksen - invalidisoitumiseen päättyvä juoksu-ura ei ole sen arvoista.
Kestävyysjuoksun lopettaminen ei ole helppoa. Asiaa tuntemattomat puhuvat koukkuun jäämisestä ja orjautumisesta. He eivät ole juosseet tarpeeksi. Jos on juossut tarpeeksi lopettaminen on helppoa. Liikkumattomuus sensijaan ei. Tähän onkin muiden lajien harrastaminen oivaa terapiaa, osin myös välttämätöntäkin. Voi tulla vieroitusoireita ilman liikuntaa ja iso vatsa...
Juoksu on itselleni antanut valtavasti ja toivottavasti antaa tulevaisuudessakin. Paitsi terveyttä se on myös antanut kyvyn ymmärtää itsessään piileviä henkisiä voimavaroja. Juoksu on tarjonnut itselle vaikeina aikoina tilan ja ajan ajatusten selvittämiseen. Kärsivällisyys on vuosien mittaan lisääntynyt.
Juoksu ei ole automaatti, joka vain antaa. Se myös vaatii - päivästä päivään. Kauneus eli kunto on katoavainen. Kysytään nöyryyttä ja todellista juoksemisen himoa. Kumppanuutta.
Vanhemmiten olen harjoituksellisesti vaikeina aikoina nauttinut yhä enemmän juoksusta. Juuri silloin kun mikään ei suju ja harjoitukset eivät etene, ollaan syvimmässä juoksun salaisuudessa. Näissä vaikeissa hetkissä piilee syvin kestävyysjuoksun olemus ja anti.
Mikä se sitten on ? Sitä en kerro. Jos haluat sen tietää, juokse vähintään yhtä paljon kuin minä. Saatat sen sitten oivaltaa. Tai sitten et ! Riski kannattaa kuitenkin ottaa !

VIIKON 10. HARJOITTELU

Ma -8km - 57 min.
Ti - Lepo
Ke - 10 km - 1.02
To - 10 km - 1.04
Pe - 13 km - 1.28
La - 6 km - 40 min.
Su - 6 km - 37 min.
yht. 53 km - 5 tuntia ja 48 min.

Erittäin varovainen toipilasviikko. Perjantain lenkistä juoksin osan teräsjääksi kovettuneella luisteluhiihtoladulla Pirkan hiihdon reitillä, hiihtäjiä ei näkynyt yhtä lukuunottamatta vaikka keli oli mitä mainioin ??? Jo kolmas sairastaminen tänä vuonna alkaa tuntua. Toivottavasti saan tämän epätasapainon pois kehostani ja pääsen pikkuhiljaa tositoimiin. Kärsivällisyys riittää ja juoksu kyllä odottaa minua - kuten niin monasti aiemminkin.

HELMIKUUN 2012 TOTEUTUNUT HARJOITTELU

249 km - 32 tuntia ja 29 minuuttia, 5 lepopäivää, 1 sairaspäivä

Helmikuun harjoittelu oli huomattavan alavireinen. Suunnitellusta jäätiin sata kilometriä eli kevät meni uusiksi kokonaan. Kuukautta varjosti mystinen väsymys, joka päättyi kuunvaihteen vuoden kolmanteen sairasteluun. Tästä nyt ei ole muuta kuin parannettavaa mutta ei väkisin. Vuodet ovat opettaneet kuuntelemaan kehoa. Elämäntapa kutsuu silti voimakkaasti edelleen.

PARTNERSHIP

I get e-mail from my very good friend. After long struggling with injury he decided to quit running. Wise decission, because it is not worth it with all-time pain.
If you have run enough for many years it is easy to quit. But it is not easy to stop. Maybe you have to catch up some other sports and activities. You should move and keep your fitness up.
Meaning of running for me is huge. Also good condition but also the way. The way of understand one´s mental force and way for fresh thinking. Perseverance.
Running is not automatic way for good health and balance in your mind. You have to have perseverance. Day to day running. You have to admire running. And you have to admire your own possibility to move. To run.
This year I have had three time some kind of cold or minor flu. I´m living hard times with my running now. But I enjoy still very much. Between difficulties there is the big secret of running and endurance.
What it is ? I`m not gonna tell it to you. You have to run as much as I. Then you know the secret. Or not ! I recommend to take that risk !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti