Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

maanantai 20. kesäkuuta 2011

onnellisuus

kun kirjoitan tätä, ulkona ukkostaa. lapsena minulle sanottiin, että siellä ylhäällä ajetaan koli-koli rattailla. lapselle vastaus riitti. he kun ottavat asiat sellaisena kuin ne ovat. aikuisena tuon kyvyn helposti menettää ja alkaa kerroksittain purkaa asioita.
kun sairastuin syöpään 28-vuotiaana pohdin paljon elämisen mielekkyyttä. tauti oli todettu ja kun lääkitys alkoi, olo huononi tasaisesti. voimat hiipuivat pikku hiljaa. mietin jaksanko enää. mietin joko osaltani riittää - olinhan kokenut jo melkein kolmekymmentä vuotta. olisi ollut helppo luovuttaa, lopettaa hoidot ja lopulta astua toiseen ulottuvuuteen.
ei kuitenkaan riittänyt ja tässä sitä edelleen taistellaan päivästä toiseen. uteliaisuus elämään voitti. uteliaisuus kokemiseen voitti. aina ei kuitenkaan voi parantaa, ei urheilussa eikä elämässä. eikä kokea uutta.  tyytyväisyys vallitsevaan vaan tuntuu ihmisille olevan vaikeaa. tuttavapiiriini kuuluu psykiatrian ylilääkäri, joka kerran sanoi, että kukapa ei haluaisi voida paremmin. hienosti sanottu mutta lause sisältää kaksiteräisen miekan. entäpä jos ei olekaan keinoja parantaa oloaan. jos niin sanottu huono olo onkin ahneutta. kaikki onkin hyvin mutta silti jotakin pitäisi tehdä, että mainittaisi.
taannoin lenkillä pikkutyttö, joka lastenvaunuja työntävän äitinsä kanssa ulkoilutti perheen jo kovin harmaata ja lyhytaskelista koiraa, kysyi ohi juostessani minulta :  " mihin sulla on niin kiire ? " olin täysin ajatuksissani ja väsynyt eli ei oikein leikannut.  totesin vaan meneväni aika hiljaa - ei ole kiire minnekään. takanani kuulin sitten äidin selittävän urheilijasta jotakin. tyydyin tähän ja jatkoin matkaani. onpa mukavaa olla urheilijakin aina välillä... 
juoksen siis pääosin kokeakseni. juokseminen on myös tietynlaista erakoitumista - ahneus omaan aikaan askelten kanssa. tilaan jossa ei ole muuta kuin minä ja juoksu. ja tietenkin ajatukset. muistan lukeneeni seppo saraspään eräkirjoista tarinan kolmesta kaveruksesta metsällä. aamulla heistä yksi oli ääneen tuuminut että voi kun elämä aina olisi näin yksinkertaista. uusi aamu, aamiainen ja leirin purku ja avoin polun pää. juuri näin se elämässäkin on. yksinkertaiset asiat tuovat onnellisuutta. asiat jotka ovat sitä miltä näyttävät ja sitä miltä  kuulostavat. kuten lapset maailman näkevät.
kaksi kaveria, toinen kuuro ja toinen sokea kulkivat sateessa. näitkö salaman viittoi kuuro sokealle? en, mutta kuulitko jyrähdyksen vastasi sokea takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti